Pitkäperjantai on ollut meille luterilaisille erityinen päivä. Monesti saatamme ajatella että kaikki tähtäsi tähän pitkäperjantaihin, että tämä on tärkeämpi juhla kuin pääsiäinen. Varsinainen taisteluhan käydään tässä. Pääsiäinen on vain tilanne, jolloin taistelun lopullinen tulos selviää. Tai se on kuin kuitti, joka todistaa edellä suoritetun maksutapahtuman. Apostoli Paavalikin haluaa puhua vain Kristuksen rististä, ei tyhjästä haudasta. Juuri risti on kristittyjen tunnus – kidutusväline, jossa Jumalan Pojan maanpäällinen elämä sammui. tällaisia pitkäperjantaita puolustavia näkökulmia tulee mieleen. Mutta pitäperjantaita ja pääsiäistä ei voi erottaa toisistaan Ne ovat saman asian eri puolia. Kumpaakaan ei voi olla ilman toista. Vasta pääsiäinen tuo valon ristin tapahtumiin. Vasta siitä tiedämme, että kaikki ei päättynyt kuolemaan, että tarinalla on jatko.
Pitkäperjantai on kirkkovuoden ainoa musta sunnuntai – joudumme todistamaan ihmiskunnan käsittämätöntä pimeyttä. Sokeudessaan ja epäuskossaan ihmiset ottivat kiinni hyväntekijänsä, viattoman Jumalan Pojan ja tappoivat hänet julmasti. Eivätkä he voineet toimia vain niin, että hänet olisi kaikessa hiljaisuudessa otettu hengiltä. Siitä oli tehtävä ankarin mahdollinen julkinen häpäiseminen, jotta Jeesuksen nimi unohdettaisiin ja tapaus olisi lopullisesti käsitelty. – mutta se ei tainnut ihan onnistua.
Osana tätä häpäisyä on ollut näytelmänomaiset toimet: julkinen ruoskiminen, narrikuninkaaksi pukeminen orjantappurakruunuineen, hänelle järjestettiin häpeäkuja, jossa hän kantaa ristin poikkipuun ja kaulassaan kylttiä tuomion syystä – muut tönivät häntä, nauravat, huutavat, pilkkaavat ja sylkevät. Hänet riisutaan alastomaksi – ja irvokkaasti ripustetaan kidutuspaaluun roikkumaan ja hitaasti kuolemaan – niin että varmasti jokainen näkee. Tämä kaikki oli tarkan järjestyksen mukaan etenevää perinpohjaista häpäisyä, jossa pyrittiin riistämään hänen kaikki arvokkuutensa. Eikä se tullut valmiiksi vielä siinä, että hänet ristiinnaulittiin. Sinne ristin juurellekin oli tultava häntä vielä pilkkaamaan.
Evankelista kiinnittää siihen huomiota kolme kertaa: Ohikulkijat, ylipapit lainopettajien kanssa sekä ristinryövärit pilkkasivat Jeesusta. Jos on joutunut kokemaan pilkkaa ja ihmisten naurua – kiusaamista, tietää kuinka syvälle sellainen sattuu – vaikka olisi käytetty vain ivallisia katseita ja kuiskuttelevia sanoja. Monet ovat riistäneet henkensä sen jälkeen, kun heidän maineensa on pilattu. Hyvälle elämälle ei sen jälkeen enää ole oikein tilaa. Puhutaan myös kasvojen menetyksestä. Häväisty ihminen ei voi näyttää kasvojaan Jeesuksen kohdalla ei tyydytty vain kasvojen menetykseen, vaadittiin myös hänen henkensä menemistä – näin kahdeksas käsky pitää sisällään aika paljon. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. (Jeesuksen kuolemantuomio annettiin väärien todistusten varassa.)
Pilkka, jota Jeesuksen ristin juurella käytettiin tuntuu äkkiseltään vaatimattomalta: Tulkoon alas ristiltä, jos on Jumalan poika. Miten tuo on Jeesuksen pilkkaamista? Se tuntuu joltakin poliitikon ponnettomalta kieleltä, jolla ei voi värikkäästi tai voimakkaasti ilmaista mitään. Varmasti karkeampaakin pilaa esitettiin. Mutta melkein mikä tahansa pilkka tuossa tilanteessa liittyy juuri siihen, että hänet on naulattu kiinni ristille, se on lopullista eikä siitä pääse mihinkään. Tavalliselle ohikulkijalle ja pilkkaajalle ristin todellisuus ja Jeesuksen itseään koskevien väitteiden välinen ristiriita oli niin suuri, että se ei paljon enää pilkkaamista vaatinut. Katsokaa Juutalaisten kuningas.
