Kuluneen viikon kirkollisia uutisia on ollut se, että Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon piispa Munib Younan jää eläkkeelle. Hänen seuraajansa on jo valittu, mutta eläkkeelle siirtymisen ajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu. Munib opiskeli 1970-luvulla Suomessa ensin diakoniksi ja sitten teologian maisteriksi. Isäni oli Lauritsalan seurakunnan diakoni ja toimi Munibin opintojen aikana hänen harjoittelunohjaajana. Kerran kävimme tammikuisena pakkaspäivänä kesämökillämme Taipalsaarella. Munib katseli jäätynyttä Saimaan pintaa ja totesi: ”Suomessa on helppo uskoa, että Jeesus käveli veden päällä.”
Evankeliumeissa kerrotut Jeesuksen ihmeet ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Se on luonnollista. Tavallisuudesta poikkeava herättää huomiota. Ihmeitä pyritään selittämään ja ymmärtämään. Olennaisinta ei kuitenkaan ole varsinainen ihmeteko, sillä Kaikkivaltias Jumala ei ole sidottu luonnonlakeihin. Tärkeintä on se, mikä on ihmeen tarkoitus, se mitä Jeesus sillä tarkoittaa. Tänään kiinnitän huomiota kahteen evankeliumin yksityiskohtaan.
Ensinnä tiiviin päivän jälkeen Jeesus oli käskenyt opetuslapsiaan soutamaan veneellä Gennesaretin järven toiselle puolelle. Sää oli tuulinen, mutta valtaosa opetuslapsista oli kokeneita vesillä liikkujia, olivathan he kalastajia. Neljännen yövartion aikaan aamuyöllä opetuslapset näkivät jonkun kävelevän veden päällä. He pelästyivät ja luulivat sitä aaveeksi. Silloin Jeesus sanoi: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Tapahtuma on samanlainen kuin pieni lapsi herää yöllä nähtyään pahaa unta. Silloin äiti tai isä tulee lapsen sängyn vierelle, rauhoittelee lasta ja sanoo: ”Ei mitään hätää, isi on tässä, älä pelkää.” Tutun, rakkaan ihmisen ääni rauhoittaa. Itseään vahvemman läsnäoloon voi luottaa. Olen turvallisissa käsissä. Ei tarvitse pelätä.
Hyvät seurakuntalaiset. Viime aikojen yleisimpiä aikaamme luonnehtivia sanoja on epävarmuus. Kansainvälisessä politiikassa on siirrytty epävarmuuden aikaan. Ennakoitavuus on heikentynyt. Sitä yksityisen ihmisen elämä on ollut aina. Onnettomuus voi tulla yhtäkkiä. Sairaus tulee kyselemättä, kuten flunssa piispalle. Tai yllättävät elämän vastoinkäymiset vievät elämänilon ja tuovat tilalle huolen ja pelon.
Moni kantaa huolta myös kirkkomme tulevaisuudesta. Saan jatkuvasti kysymyksiä seurakuntalaisilta ja työntekijöiltä siitä, miten kirkollemme käy. Monet erimielisyydet repivät sitä. Hajoaako kirkko? Tätä samaa huolta minäkin kannan. Monesti levottomuus ja kysymykset täyttävät mieleni kirkon tulevaisuutta ajatellessa.
Tänään vihitään pappisvirkaan kolme teologian maisteria, Liisa, Susanna ja Kirsi. Te olette uuden edessä, kun teistä tulee pappeja. Te olette kiinnostavan, innostavan ja motivoivan työn edessä. Samanaikaisesti monet kysymykset risteilevät mielessä. Miten osaan hoitaa virkaani ja selviän sen tehtävistä? Miten täytän virkani vaatimukset sekä ihmisten ja Jumalan odotukset?
Kaikkien tilanteidemme ja kysymystemme keskellä kuulemme Jeesuksen sanat: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Siis Jeesus sanoo sinulle, minulle, meille koko seurakunnalle: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Toinen evankeliumin yksityiskohta liittyy tapahtuman loppuun. Jeesus ja Pietari olivat nousseet veneeseen. Sen jälkeen tuuli tyyntyi. Matteus kertoo: ”Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ’Sinä olet todella Jumalan Poika.’” Jeesus ei ole vain apu hädän keskellä. Hän ei ainoastaan anna turvaa turvattomille ja epävarmoille. Hän on enemmän. Hän on Jumalan Poika, maailman Vapahtaja. Tämän opetuslapset tajusivat veneessä. ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” Jeesus tuli maailmaan solmimaan katkenneen yhteyden Jumalan ja ihmisen välille. Hän tuli sovittamaan meidän syntimme. Hän avasi meille tien taivaaseen.
Hyvät Liisa, Susanna ja Kirsi. Tässä on kuvattu myös papin työn perimmäinen päämäärä. Kristus kutsuu teidät työhönsä, jotta mahdollisimman moni ihminen voisi tunnustaa: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” Teissä ja teidän kauttanne kirkon Herra tekee työtään, jotta sanoma hänestä kaikuisi kaikkialla. Siksi olkaa rohkeita Kristuksen tunnustajia. Samalla muistakaa, että virka on suurempi kuin sen kantaja. Pappisviran moninaisten vaatimusten ja tehtävien, ihmisten vaikeuksien ja oman itsensä edessä pappi tuntee usein avuttomuutta. Silloin teitä kantakoon tietoisuus, että saatte itse elää siitä samasta evankeliumista, jota muille välitätte.