On jotain pysäyttävää siinä, että Korson uudistettu kirkko vihitään juuri ensimmäisenä adventtina, kirkkovuoden ykkössunnuntaina, tutun Hoosianna-virren laululla, virsikirjan ykkösvirrellä, samalla virrellä, joka 39 vuotta sitten veisattiin, kun Martti Simojoki adventtina 1962 alun perin vihki tämän kirkon.
Hoosianna-virsi on siitä erikoinen hymni, että se sykähdyttää uudelleen ja uudelleen. Laulun hurmaavuuden takana ovat kokemukset kaukaa lapsuudesta, koulujen juhlista, omista kotikirkoista. Vaikka vuodet kuluvat, Hoosianna säilyy mielissä rakkaana virtenä. Kun ihmiset menevät ensimmäisenä adventtina kirkkoon, he sanovat: mennään laulamaan Hoosiannaa.
Mikä on Hoosiannan viesti tänään, kun vihimme Korson kirkkoa? Ajattelen sitä laulun kohtaa, joka sanoo: ”Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.” Samasta asiasta puhuu myös äsken kuulemamme evankeliumi: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.”
”Joka tulee Herran nimeen.” Kirkkoon tuleminen on tulemista Jumalan luo. Ne jotka tulevat kirkkoon, tulevat ”Herran nimeen”. Jos menemme kylään ystävien luokse, talon tai asunnon oveen kiinnitetystä nimikilvestä näkyy, kenen luo olemme menossa.
Kirkkorakennus on paikka, jota on vanhastaan nimitetty Herran huoneeksi, Jumalan asuinsijaksi. Tämä Korson kirkkokin on Herran temppeli. Jokainen joka tulee tähän Korson kirkkoon, tulee siis Jumalan luo. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.
Emme me aina tule kirkkoon kovin hurskaitten ajatusten kanssa. Monet meistä tulevat kirkkoon enemmän omien kuormien ja arkisten asioitten kanssa. Kaikki me tulemme kirkkoon elämämme keskeltä, sellaisina kuin olemme, iloisina ja surullisina, rohkeina ja epävarmoina, toiveikkaina ja masentuneina, nuorina ja vanhoina.
Eikä meidän tarvitsekaan kirkkoon tullessamme muovata itseämme joidenkin odotusten mukaiseksi, ei omien toiveittemme eikä muiden vaatimusten mukaiseksi. Kirkkoon ei tulla osoittamaan omaa pyhyyttä, vaan tänne tullaan Jumalan nimeen. Jokainen korsolainen saa tulla tähän kirkkoon korsolaisena ja omana itsenään.
Mutta vaikka me tulemme tähän kirkkoon erilaisina, Jumala haluaa tässä kirkossa kaikille samaa, nimittäin siunausta. Jumala ei siunaa meitä sellaisina kuin meidän pitäisi olla, vaan sellaisina, kun me olemme. Se joka tulee Herran nimeen, on siunattu ihminen, olkoon hän itsessään millainen tahansa. ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.”
Siunaus on merkillinen asia ihmisen elämässä. Ilman siunausta ihminen ei kestä. Vähän aikaa ja hetken voimme kuvitella, että elämä on meidän omissa käsissämme. Ihmisen kiusaus on luulla, että hän hallitsee oman elämänsä ja pitää onnen avaimia käsissään. Me kuvittelemme, että tulemme toimeen ilman siunausta ja ilman Jumalaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin paljastuu, että elämä ilman Jumalan siunausta on pelkkää hosumista, vispausta ja huispausta.
Mistä me tiedämme, että Jumala siunaa meidät?
Tarkkaavainen evankeliumin ja Hoosiannan kuulija on pannut merkille, että se siunattu, joka tulee, on oikeastaan Kristus itse, Daavidin Poika. ”Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.” Herran nimeen tulemisen siunaus kohdistuu aivan ensinnä Jumalan Poikaan, Marian Poikaan, Daavidin suvusta periytyvään Vapahtajaan.
Meidät ihmiset siunataan, koska meitä ennen on siunattu Kristus. Tässä järjestyksessä on suuri viisaus. Ensin Jumala, sitten ihminen. Joulukaan ei synny niin, että me valmistelemme ja teemme joulun, vaan siten, että ensin syntyi Kristus, maailman Vapahtaja. Ensin on tullut Daavidin Poika, ensimmäinen siunattu. Hänen seurassaan mekin tulemme siunatuiksi.
Sallikaa, rakkaat korsolaiset, että kerron teille pari muistoa omasta historiastani. Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni kirkkomme yhden herätysliikkeen, evankelisen liikkeen parissa. Lauloimme Siionin Kanteleen iloisia ja Jumalan armoa tihkuvia lauluja. Tämän liikkeen piirissä luotettiin siihen, että Jeesus Kristus on koko maailman Vapahtaja. Ristillä Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta. Kristuksessa koko maailma on autuas.
Tätä oppia koko maailman autuudesta evankeliset matkasaarnaajat ja papit julistivat kaikkialla, missä he kulkivat. Kerrotaan, että muuan saarnamies näki kerran maantien ojaan sammuneen miehen, pysähtyi tämän viereen ja lausui lempeästi: ”Sielläkin makaa yksi Kristuksen lunastama autuas Jumalan lapsi.”
Kerrotaan myös, että oppia koko maailman autuudesta saarnattiin evankelisissa rukoushuoneissa niin väkevästi, että rukoushuoneiden seinätkin julistettiin autuaaksi. Jumalan armon vaikutus on niin väkevä, että se ulottuu kaikkialle. Kristuksen risti ottaa haltuunsa koko luomakunnan, aivan kaiken.
Kun ajattelen tätä Korson kirkkoa, rohkenen mielessäni aprikoida, eivätkö tämän kirkon seinätkin ole siunattuja ja autuaita, ei sen vuoksi, että tänne tulisi erityisen pyhiä ihmisiä, ei sen vuoksi, että tämä kirkko olisi uudistettu jollain poikkeuksellisella rakennusteknisellä tavalla. Tämä kirkko on siunattu ja pyhä sen vuoksi, että tämä on Herran nimeen pyhitetty rakennus.
Ei ole sattuma, että jokainen jumalanpalvelus tässä kirkossa aloitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen myös jokainen messu Herran siunauksen jälkeen päätetään. Kaikki mikä tämän kirkon seinien sisäpuolella tapahtuu, tapahtuu Jumalan nimeen. Jumalan siunaus on niin väkevä, että se haluaa ulottua kaikkialle.
Kun joitakin päiviä sitten kävin Kari-Pekan, kirkkoherran, kanssa kiertämässä kirkkoa, seurakuntasalia ja muita uusia tiloja, panin merkille, miten moneen paikkaan on sijoitettu kristillisen uskon vertauskuvia. Kaikki tilat ovat Jumalan nimeen siunattuja.
Kun siis, te rakkaat korsolaiset, tulette tähän omaan kirkkoonne, te tulette siunauksen piiriin, Jumalan armon ja rakkauden piiriin. Täällä me kuulemme Jumalan sanaa, hyvän paimenen äänen. Täällä Jumala itse siunaa meidät, aivan jokaisen.