Jumalan Pojan joutuminen häpeälliseen ristinkuolemaan oli vastoin kaikkia järkeä. Jumalan valitulle ei voisi suin surminkaan käydä niin. Ristille joutuminen päin vastoin oli todistus jokaiselle siitä, että tämä ei ole Jumalan Poika vaan tavallinen ihminen. Ristiltä käsin ei johdeta armeijaa eikä valtakuntaa. Ristiltä käsin ei toimiteta temppelin uhreja. Ristille joutuminen oli vahva osoitus siitä, että kaikki mitä he olivat tähän asti kokeneet, oli vain tyhjää puhetta. – ei muuta. Ihmeet, joita hänen väitettiin tehneen, menettivät arvonsa, jos ei pysty auttamaan edes sen verran itseään että välttää tuollaisen kuoleman.
Jumaluus ei voisi olla kauempana siitä, mitä he nyt todistivat sillä alastomana ristillä viruminen maan ja taivaan välillä on kirottuna olemista. Gal 3:3 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.” Hän on syystä joutunut ristille. Hän on Jumalan kiroama. Ei kai voilla olla Jumalan Poika ja Jumalan kiroama yhtä aikaa. Jos Jeesus olisi ollut Jumalan poika, hän olisi kyennyt välttämään tämän kohtalon.
Risti silloin oli pahennus ja loukkaus, ja se on sitä edelleen. Normaalissa ajattelussa puhe rististä – häpeällisestä ja brutaalista kuolemasta on täysin vierasta jumaluuteen liitettynä. Puhe Jumalasta koskee jotakin ylevää, kaunista, henkistä, kaikkivaltiasta, loukkaamatonta, pyhää, maailman luojaa. Tässä oli ilmeinen ristiriita.
Pitkäperjantaina olemme uskomme syvimmän paradoksin tai mysteerin äärellä.
Aina on ollut niitä joukossamme, joille ristin julmuus on liikaa. He haluavat kristinuskon ilman ristiä. Risti sivuutetaan tai siivotaan pois. Evankeliumit kirjoittavat kuitenkin yllättävän paljon juuri Jeesuksen viimeisestä vuorokaudesta. Tätä draamaa evankeliumeista ei voi pyyhkäistä pois. Ristin pahennus, ristin järjelle asettama riita säilyy.
Martti Luhter opetti Jeesuksesta tavalla, joka keskittyy ristiin. Lutherin opetuksesta käyteteään nimeä: ristinteologia. Hänen mukaansa Jumalan toiminta kätkeytyy vastakohtaansa. Lutherin mukaan Jumala ei halua tulla tunnetuksi kunniassaan ja majesteettisuudessaan, vaan Kristuksen ristin alhaisuudessa, heikkouessa ja kärsimyksessä.
1 Kor 1:18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima… 22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. 23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, 24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus… 27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
Juuri ristissä näkyy Jumalan rakkaus ja toiminta syntiin alas vajonnutta hullua ihmiskuntaa kohtaan. Kun me tavoittelemme suurta, korkeaa ja kaunista niin Jumalan rakkaus taas kohdistuu alas halpa-arvoiseen, häpeälliseen, heikkoon, hulluun, pahaan ja kuolleeseen – eli ihmiseen. Jumala ymmärtää sitä, mikä ei ole mitään. Jumalan rakkaus merkitsee tämän vuoksi väistämättä tyhjentymistä, kärsimystä ja rakkautta ristiin.
Siksi nuo sanat: ”Tule alas ristiltä, jos olet Jumalan Poika” ovat mitä suurinta pilkkaa ja ymmärtämättömyyttä. Juuri jumalallisen ja täydellisen rakkautensa tähden hän oli ristillä. Ristiltä alas laskeutuminen ei olisi ollut osoitus hänen asemastaan Jumalan Poikana. Se olisi osoittanut vain sen, että hänen rakkautensa olisi ollut vajavaisten ihmisten rakkauden kaltaista.
