1. paastonajan sunnuntai, Matt. 16: 21-23, Petri Karttunen

Petri Karttunen
Joensuun seurakunta

Pahuus ei kunnioita rintamalinjoja

Persoonallinen paha, Saatana, on viime aikoina tehnyt paluuta poliittiseen kielenkäyttöön. Osaman bin Laden on kutsunut Yhdysvaltoja Saatanan valtakunnaksi. Tässä retoriikassa hän seuraa Saddam Husseinin, imaami Khomeinin ja monen muun jälkiä. George W. Bush on vastannut samalla mitalla takaisin. Hän puhuu pahan akselista, pahuuden voimista, joita vastaan on käytävä sotaa. Ne, jotka eivät ole tässä taistelussa hyvän puolella, ovat asettuneet pahuuden voimien rinnalle.

Joku kulttuurintutkija onkin todennut, että Lähi-idän ja Yhdysvaltain, erityisesti etälävaltioiden, ajattelutapaa yhdistää jyrkän mustavalkoinen ajattelu. Sille on olemassa hyvän voimat ja pahan voimat. Ne ovat niitä, jotka ovat meidän puolellamme tai meitä vastaan. Lukemattomat elokuvat, pelit, sarjakuvat ja jännityskirjat ruokkivat sankareineen ja roistoineen tätä yksinkertaistettua maailmankuvaa.

Tässä mustavalkoisessa ajattelussa paha on aina oman itsemme ja oman joukkomme ulkopuolella. Ja toisaalta nuo ulkopuoliset, varsinkin kaikki erilaiset, eri tavoin ajattelevat ja käyttäytyvät ja siksi meissä epävarmuutta herättävät ihmiset ja ryhmät nähdään pahan voimina, joita vastaan on puolustauduttava ja taisteltava.

Jos mikään on Saatanasta, valheen isästä, niin sitä on tämä mustavalkoinen näköharha. Se on aina ollut maaperä, josta etnisten ja uskonnollisten ryhmien tai toisistaan eristyneiden yhteiskuntaluokkien väliset ennakkoluulot ja vihanpito ovat aina saaneet käyttövoimansa. Samasta näköharhasta saa monesti voimansa myös yksittäisten ihmisten asettuminen toisiaan vastaan ja se into, jolla kumpikin riitapuoli kokoaa rinnalleen joukkoja mukamas puolustamaan totuutta ja oikeutta pahaa ja vääryyttä murskaamaan.

Eihän tällainen ajattelu ole meillekään vierasta. Se saattaa pesiytyä kristillisen seurakunnankin elämään jopa niin tanakasti, että syntyy mielikuva meikäläisistä hyvyyden voimina, jotka taistelemme oikean asian puolesta vihollisvoimien hallitseman pahan maailman keskellä. Tällaisessa tilanteessa uskovien joukko alkaa nähdä vihollisia kaikkialla ulkopuolellaan. Jos johonkin omaan joukkoon kuuluvaan joudutaan pettymään tai jos hän ajattelee itsenäisesti ja poikkeavasti, pahasta päästään karkottamalla hänetkin ulkopuolelle, tuomitsemalla hänetkin Saatanan haltuun.

Taistelu hyvyyden puolesta on kovin usein peite, jonka alle yksityinen kristittykin peittää ikiomat pyrkimyksensä. Pyrkimysten varsinaisina pontimena voivat kuitenkin olla niinkin raadolliset voimat, kuin oma ylpeys, itsekkyys, viha, kateus tai ahneus. Se joka asettuu näiden pyrkimysten tielle, saa helposti kuulla olevansa pahan palveluksessa.

Paastonajan alun Raamatun sana vie meidät tutkimaan Pahan olemusta. Meidät viedään tarkkailemaan sen taistelun luonnetta, jota käydään Jumalan tahdon ja kiusaajan välillä. Kysymys ei todellakaan ole mistään mustavalkoisesta asetelmasta, jossa vihollinen on meidän ulkopuolellamme.

Selkeästi taistelun luonne käy ilmi tämän päivän evankeliumissa. Siinä Jeesus on juuri ensimmäistä kertaa paljastanut opetuslapsilleen, että hänen on mentävä Jerusalemiin, jossa hänet surmataan siellä, ja että hän nousee kolmantena päivänä kuolleista. Silloin Pietari huolestuneena vie Jeesuksen sivuun ja kauhistelee opettajansa sanoja: ”Jumala varjelkoon! Sitä sinulle ei saa tapahtua!” Mutta Jeesus kääntyy pois ja vastaa hyvää tarkoittavalle oppilaalleen yllättävän tiukasti: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä.”

Tuomitsiko siis Jeesus Pietarin Saatanan omaksi? Näkikö hän uskollisuuttaan vannovassa ja opettajastaan huolissaan olevassa oppilaassaan vihollisen? Näkikö Jeesus asian mustavalkoisesti niin, että hyvän ja pahan valtakunnan raja kulki nyt hänen ja Pietarin välissä? Ei missään nimessä. Olisiko Jeesus voinut olla niin epäjohdonmukainen ja ailahteleva, että hän olisi ensin julistanut tämän Simon Joonan pojan autuaaksi hänen uskonsa tähden ja kutsunut häntä kallioksi, jolle perustaisi kirkkonsa, heti perään tuominnut hänet Saatanan omaksi ja seuraavaksi kutsunut hänet todistajakseen Kirkastusvuorelle? Ei.

