Sunnuntait ovat keitaita paastonajan vaelluksella. Sunnuntait ovat toki keitaita läpi vuoden, lepopäiviä arjen keskellä, mutta erityisesti sunnuntait ovat keitaita paastonaikana. Sunnuntaita ei lasketa niihin 40 paastonajan päivään, jotka valmistavat meitä pääsiäiseen.
Paastonaika on kristikunnassa muotoutunut 40 arkipäivän mittaiseksi Jeesuksen oman esimerkin mukaisesti. Evankeliumi kertoi, että Jeesus paastosi 40 päivää ja 40 yötä.
Myös Mooses paastosi Siinain vuorella 40 vuorokautta vastaanottaessaan 10 käskyä Jumalalta. (2 Moos. 34: 28)
Paastottuaan erämaassa 40 päivää Jeesuksen tuli nälkä. Nälkä puhuu Jeesuksen ihmisyydestä. Jeesus oli ihminen. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa.
Nälän yltyessä Jeesus joutui kiusauksien keskelle. Jumala johdatti Jeesuksen erämaahan kasteen jälkeen. Olisi voinut ajatella, että Jumala salli Pojalleen levollisen hiljaisuuden retriitin ennen julkisen toiminnan alkua. Varmasti erämaan hiljaisuudessa oli lepoa ja rauhaakin, mutta täyttä hiljaisuutta siellä ei ollut.
Tämänhän on jokainen hiljaisuuden retriitteihin osallistuja saanut kokea. Kun ulkoiset äänet vaimenevat, kun puhelimet ja facebookit suljetaan, puhe lakkaa, niin sisäiset äänet tulevat kuuluviin. Yhtäkkiä kuulenkin asioita, jotka ovat hautautuneet kaiken kiireen ja hälinän keskelle. Tämä on aina yllättävä ja häkellyttäväkin kokemus. Sisällämme on paljon sellaista, mikä ei pääse kuuluviin arkisten kiireiden keskellä.
Se mikä päivittäin täyttää mielemme ja ajatuksemme ei välttämättä olekaan kaikki niin tarpeellista, ei edes kovin tärkeää. Pysähtyminen ja hiljentyminen, johon paastonaika kutsuu, voi herättää katsomaan asioiden tärkeysjärjestystä uudella tavalla.
Ehkä heräämme kuulemaan elämämme kiusauksia. Kiusauksia, joita Jeesus erämaan hiljaisuudessa kuuli. Kiusaukset eivät kuulu vain Jeesukselle. Ne kuuluvat jokaiselle kristitylle, Jumalan lapseksi kastetulle. Jokaista Kiusaaja yrittää houkuttaa pois Jumalan tahdon tieltä.
Kiusaukset kuuluivat jo ensimmäisille ihmisille niin kuin Vanhan testamentin tekstistä kuulimme. Kiusaaja, joka oli pukeutunut käärmeen muotoon, sai Adamin ja Eevan epäilemään Jumalan sanoja. ”Onko Jumala todella sanonut: Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta?” Epäilys oli kylvetty ihmisen mieleen. Ja Kiusaaja jatkoi: Ette te kuole, vaikka kielletystä puusta syötte. Teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia.
Kiusaaja iski juuri oikeaan kohtaan. Aadam ja Eeva halusivat tulla Jumalan kaltaisiksi. Ja kukapa ei haluaisi. Kukapa ei haluaisi tietää kaiken ja jaksaa kaiken. Kukapa ei haluaisi itse päättää omasta elämästään, mielellään joskus toistenkin elämästä.
Näihin kiusoihin me lankeamme. Haluamme olla niin kuin Jumala. Haluamme olla kaikkivaltiaita. Mutta me olemme ihmisiä, pieniä, heikkoja ihmisiä. Mutta yhä uudelleen Kiusaaja saa meidät houkutelluksi uskomaan itsestämme jotakin suurempaa ja mahtavampaa, Jumalan kaltaista.
Halu olla niin kuin Jumala. Siinä se on, ihmisen perimmäinen kiusaus ja lankeemus, josta kaikki synnit seuraavat.
Me emme kykene Kiusaajaa vastustamaan. Me lankeamme kiusauksiin. Me teemme syntiä jokainen ja joka päivä.
Me olemme täällä tänään tässä jumalanpalveluksessa, koska Jeesus ei tehnyt syntiä. Hän ei langennut Kiusaajan houkutusten edessä. Ei langennut, vaikka Kiusaaja lupasi maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston. ”Kaiken minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.”
Silloin Jeesus sanoi: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
Jeesus voitti kiusaukset Jumalan sanan avulla. Muuta mahdollisuutta ei meilläkään ole
Jeesuksen antama esimerkki kutsuu meitäkin turvautumaan Jumalan sanaan. Sanan kautta voimme saada viisautta nähdä kiusaukset. Sanan kautta voimme saada voimaa vastustaa kiusauksia.
Sanaa kuunnellen, lukien ja tutkien voimme pysyä Jumalan tahdon tiellä. Ennen kaikkea saamme palata Jumalan tahdon tielle, kun siltä pois hairahdumme.
Tämä on meille mahdollista Jeesuksen, Vapahtajamme tähden, joka pysyi uskollisena Isänsä tahdolle ja kulki ristin tien loppuun asti kiusauksista huolimatta.
Jeesuksen uskollisuuden tähden meillä on armo ja anteeksianto. Tätä pelastavaa armoa kirkko on kutsuttu välittämään. Tässä työssä saamme olla mukana
Jumala tahtoo rohkaista ja vahvistaa meitä uskossamme. Ajattelen, että tänään meille tarjottava nepalilainen lounas on Jumalan rohkaisua meille.
Luonnollisesti se on meille jokapäiväistä leipää, jota me tarvitsemme ja jota me Isä meidän rukouksessa pyydämme. Siitä me kiitämme. Mutta lounas on meille myös näkyvää muistutusta Jumalan sanan voimasta.
Kristillisen kirkon työ Nepalissakin on kantanut ja kantaa hedelmää. Uskollisten työntekijöiden työ tuottaa tulosta. Työ tuottaa tulosta, koska Jumalan sanassa on voima. Jeesus voitti sillä Kiusaajan hyökkäykset. Muuta turvaa ei meilläkään ole kuin Jumalan sana.
”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes. 55: 10-11)
Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin. Saarn. 11:1