1. paastonajan sunnuntai, Matt. 16:21–23, Kaisa Kariranta

Kaisa Kariranta
Paavali

Mitä neuvoa epätoivoisesti rakastunut ei tahdo kuulla? Täältä saarnatuolista käsin kysyttänä tämä on tietenkin retorinen kysymys. Vastaan siihen itse.

Epätoivoisesti rakastunut ei halua kuulla rakkauden tuskiinsa vastausta, että tunteella voi olla joku tuntematon tarkoitus. ”Teistä voi tulla vaikka hyviä ystäviä joskus. Saatat oppia itsestäsi jotain tämän rakkauden kautta.”

Ei. Rakastunut haluaa kuulla, että hän tulee tuntemaan jokaisen rakastettunsa ilmeen. Epätoivoisesti rakastunut haluaa kuulla, että saa hengittää samaa ilmaa rakkautensa kohteen kanssa jokaisella tulevalla hengenvedollaan. Epätoivoisesti rakastunut haluaa kuulla neuvon, joka vie hänet happy endiin – ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Pietari ei ollut epätoivoisesti rakastunut, mutta käyttäytyi kuin sellainen. Ja oli hän kyllä läheinen Jeesuksen kanssa. Rakasti ja kunnioitti mestariaan syvästi. Ja vice versa, Jeesuskin luotti Pietariin. Vain hetkeä ennen tätä evankeliumitekstiä kerrotaan, kuinka Jeesus kutsuu Pietaria autuaaksi ja lupaa tälle avainten vallan. He olivat siis läheiset ystävykset.

Evankeliumitekstin mukaan Jeesus puhuu jotain, mitä Pietari ei halua kuulla. Kärsimystä, kuolemaa ja jostain epämääräisestä, nousta kuolleista, mitä sekin tarkoittaa. Älä puhu tuollaisia, en halua kuulla, sanoo Pietari.

Epätoivoisesti rakastunut haluaa säilyttää ruusunpunaiset kuvitelmansa, mutta Pietarilla taitaa olla mielessään kullankimaltavat kuvitelmat. Tuossa hänen edessään kärsimyksestä ja kuolemasta puhuu mies, jonka Pietari juuri tunnisti kauan odotetuksi Messiaaksi, Jumalan pojaksi. Juutalaisten historia on pelastushistoriaa: Jumala ohjaa kansaansa ja vapauttaa sen vieraan vallan alta. Tulee rauhan aika ja yhteyden aika. Messias on tuon Jumalan ohjauksen näkyvä merkki. Kärsimys ja kuolema eivät oikein kuulosta Messiaan hommilta.

Herra varjele tuolta kipeältä kohtalolta, sanoo siis Pietari. Johon Jeesus vastaa: Mene pois Saatana. Siis Pietarille, tuolle miehelle, jonka hän on nimennyt juuri kallioksi, jolle hän rakentaa.

Mitä Jeesus tässä sitten opettaa synnistä ja eksytyksestä?

Pietari antaa Jeesukselle hyvää tarkoittavan neuvon ja saa aikaan tämän voimallisen reaktion. Näyttää siltä, että Jeesus todella napakasti ilmaisee, mitä hän ajattelee hyvää tarkoittavista neuvoista. Hyvää ei voi määritellä ulkopuolelta tulevin kriteerein. Kahden toisilleen rakkaan ihmisen happy endit ovat erilaiset. Jumala ohjaa jokaista omaa polkuaan ja kunkin tehtävä on keskittyä oman polkunsa tutkimiseen rukouksessa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.

Jeesus ei näytä myöskään suhtautuvan kovin suopeasti haavemaailmassa elämiseen. Hänen puheenparrestaan voisi päätellä, että katkerakin todellisuus on elettävä sellaisenaan. Muu on saatanasta. Nykymaailman kielellä puhuisimme ehkä läsnäolosta tai todellisuuden tunnistamisesta.

Tässä tekstikatkelmassa on meille tietoa myös eksyttäjästä, erottajasta, Saatanasta. Se näyttää saavan valtaansa jopa Jeesusta lähimpinä olleet ihmiset. Evankeliumi antaa perspektiiviä nykyajan kompastelijoille. Ei edes Pietari selvinnyt eksyttäjän juonista lankeamatta.

Ja siitä päästäänkin takaisin epätoivoiseen rakkauteen. Nimittäin tässä evankeliumitekstissä puhutaan kyllä epätoivoisesta rakkaudesta. Siitä puhuu Jeesus, Jumalan poika, Jumalan ihmiseksi tullut rakkaus.

Hän puhuu Jumalan rakkaudesta, joka epätoivoisesti haluaa löytää yhteyden ihmiseen. Se rakkaus ei lannistu vaikka rakkauden kohteet pettävät, kompastelevat ja kääntyvät pois. Se rakkaus ei säikähdä kärsimystä. Viimeiseen hengenvetoon saakka rakkaus kurottaa kohti ihmistä. Tai oikeastaan pidempäänkin, yli kuoleman rajan. Se on Jumalan epätoivoista tai ehkä paremminkin yltiötoiveikasta rakkautta ihmisiään kohtaan.

Tämän sunnuntain nimi on Invocavit – hän huutaa minua. Yltiöpäinen rakkaus huutaa minua, sinua, jokaista, tässä ja nyt. Vastaamme hänen rakkaudentunnustukseensa uskontunnustuksen sanon.