Piispantarkastuksen juhlamessu
”Syntisen hyvää jäätelöä”, lukee mainoksessa. ”Lankesin suklaaseen”, kertoo tuttava. Työpaikan lounasravintola tarjoaa Janssonin kiusausta. Arkinen kielemme hyödyntää uskonnollista sanastoa. Synti ja kiusaus ovat sanoja, joiden ympärille asetetaan yleensä nykyisin lainausmerkit. Näitä sanoja käytetään pinnallisesti ja kevyesti markkinoinnin välineenä tai arkielämän pienten nautintojen yhteydessä. Kuulostaa siltä, että synti on pikkutuhmaa huvittelua ja kiusaukseen lankeaminen on oikeastaan aika mukavaa.
Todellisuudessa synti ja kiusaus ovat jotain aivan muuta kuin keveitä pikkuasioita. Tämän päivän evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen kiusauksista. Edeltävissä jakeissa kerrotaan Jeesuksen kasteesta. Hän sai kuulla: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Mark 1:11). Heti sen jälkeen Pyhä Henki ajoi hänet autiomaahan villieläinten keskelle. Autiomaa käsitettiin Vanhassa testamentissa pahojen henkien pesäpaikaksi. Siellä Saatana, Jumalan vastustaja, sai kiusata Jeesusta koko 40 päivän ajan. Autiomaassa Jeesus valmistautui julkisen toimintansa aloittamiseen paastoamalla ja rukoilemalla. Siellä hän joutui kohtaamaan elämän perustavimmat kysymykset. Siellä koeteltiin hänen kutsumuksensa. Saatana pyrki siihen, että Jeesus kieltäisi taivaallisen Isänsä ja luopuisi Vapahtajan kutsumuksestaan. Huippunsa Jeesuksen kiusaukset saavuttivat ristillä. Jeesus kulki kuitenkin ristin tien loppuun asti. Hän voitti kaikki kiusaukset ja kiusaajansa.
Tämän päivän lyhyt evankeliumiteksti avaa kristityn elämään kaksi tärkeää näkökohtaa. Mukanani on kaksi esinettä, jotka havainnollistavat evankeliumitekstin sanomaa. Ensimmäinen on musta kankaanpala.
Jumala antaa omiensa joutua joskus autiomaahan. Näin Jeesukselle tapahtui. Jumala antoi Jeesuksen joutua autiomaahan. Oikeastaan tämä on liian kauniisti sanottu. Evankeliumin mukaan ”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan”. Alkutekstin mukaan Henki suorastaan heitti tai viskasi Jeesuksen sinne. Näin voi tapahtua myös meille.
Autiomaa on usein muuta kuin konkreettinen asumaton seutu. Se voi olla sisäinen autiomaa. Se voi olla elämäntilanne, jossa turvalliset rakenteet ovat sortuneet. Se on tila, jossa ihminen on sisäisesti yksin, avuton ja turvaton, vailla kiintopisteitä, joihin tarttua. Joskus tällaiseen erämaahan viskaa sairaus tai onnettomuus, joskus uupumus ja loppuun palaminen, joskus läheisen sairaus tai kuolema, joskus perheen hajoaminen, joskus taloudellinen katastrofi, työttömyys tai konkurssi, joskus yksinkertaisesti havahtuminen siihen, että en vain enää hallitse elämää. Se on kokemus, jossa ikään kuin musta, kaiken pimentävä peitto laskettaisiin ylleni. Siitä tämä musta kangaspala viestii. Silloin ihminen joutuu Jeesuksen tavoin kohtaamaan elämän perustavimmat kysymykset. Autiomaa on tila, jossa aikaisempi elämän selkeys ja varmuus, ehkä vahvalta tuntunut usko ja luottamus Jumalan rakkauteen ovat poissa. Yhtäkkiä ihminen huomaa hapuilevansa pimeässä yksin, syntien, ahdistuksen ja epätoivon piinatessa ja kiusaajan kuiskiessa korvaan: ”Kaikki on mennyttä, toivoa ei enää ole.”