Jeesus tiesi ja tajusi koko ajan, että Saatana oli hänen itsensä kimpussa. Kiusaaja oli ollut hänen kimpussaan autiomaassa, missä yhtäkään toista ihmistä ei ollut hänen seuranaan. Jeesuksen omista kiusauksista tässä oli kysymys. Jeesus itse kävi loppuun asti ankaraa sisäistä taistelua oman elämänsä säilyttämisen ja oman elämänsä Jumalan käsiin antamisen välillä. Siitä Jeesus heti sanoikin oppilailleen. Jos joku tahtoo seurata minua, hänkin kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä. Sillä sen, joka tahtoo säilyttää elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, hän on sen löytävä.

Ihmiset eivät olleet vielä käyneet Jeesukseen käsiksi. Saatana oli alun alkaen tiennyt, mistä tässä kaikessa oli kysymys. Hän tiesi, että Jumalan ihmiseksi syntymisessä oli kysymys hänen vallastaan. Siksi hän ei ollut jättänyt eikä aikonut jättää Jeesusta missään vaiheessa rauhaan. Yhä uudelleen ja loppuun asti hän oli Jeesuksen kimpussa. Heprealaiskirjeen sanoin: ” Häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.

Saatanaa itseään Jeesus komensi, kun käski tämän väistyä pois. Saatana oli se, joka koko ajan halusi Jeesuksen lankeavan. Nyt Jeesusta järkytti Saatanan röyhkeys, kun tämä lähestyi häntä kaikkein lähimpien ystävien ja oppilaiden kautta. Jeesus näki, ettei Saatana kunnioita mitään pelisääntöjä. Saatana ei tunnusta rin-tamia, joiden taakse hänellä ei olisi asiaa. Mustavalkoinen kuvitelma hyvän ja pahan rintamista ihmisten ja kansojen välillä on Saatanan itsensä ovelimpia juonia. Näin hän synnyttää viholliskuvia ja saa meidät sulkemaan silmämme pahuudelta omassa piirissämme ja omassa itsessämme.

Uudessa Testamentissa Saatanasta käytetään useimmin nimeä Diabolos. Nykyisessä Raamatun suomennoksessa se on käännetty Paholaiseksi, edellisessä Perkeleeksi. Sanatarkasti kääntäen Diabolos tarkoittaa hajottajaa, erilleen heittäjää.

Juuri kun Jeesus oli puhunut uskon kalliolle rakennettavasta kirkostaan, ilmestyi Diabolos, tuo hajottaja, paikalle. Jeesus sai muistutuksen siitä, etteivät hänen omansakaan, ei hänen kirkkonsa, tule koskaan olemaan hajottajan työltä rauhassa. Aina hänen omiensa ja seurakunnan yhteisenä kiusauksena tulee olemaan oman elämän varjeleminen, oma kunnia. Aina sen kiusauksena tulee myös olemaan kaiken pahan näkeminen oman itsensä ulkopuolella. Aina sen kiusauksena tulee olemaan hengellinen ylpeys, itseriittoisuus ja totuuden hallitsemisen kuvitelma. Ja sortuessaan tähän kiusaukseen se antaa hajottajan hajottaa laumaa. Sortuessaan tähän kiusaukseen se luottaa enemmän itseensä kuin Kristukseen.

Kiusaaja kiusasi Jeesusta hänen lähimmän oppilaansa hyvää tarkoittavien sanojen kautta. Siinä kiusaaja käytti hyväkseen Jeesuksen ja jokaisen ihmisen halua varjella omaa elämäänsä. Vaarallisimmillaan kiusaus ei lähesty meitä niiden kautta, joita osaamme varoa. Lähimpien ystävien, eniten arvostamiemme ihmisten ystävälliset sanat ruokkivat usein eniten omaa ylpeyttämme, itserakkauttamme, itsekkyyttämme, katkeruuttamme ja vihaamme. Kiusaaja voi lähestyä meitä jopa Raamatun sanojen kautta, niin kuin Jeesusta erämaassa.

Varsinainen syy ja ongelma ei olekaan kiusauksen herättämissä sanoissa, vaan omassa itsessämme. Oma himomme, oma syntimme kuuntelee toisten sanoja ja lukee joskus Raamattuakin etsien koko ajan yllykettä ja lupaa omahyväisyydelle, itsekkyydelle, vihalle, tuomion- ja kostonhalulle ja niin edelleen. Saatana on paljon lähempänä kuin lähin puhelin, lähempänä kuin lähin vihollinen, lähempänä kuin lähin ystävä. Synti ja syy on meissä itsessämme. ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee”, kuten Jaakob tämän päivän lukukappaleessa meitä muistuttaa.

Juuri siksi meitä kehotetaan valvomaan ja olemaan valppaina. Synnin ja syyn etsiminen kaikista muista, kaikki toisista ihmisistä luomamme viholliskuvat, ovat vain kiusaajan ovelaa juonta, jolla se kääntää katseen pois omasta syyllisyydestämme ja vastuustamme. Apostoli Paavalin taisteluohjeet pahaa vastaan varottavat helpon mustavalkoisesta taisteluasetelmasta ihmisiä vastaan. Samalla Paavali muistuttaa asevarastosta, joka on käytössämme meissä itsessämme vaikuttavaa pahaa vastaan. Näin hän kirjoittaa efesolaisille:

Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina. Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.