Mikä tuo ymmärrystä tähän tapahtumaan? Miksi Jeesus siis kuoli? Vastauksessa kirkon historiassa on eri sävyjä, mutta sama sisältö. Meidän uskomme ytimessä on viattoman kuolema sinun puolestasi. Siitä käytetään nimeä uhri.
Voit tänään kysyä: kuka sinä oikein olet ihminen, että Jumala taivaasta tulee alas sinua pelastamaan. Hän ei lähettänyt enkeliä eikä tehnyt jotakin ihmettä, vaan tulee itse alas ihmiseksi. Hän ei tullut tsemppaamaan sinua parempiin suorituksiin, vaan kärsimään seuraukset synnistäsi, eli kuoleman puolestasi.
Oikeudenmukaisuus on tärkeä asia. Jokainen tietää sen. Meistä tuntuu pahalta, että hirveästä rikoksesta pahantekijät pääsevät niin vähillä seuraamuksilla. Murhaajat, raiskaajat, kiduttajat, lapsen tappajat ovat vanekudessa pari vuotta. Meidän oikeudentajua pidetään pilkkana. Mutta me tiedämme, että Jumalan edessä rikolliset joutuvat vastaamaan teoistaan. Mutta pitkäperjantain pommi on tässä. Oikeudenmukaisuus on Jumalan edessä tapahtunut kaikkea ihmisten pahuutta kohtaan. Jeesus on kärsinyt syntiemme seurauksen. Se ei tarkoita että rikolliset pääsevät pälkähästä. Se tarkoittaa sitä, että hirvittävinkin rikollinen voi tulla katumukseen ja löytää armolllisen Jumalan ja saada syntinsä anteeksi – koska hänen syntinsä on sovitettu.
Pitkäperjantai on musta väriltään myös siksi, että se on Jumaan vihan päivä. Jumalan vanhurskas viha kohdistuu syntiin – siihen mikä on pahaa, väärää ja epäoikeudenmukaista. Se kohdistuu siihen mikä on itsekästä, rakkaudetonta, toisia sortavaa. Vaikka Jumalaan liitettynä sana viha tuntuu hieman pelottavalta, tämä on sanottava ääneen – Jumala vihaa syntiä ja Jeesuksen ristinkuolemassa Jumalan viha löytää kohteensa – se iskee hänen poikaansa, jotta hänen ei tarvitsisi suunnata sitä meihin.
Pilkkaajat katsovat ristiä ja nauravat juutalaisten kuningasta – Ristiltä käsin ei johdeta armeijaa eikä valtakuntaa. Ristiltä käsin ei toimiteta temppelin uhreja. Mutta kun katsomme uskon avaamin silmin ristin miestä, me näemme, että ristilläkin hän on kuningas, ristilläkin on Ylimmäinen pappi jokak uhraa itsensä meidän elämämme ja pelastuksemme tähden. Meidän tehtävä on vain katsoa hiljaa ja kiittää.
* * *
Saarnaajan kommentti blogissaan yllä olevaan saarnaan:
Tämä ei ole parhaita pitkäperjantain saarnojani. Minulla oli saarnan suhteen myös vähän toisenlainen suunnitelma jota en pystynyt toteuttamaan. Ristiriita ja ristiriidan sietäminen oli eräs ajatuspolku, josta piti tulla keskeinen osa saarnaa, mutta se jäi pois. En halunnut kuitenkaan jättää kuulijaa ’vastauksia vaille’ ristin sanomasta. Tarkoitan sitä, että jokainen vain ihmettelisi ja hämmästelisi tapahtunutta ja tuuli toisi vastauksen kullekin hänen oman mielikuvituksensa mukaan. Kysymys on järjen ylittävästä ja järjen vastaisesta Jumalan salaisuudesta. Sitä ei ilmoita meille liha eikä veri. Evankeliumi täytyy julistaa. Usko syntyy kuulemisesta.
Ajatukseni oli kuitenkin varottaa myös liian pitkälle viedystä opillisuudesta. Risti ei anna meille loppuun asti älyllisesti tyydyttävää vastausta. Jumalan salaisuutta Kristuksessa ei voi piirtää millimetriparerille. Ristiriidan sietämisestä on siksi myös kysymys.