Ihminen odottaa ja toivoo, että elämä sujuisi vailla ongelmia ja häiriöitä, että elämä hymyilisi jatkuvasti ja tuntuisi mahdollisimman vaivattomalta. Haluamme kokea hyviä asioita ja tuntea jatkuvaa mielihyvää ja mukavia tunnelmia. Kukapa haluaisi elämäänsä ikäviä asioita, vaikeuksia ja takaiskuja?
Mielihyvä on ollut ihmisen tärkeimpiä motiiveja pyrkiä kohti parempaa elämää. Elämän ongelmista on haluttu päästä eroon. Paljon hyvää onkin tapahtunut. Vuosikymmenten aikana elämä on monella tavalla helpottunut aikaisempaan verrattuna. Mielihyvän odotus koskee myös ihmissuhteitamme. Haluamme onnistumisen kokemuksia ja elämän helppoutta, suuria tunteita ja hyvää oloa. Näissä odotuksissa ei ole mitään väärää. Usein ne kannustavat elämässä eteenpäin ja auttavat voittamaan vaikeuksia.
Pelkkään mielihyvään keskittyvä elämä johtaa kuitenkin vaikeuksiin. Tässä onkin yksi länsimaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia. Aikaamme voi luonnehtia mielihyväkulttuurin aikakaudeksi. Vahvasti yksilökeskeinen arvomaailma korostaa jokaisen itsenäisiä valintoja ja elämyksellisyyttä yhteisten eettisten arvojen ja yhteisöllisyyden sijaan. Mielihyväkulttuurin perusviesti on, että ihmisen tulee kuunnella ja noudattaa vain omia tunteitaan. Niinpä elämän tarkoitus pelkistyy yksilön nautintoon ja elämysten tavoitteluun. Tärkeää ei ole miettiä, mikä on oikein tai väärin, vaan mikä tuntuu hyvältä ja oikealta minulle. Mielihyvästä tulee elämän korkein arvo. Se normittaa koko elämää. Minun mielihyvästäni, tunteistani ja kokemuksestani tulee kaiken mitta. Se jättää syrjään toisten tarpeet ja yhteisen hyvän. Tällaiselle ajattelulle ei voi rakentaa kestävää perhe-elämää tai yhteiskuntaa.
Jeesuksen opetuslapsilla oli runsaasti hyviä onnistumisen kokemuksia. Jeesus oli suosittu ihmisten keskuudessa. Opetuslapset saivat tästä myönteisestä huomiosta oman osansa. Jeesuksen seurassa elämä näytti nousujohteiselta. Tunnelmat olivat korkealla, menestys huumasi ja suosio imarteli. Tulevaisuuden odotuksen olivat huipussaan. Elämän helppous ja mielihyvä olivat opetuslasten mielessä voimakkaina tavoitteina. He olettivat Mestarinsa varmistavan nämä kokemukset heille myös tulevaisuudessa. Mutta Jeesuksen puheet olivatkin tyystin toisenlaisia: ”Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.”
Tällainen puhe ei kuulostanut mukavalta ja miellyttävältä. Jeesus kertoi opetuslapsilleen alkavasta kärsimykseen ja kuolemaan johtavasta tiestä kohti Jerusalemia. Pietari ei kestänyt ajatusta, että mukavista tunnelmista ja mielihyvän kokemuksista pitäisi luopua. Hän veti Jeesuksen syrjään ja alkoi estellä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Sellaiselle matkalle ei pidä lähteä, joka johtaa kärsimykseen ja kuolemaan.
Jos Pietarin nuhtelu oli yllätyksellistä, myös Jeesuksen reagointi yllätti: ”Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ’Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!’” Miksi noin kova kielenkäyttö? Siksi, että Pietari asetti Jeesuksen eteen kiusauksen ja houkutuksen. Paljon helpompaa olisi valita sellainen Messiaan tie, jota Pietari ja ihmiset yleensäkin hänelle tarjosivat: voittoisa suuren kansanjohtajan osa. Jumala tarjosi hänelle toisenlaista Messiaan tietä. Se vei hänet kärsimykseen ja ristinkuolemaan. Jeesuksen oli kuljettava ristin tie. Sitä ei saanut mikään estää. Pietarin hyvää tarkoittavat sanat olivat Jeesukselle Saatanalta tuleva kiusaus luopua tehtävästä, jota varten hän oli tullut maailmaan. Tuona ohikiitävänä kiusauksen hetkenä käytiin taistelu ihmiskunnan pelastamisesta. Jeesuksen kiusaus kohdistui hänen oman kärsimyksensä ja kuolemansa välttämiseen. Jeesus ei taipunut. Hän tiesi, mitä varten hänet oli lähetetty. Houkutus väistämiseen oli suuri. Mutta Herramme on kestänyt sen. Kiusauksen kestänyt Kristus on voittaja.
