Hän kulkee tuolla jossain. Istuu aamubussissa, polkee jopon satulassa, on sauvakävelyllä, koiran kanssa, yhdessä ja yksikseen.
Hän kulkee ja vetää matkalaukkuaan, työntää lastenrattaita, nollaa taksamittaria, kulkee, juoksee, pakenee. Matkustaa salaa tavaratilassa tai laivan ruumassa.
Hän kulkee tuolla jossain. Ja jostain hän on lähtenyt. Hänellä on kasvot, hänellä on nimi, hänellä on koti, hänellä on päämäärä.
Jonkun luokse hän tulee. Tuleeko hän sinun luoksesi? Entä jos tulee? Mitä se merkitsee hänelle tulla, mitä sinulle, että luoksesi tullaan? Annatko hänen tulla ja antaako hän sinulle jotain, mitä ilman muuten jäisit?
Profeetta kertoo meille tänään heistä, jotka kulkivat kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. Heistä, jotka pääsivät vapauteen pakkosiirtolaisuudesta. Heistä, jotka ehkä monin miettein vaelsivat kohti Jerusalemia, kotia ja kaupunkia, jota Babyloniassa olivat kaivanneet.
”Sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.”
He ovat selvinneet. Kerran heidät vietiin sotasaaliina kaukaiseen maahan. Nyt he saavat tulla takaisin. Jumala on ollut heidän kanssaan. Hän on vapauttanut heidät, hän tuo kansansa takaisin kotiin kuin kuningas, joka voitetuista taisteluista kuljetuttaa aarteita ja valloitettua kansaa. Mutta heidät on lunastettu, ei vangittu, he ovat saaneet vapauden kulkea. Heidän kuninkaansa on hyvä, heidän johtajansa on Jumala.
Siksi profeetta käskee: ”Valmistakaa tie, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet.” Kotiinpalaajia varten on valmistauduttava. On rakennettava kulkuväylä, siirrettävä edestä suuret kivet ja murskattava ne palasiksi. Valmistautuminen näyttää olevan äärimmäisen raskas projekti. Mutta ehkä yhtä raskas on henkinen valmistautuminen. Kuinka otamme heidät vastaan? Tunnemmeko enää heitä? Ajat ovat muuttuneet, mukana on myös heitä, joita emme ole koskaan nähneet. Tarvitaan suuri työ, jotta myös asenteet tasoitettaisiin ja ennakkoluulot saadaan raivattua tieltä. Ja tuolloin kyse oli omasta kansasta, ei edes muukalaisista.
Viisisataa vuotta myöhemmin samoilla porteilla otetaan toinen kulkija vastaan. Pelastaja tulee. Hän tuo mukanaan ihmisjoukkoa. Hän johdattaa niitä, jotka vielä lunastaa perillä. He huutavat ”Hoosianna!” He ylistävät Jumalaa. He kulkevat, hän kulkee. ”Sinun pelastajasi saapuu.” Jumala on yhä läsnä. Jumala yhä johdattaa ja auttaa. ”Kuninkaasi tulee. Hän tulee luoksesi lempeänä.”
Hän, joka kulkee, on lempeä kuningas, hän on kuningas, joka vapauttaa, pelastaa ja lunastaa seuraajansa rakkaudella. Kuningas, jonka aseena on lempeys, rakkaus, kohtaaminen. Hän kulkee aasilla, ei hyökäten, vaan lempeästi. Ei liian kovalla vauhdilla, vaan rauhassa, ehkä silmiin katsoen, niin että hänet voisi ottaa vastaan.
Ja myöhemminkin, myös tänään, hän kulkee, hän tulee luo. Hän on kuningas, joka johdattaa mukana kulkijoita rauhaan ja vapauteen. Hän on kuningas, joka johtaa esimerkillä. Kuningas, joka näyttää seuraajilleen, mitä on olla lempeä, mitä on ottaa toinen huomioon, mitä on välittää enemmän ja pelätä vähemmän.
Kuinka siis raivaisin tietä hänelle, joka luokseni kulkee? Kuinka suuri on valmistautumiseni työ, että voisin ottaa vastaan? Jaksanko, osaanko, uskallanko kohdata itseni, muuttua, ja antaa hänen tulla?
Kun epäilen, voin huutaa muiden kanssa ”Hoosianna!” Herra, auta, pelasta, anna apusi! Hoosianna, auta, kun en yksin pysty. Hoosianna, tule ja auta, kun esteet ovat liian suuret. Hoosianna, pelastajani saavu, pelasta minut elämäni tässä hetkessä. Pelasta minut siinä, missä minä tarvitsen pelastusta. Sinä näet minun elämäni. Ole minulle pelastaja ja auttaja, kun murehdin liikaa, kun läheisen kanssa on hankaluuksia, kun rahat loppuvat, kun olen yksinäinen, kun pelkään, kun tunnen itseni kelvottomaksi, kun sairaus tai riippuvuudet pitävät minua otteessaan. Herra, auta minua. Auta meitä.
Auta, älä hylkää. Tule, älä viivy. Kulje, älä pysähdy ennen kuin olet perillä. Pelastajamme, saavu. Hoosianna korkeuksissa ja hoosianna täällä, missä me kuljemme.