JEESUS – KIUSAUSTEN VOITTAJA
Oletko sinä joutunut koskaan kiusatuksi? Meidän ajassamme työpaikka- ja koulukiusaamiseen on tahdottu määrätietoisesti puuttua. Joskus kiusaaminen täyttää rikoksenkin tunnusmerkit, ja tällöin syylliseksi osoitettuja, mutta myös vastuunsa laiminlyöneitä tahoja on rangaistu. Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ ja kiusattujen tukeminen kuuluvat Mannerheimin lastensuojeluliitonkin keskeisiin tehtäväalueisiin. ”Meidän koulussamme tai työpaikallamme noudatetaan kiusaamisen suhteen nollatoleranssia”, kuulee usein sanottavan. Mutta kaikista vakuutteluista huolimatta kiusaamista esiintyy aina uudelleen. Välineet ja muodot saattavat kyllä vaihtua: nykyisin nettikiusaaminen on verrattain uusi, mutta tuhoisa ja nimettömyyden antaman suojan vuoksi hankalasti torjuttava vitsaus.
Paastonajan ensimmäisen sunnuntain teema liittyy myös kiusaamiseen. Pyhäpäivän evankeliumi kertoo Jeesuksen kiusauksista autiomaassa. Koulu- ja työpaikkakiusaamisesta puhuttaessa tarkoitamme toisen ihmisen nujertamiseen tähtäävää määrätietoista ja suunnitelmallista alistamista. Sen taustalla on usein kiusaajan omaa rikkinäisyyttä ja pahaa oloa, jota hän purkaa kohteisiinsa. Latinan kielessä kiusauksesta käytetään sanaa tentatio, joka voidaan kääntää myös koetukseksi. Kaikki kohtaamamme kiusaukset eivät siten ole luonteeltaan ihmistä lamaannuttavia tai tuhoavia, ne voivat toimia myös punnitsevina ja karaisevina kokeina. Jeesuksen kiusauksissa on kysymys ennen kaikkea tästä. Evankeliumin alussa meille kerrottiin, että Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Tuo Henki, Jumalan Pyhä Henki, oli juuri laskeutunut Jordanilla kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle, ja taivaasta oli kuultu vakuutus: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Jeesus ei siis ajautunut autiomaahan sattuman oikusta: Taivaallinen Isä itse saattoi hänet alttiiksi Kiusaajan hyökkäyksille. Meidän on syytä oivaltaa tämä: Henki viekin ensin autiomaahan eikä kirkastusvuorelle, kiusausten keskelle eikä iloon ja lohdutukseen, yksinäisyyteen eikä hengellisiin kokemuksiin toisten kanssa.
Uskomme ytimeen kuuluu tämä: Jeesus Kristus on Jumalan Poikana yhtäaikaisesti todellinen ihminen. Hän on kokenut ja käynyt läpi samat kiusaukset ja ahdistukset, joita me ihmisinä väistämättä kohtaamme. Täyttäessään Jumalan antamaa tehtävää Jeesus toki joutui koetelluksi aivan erityisellä tavalla, kun Jumalan vastustaja yritti lannistaa hänet luopumaan Isän viitoittamalta tieltä. Mutta silti näissä kiusauksissa on samalla jotakin perin inhimillistä, ajatonta ja yleispätevää. Ensimmäisessä kiusauksessa Paholainen hyökkää juuri silloin, kun ihminen Jeesus on heikoimmillaan. Kiusaaja iskee yleensä hetkellä, kun olemme siihen vähiten valmistautuneita, kun valppautemme herpaantuu. Ensimmäinen kiusaus liittyy suoraan tuohon Jordanin kasteessa kuultuun vakuutukseen Isän rakkaudesta. Nythän nähtäisiin, onko Jeesus todella Jumalan ainosyntyinen Poika ja auttaisiko Isä häntä hädän hetkellä. Kuten hyvin tiedämme, nälkä on ihmiselle vahva motivaattori. Mitä kovempi nälkä, sitä epätoivoisempiin tekoihin ihminen on valmis. Leivän puutteen vuoksi on noustu kapinaan ja käyty lukemattomia sotia. Kiusaaja kehottaakin Jeesusta yksinkertaisesti lopettamaan paastoamisen ja muuttaman kivet leiviksi.