Pietarin reagointi oli Jumalan suunnitelmia ymmärtämättömän ihmisen nuhtelua. Jos Jeesus ei olisi kärsinyt ja kuollut meidän syntiemme tähden, ei meillä tänä päivänä olisi Vapahtajaa. Ei olisi syntien anteeksisaamista ja siitä seuraavaa yhteyttä Jumalan kanssa, eikä myöskään iankaikkista elämää.
Hyvät seurakuntalaiset. Tänään meitä muistutetaan Jeesuksesta kiusausten voittajana. Estääkseen Jeesuksen pelastusteon Saatana käytti apunaan kuningas Herodesta, joka yritti surmata Jeesuksen jo lapsena – onnistumatta. Jeesuksen julkisen toiminnan alussa Saatana yritti houkutella erämaassa Jeesusta pois siitä tehtävästä, jota varten hän oli maan päälle syntynyt – onnistumatta. Nyt, matkalla Jerusalemiin Saatana turvautui entistä viekkaampaan keinoon. Hän alkoi puhua Jeesuksen läheisen ystävän, opetuslapsi Pietarin, suulla. Tälläkään kertaa Saatana ei onnistunut. Jeesus on kiusausten voittaja.
Kiusauksissa koeteltu Kristus on meidän toivomme lähde. Vaarallinen ja epätosi on kuva kristitystä, jota odottaa vain onnellinen ja hyvä elämä. Mielihyvään keskittyvä elämä ei kanna vaikeuksien keskellä. Kiusaukset ja koettelemukset ovat osa elämäämme. Niiltä ei välttynyt edes Jumalan Poika. Klassisen kristillisen näkemyksen mukaan meitä syntiinlankeemuksen jälkeen eläviä ihmisiä kiusaavat oma lihamme, maailma ja Saatana. Ne vetävät meitä itsekeskeisyyteen, himoihin, vihaan, ylpeyteen, oman kunnian ja edun etsimiseen. Lopulta ne ajavat ihmisen paatumukseen, epätoivoon ja epäuskoon.
Pietarilta näyttää menneen ohi korvien se, mitä Jeesus sanoi heidän alkavan matkansa päämäärästä. Kuolema ei ollut viimeisin asia, jonka Jeesus kertoi. Hänet kyllä surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Matka on raskas, mutta se johtaa lopulta ylösnousemukseen.
Alkanut paastonaika muistuttaa mielihyväkulttuurin petollisuudesta ja pinnallisuudesta. Onnen kokemusten ja mielihyvän tavoittelu on huono vaihtoehto elämän tärkeimmiksi asioiksi. Elämän tarkoitus ei löydy kokoamisesta, ei omistamisesta eikä kuluttamisesta, ei edes hyvistä ihmissuhteista vaan elävästä suhteesta kolmiyhteiseen Jumalaan ja osallisuudesta iankaikkiseen elämään Kristuksessa Jeesuksessa. Usko Kristukseen asettaa elämän arvojärjestyksen kohdalleen. Enää eivät omat tarpeeni ja mielihyväni ole kaiken keskus vaan yhteinen hyvä. Silloin näen itseni lisäksi myös lähimmäiseni.
Paastonaikana meitä kannustetaan etsimään ja kulkemaan elämän matkaa yhdessä Herramme kanssa, on se millaista tahansa. Jeesuksessa Kristuksessa näemme kärsivän Jumalan, joka ei lankea kiusauksiin, vaan taistelee hyvyyden puolesta ristinkuolemaan asti. Jumalan rakkaus on itsensä antavaa hyvyyttä ja rakkautta, meidän puolestamme ja meidän hyväksemme. Jeesuksen seurassa joudutaan monenlaisiin vaiheisiin. Joskus ne ovat hienoja onnen kokemuksia, joskus ikäviä, epämiellyttäviä ja raskaita. Mutta päämäärä on selvä: iankaikkinen elämä. Sinne johtavalla tiellä Herra Jeesus kulkee kanssamme.