Tällaisessa tilanteessa on tarpeen huomata, miten tämän päivän evankeliumiteksti loppuu: ”enkelit pitivät hänestä huolta”. Jeesus ei ollut autiomaassa kiusausten ja koettelemusten keskellä yksin. Yksin et ole sinäkään oman elämäsi autiomaassa. Jumala ei jätä kutsumaansa missään kohdin yksin. Epäillä saa, kysellä saa, huutaa saa, jopa kapinoidakin saa, mutta yksin et jää. Autiomaansa syvimmässä merkityksessä läpikäynyt Vapahtaja kulkee rinnallasi. Tämän pyhäpäivän raamatunlukukappaleessa muistutetaan: ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18). Kristus on kanssasi autiomaasi pimeydessä. Hän on sinun apusi, puolustajasi ja turvasi. Mikään ei voi erottaa Kristukseen turvautuvaa Jumalasta ja hänen rakkaudestaan (Room. 8:38-39). Siihen voit luottaa.
Toiseksi minulla on mukanani puukko. Tämä ei ole mikä tahansa puukko, vaan täältä Puumalasta peräisin. Sen on tehnyt isälleni Ryhälässä elänyt kyläseppä Uuno Huttunen. Isäni kuoltua puukko siirtyi minulle. Tämä Uuno-sepän tekemä puukko kertoo autiomaan toisesta merkityksestä.
Jeesus joutui autiomaahan kiusattavaksi, koska hänen piti valmistautua tehtäväänsä. Hän joutui käymään itsensä ja Jumalan kanssa omat kiusauksensa ja taistelunsa, tutkimaan itseään, jotta hänestä tulisi valmis kutsumukseensa.
Kiusausten ja elämän peruskysymysten tai epäilysten kautta Jumala valmistaa meitä aina johonkin. Jos ei muuhun, niin taivasta varten. Itseään täynnä oleva ihminen ei pysty ottamaan vastaan apua ja etenkään armoa. Hän on itse itsellensä kaiken mitta. Hän ajattelee selviytyvänsä kaikesta itse. Ihmisestä ei kuitenkaan ole Jumalaksi. Hän ei riitä oman elämänsä voimanlähteeksi. Ihmisen on tultava pieneksi. Kyllä Jumala siihen osaa meitä kasvattaa. Autiomaa on paikka tai tila, jossa löytyy pohjakosketus omaan itseen. Siksi se on myös pelottava.
Autiomaassa, keskellä kiusauksiamme ja koettelemuksiamme meistä tehdään sellaisia, joksi Jumala on meidät tarkoittanut. Martti Luther vertaa tätä autiomaassa tapahtuvaa ihmisen luomistyötä sepän työhön. Metallinpalasta taitava seppä tekee vaikka puukon. Seppä muovaa esinettä tahtonsa muotoiseksi, välillä ahjossa kuumentaen ja takoen, lopulta hioen ja viimeistellen. Se voi näyttää väkivaltaiselta ja kipeältä. Autiomaassa ihmistä muovataan ja työstetään niin, että hänestä tulee sen muotoinen kuin hänen tekijänsä haluaa. Autiomaassa meistä tulee sellaisia, että voimme täyttää kutsumuksemme ja paikkamme ihmisinä.
Hyvät seurakuntalaiset. Oikeat erämaat ja autiomaat alkavat käydä maassamme harvinaisiksi. Niitä on siksi suojeltava ja perustettava luonnonsuojelualueita. Näin on tapahtunut myös täällä Puumalassa. Mutta ihmisen mielenmaisemassa autiomaat eivät ole harvinaisia. Jokainen meistä joutuu jossakin elämänä vaiheessa erämaahan. Se voi tarkoittaa niitä aikoja, jolloin kamppailemme oman sisimpämme kiusauksia, vaikeuksia ja ahdistuksia vastaan. Se voi merkitä myös niitä hetkiä, jolloin kohtaamme kysymyksen: Mikä on minun tehtäväni ja paikkani tässä elämässä ja maailmassa?
Varhaisen kirkon erämaaisät puhuivat hedelmällisestä autiomaasta. Elämämme autiomaa voi tuntua kauhistuttavalta. Sitä se usein onkin. Mutta se voi osoittautua jälkeenpäin puutarhaksi, siunauksen paikaksi. Näin tapahtuu, jos autiomaa johtaa meitä tuntemaan yhä syvemmin itseämme ja ohjaa meitä turvautumaan Jeesukseen, kiusausten voittajaan. Tätä on kutsuttu kristillisessä elämässä kilvoitteluksi. Vanhan kristinoppimme mukaan ”Kristityn elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia.” Siksi me tarvitsemme Jumalaa. ”Kun kristitty pysyy Jumalan käsissä, niin hänen elämäänsä kannattaa yhä syvenevä luottamus siihen, että Herra johdattaa kaiken hänen parhaakseen.” Kristittynä on turvallista elää, myös autiomaassa.