Meidät tuo sama kiusaus kohtaa helpon elämän houkutuksena. Tahtoisimme mennä läpi siitä, missä aita on matalin. Uhrautumisen ja vaivannäön sijasta etsimme oikotietä onneen. Jumalakin kutsutaan usein tämän ihmisen luontaisen mukavuudenhalun takuumieheksi. Uskossa nähdään silloin keino terveyden, menestyksen, rikkauden ja suosion saavuttamiseksi. Täytyyhän Jumalan palkita hurskauteni näkyvästi, eihän siinä muutoin olisi mitään mieltä, näin ihminen helppouskoisuudessaan järkeilee. Jeesus ei kuitenkaan lankea tähän houkutukseen. Hän ei suostu näytösihmeisiin. Jeesus vastaa Kiusaajalle juuri niillä sanoilla, joihin Mooses vetosi muinaisen Israelin kansan nälkäkiusauksissa: ”Ei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” Jumala kasvatti Israelia kuin lastaan erämaavaelluksella, piti välillä nälässä ja ruokki sitten mannalla, taivaan leivällä. Näin Jeesus kestää kokeen, ja on Jumalan Poika, joka todella elää Isänsä suusta lähtevistä sanoista, hänelle kuuliaisena.
Kiusaaja ei kuitenkaan lannistu. Hän etsii loputtomasti uusia tapoja syöstä meidät lankeemukseen. Kun Jeesus juuri oli torjunut Pahan vetoamalla Kirjoituksiin, nyt Kiusaaja iskee samoin asein. Psalmeissahan luvataan, että enkelit kantaisivat Jumalan omia, siksi Jeesus voisi huoletta heittäytyä alas temppelin harjalta. Tästä tekstistähän juontaa sanonta ”lukea kuin piru Raamattua”. Asiayhteydestään irrotettuna yksittäisistä raamatunjakeista ihminen voi rakennella vaikka millaisia todistusketjuja omien näkemystensä pönkittämiseksi. Meidänkään ajassamme Paha ei suinkaan aina koeta hyökätä julkeasti Jumalan sanaa vastaan. Päinvastoin: usein se piiloutuu valkeuden kaapuun ja vetoaa Raamattuun päämääränään kuitenkin eksyttää meidät. Kuinka paljon ja monella tavoin Raamattua onkaan vuosisatojen saatossa käytetty lyömäaseena ihmisten orjuuttamiseksi tai kulissina omien itsekkäiden etujen ajamiseksi. Raamatun sanalla verhottuun houkutukseen Jeesus vastaa jälleen ytimekkäästi toisella Raamatun sanalla: ”Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.”
Kun Jeesus sitten myöhemmin menee Jerusalemin temppeliin, hän saapuu sinne aasilla ratsastavana, vailla valtaa olevana kuninkaana. Ja kun Jeesus sitten vangitaan, hän käskee olla tarttumatta miekkaan ja kieltäytyy enkeliarmeijoiden avusta. Vähän myöhemmin Jeesus on ristillä, ylhäällä, ainoalla kukkulalla, jonka tämä maailma hänelle tarjoaa. Ja viimeisissä kiusauksissaan hän kieltäytyy astumassa alas ristiltä sen merkiksi, että on Jumalan Poika, kuuliainen Isän tahdolle loppuun saakka.
Viimeisenä, järeimpänä keinonaan Kiusaaja tarjoaa Jeesukselle koko maailman valtakuntia ja niiden loistoa. Ajatus maailmanherruudesta ei vetoa vain alhaisimpiin vietteihimme tai luontaiseen vallanhimoomme. Se iskee myös ihanteellisuuteemme. Antaisihan tuollainen valta mahdollisuuden korkeiden aatteiden ja suurten päämäärien ajamiseen yksinkertaisella ja houkuttelevalla tavalla. Kun kristittyjen lukumäärä Rooman valtakunnassa vähitellen kasvoi, kirkolle tarjoutui lumoava mahdollisuus lujan yhteyden solmimiseen valtiovallan kanssa. Valtaistuimen ja alttarin liitto kukoisti Konstantinuksen päivistä lähes meidän aikaamme asti, ja sen suojissa evankeliumi pääsi kiistämättä etenemään ja vaikuttamaan maailmassa. Nyt kuitenkin näyttää, ettei kirkolle enää tarjota tuollaista valtaa ja loistoa. On käynyt, kuten Anna-Maija Raittila virressään kuvaa: ”Ja niin kuin Herran äiti, myös kirkko Kristuksen voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden. Se tehdään köyhäksi. Kun kaikki siltä puuttuu, sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi.”
Näin Jeesus näkee kaikkien lumoavien näkyjen ja kimaltelevien tulevaisuudenkuvien läpi. Hän luopuu vallasta, jopa siitäkin vallasta, jota hän olisi voinut käyttää Jumalan tahdon toteuttamiseksi maan päällä. Hän tiesi, että hänen sanomansa olisi väärentynyt, jos lapsen paluu Isän luokse olisi tapahtunut vähintäkin painostusta käyttäen. Jeesus luopuu tuosta kaikesta ja menee hiljaisena tietään, joka vie köyhyyteen ja ristin kärsimyksiin. Hän on syntisten ystävä, Jumalan hylkäämien ja yksinäisten matkakumppani, häväistyjen ja loukattujen ystävä. Jeesuksen valta on kärsimykseen kätkettyä, hiljaista valtaa. Juuri siksi hän voi meitä kiusattuja auttaa.