Joulu on juhlan ja perheen aikaa. Perheet ja suvut kokoontuvat yleensä yhteen ainakin joulunpyhinä. Jouluna on ihana tavata sukulaisia ja viettää aikaa yhdessä niidenkin kanssa, joita ei arjen kiireiden keskellä ole ehtinyt edes puhelimessa jututtaa. Tuntuu hyvältä, että on aikaa jättää arjen kiireet ja paineet: nauttia hyvästä ruoasta, keskustella, nauraa ja pitää hauskaa. Mutta joskus joulunpyhät voivat jättää jälkeensä myös tyhjän tunteen. Tapaaminen, jossa ei kohdata aidosti, ei tunnu hyvältä. Kohtaaminen, jossa ei olla kiinnostuneita toisesta ihmistä ja hänen elämästään, ei lähennä, vaan päinvastoin etäännyttää. Toiset eivät edes halua tavata sukulaisia joulunpyhinä. Sukulaisten luo meneminen ahdistaa, jos tietää, että aika kuluu taas läheisen naljausta kuunnellessa. Joulunpyhien viettäminen yksin voi olla myös raskasta, vaikka se olisikin oma valinta.
Vielä pahempaa on niissä perheissä, joissa joulunpyhät ovat yhtä helvettiä. Riidat, liiallinen alkoholin käyttö, fyysinen ja henkinen väkivalta ovat liian monen perheen ja suvun arkipäivää. Suomessa voidaan huonosti. Eilen viattomien lasten päivänä kuulin, että joka viides nuori kärsii masennuksesta. Pelkästään Helsingissä otetaan huostaan vuodessa 2000 lasta. Päivän teema ”pyhä perhe” kuulostaa varmasti pahalta monen lapsen ja nuoren korvissa. Liian moni perhe on paha perhe, jossa voidaan huonosti. Rakkauden ja turvan sijasta lapset kokevat perheessä turvattomuutta, pelkoa ja vihaa. ”En kelpaa vanhemmille, en ole ikinä tarpeeksi hyvä,” on monen lapsen ja nuoren ajatus. Monet lapset ajattelevat, että kaikki olisi hyvin, jos he vain osaisivat olla tarpeeksi kilttejä ja ihania.
Luin kirjeen, jonka eräs toimittaja oli kirjoittanut vanhalle uskonnonopettajalleen tämän jäädessä eläkkeelle. Siinä sanottiin mm. näin: ”Erityisen hyvin muistan väittelymme ehdollistetusta rakkaudesta. Se kyllä meni jo vähän psykologiankin puolelle, mutta oli erittäin tärkä päänavaaja nuorelle ihmiselle, joka mietti herkeämättä, onko Jumala olemassa, onko sitä armoa ihan oikeasti. Minä väitin, että lapsen pitää olla kuuliainen, jotta hän ansaitsisi vanhempiensa rakkauden. Silloin sinä katsoit hymyillen minuun ja sanoit: ”Ei missään tapauksessa. Lapselle kuuluu ehdoton rakkaus joka tilanteessa” Se jäi mieleen ja on pysynyt mielessä. Tärkeintä elämässä on armo.”
Uskonnonopettajan käsitys lapsen oikeudesta kokea rakkautta ilman mitään suorituksia perustui tietysti Raamattuun. Raamatussa meille kerrotaan, että Jumala on Rakkaus. Monen ihmisen on vaikea uskoa Jumalan rakkauteen. Miten ihminen voisikaan uskoa, että Jumala rakastaa häntä, jos kukaan ihminen ei ole koskaan rakastanut häntä? Miten ihminen voisi uskoa, että hän on Jumalalle tärkeä, jos kukaan ihminen ei ole välittänyt hänestä?J
Tämän päivän Vanhan testamentin teksti on puhutteleva. Siinä Jumala vakuuttaa rakkauttaan ihmiselle, joka kokee tulleensa hylätyksi ja Jumalan unohtamaksi. – Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.
Joulun ilosanoma on siinä, että Jumala rakastaa ihmisiä. Jumala rakasti ihmistä niin paljon, että oli valmis syntymään ihmiseksi. Jumala ei ole mikään kaukainen, välinpitämätön Herra, joka vain katselee lastensa kärsimystä, muttei tee mitään heidän hyväkseen. Ei, Jumala syntyi todelliseksi ihmiseksi jakamaan tämän elämän tuskan ja turvattomuuden, jotta jokainen ihminen voisi olla rakastettu ja tärkeä. Jumala koki ihmiselämän koko kurjuuden syntyessään ihmiseksi ja sen vuoksi hän voi auttaa meitä. Jumala tietää, miltä tuntuu olla ei toivottu-lapsi, koska nasaretin ihmiset katsoivat taatusti kieroon lasta, joka sai alkunsa ennen naimisiinmenoa. Eivät nasaretilaiset uskoneet neitseestäsyntymiseen, vaikka me kristityt uskommekin siihen, että Jeesus oli Jumalan Poika eikä Joosefin. Jumala tietää, miltä tuntuu kokea pelkoa ja kauhua. Pyhä perhe koki sitä paetessaan Betlehemin lastensurmaa. Jumala tietää, miltä tuntuu olla erilainen omassa perheessä. Jeesus koki perheessään ainakin välillä sitä, miten hän ei sopinut joukkoon. Ristillä ollessaan Jeesus koki, miltä tuntuu olla hylätty ja unohdettu. Jeesus oli valmis kärsimään meidän puolestamme, jotta kenekään ihmisen ei tarvitsisi kokea samanlaista tuskaa.
Raamatun sanat Jumalan rakkaudesta jäävät vain kauniiksi lupauksiksi ja sanahelinäksi, jos me kristityt emme ota niitä tosissamme. Meidät on kasteessa kutsuttu Jeesuksen opetuslapsiksi viemään iloista uutista Jumalan valtavasta rakkaudesta eteenpäin. Jeesus osoitti koko elämällään, millaista tämä hänen toivomansa rakkaus on.
Jeesus kohtasi ihmiset rakkaudellisesti. Hän ei asettunut kenenkään yläpuolelle suurena herrana, vaan hän kohtasi ihmiset aidosti. Jeesukselle kaikki ihmiset olivat tärkeitä. Ankarimmat sanansa hän aina osoitti niille, jotka luulivat olevansa muita ihmisiä parempia ja tärkeämpiä. Jeesuksella oli aikaa pysähtyä ihmisen luokse ja kysyä ihmiseltä, mitä tämä itse halusi. Jeesus rakasti ihmisiä teoin ja totuudessa. Hän ei yrittänyt mielistellä ihmisiä vähättelemällä näiden vääriä tekoja, vaan hän paljasti synnit, silloin kun siihen oli tarvetta. Jeesus ei kuitenkaan tuominnut ihmistä: hän antoi synnit anteeksi ja sen jälkeen kehotti välttämään synnin tekemistä. Suurinta rakkautta Jeesus osoitti antaessaan kaikkensa, oman henkensä, ystäviensä puolesta.
Jeesuksen seuraajat ottivat tosissaan Jeesuksen käskyn: rakastakaa toisianne. Alkukirkko kasvoi hyvin nopeasti sen vuoksi, että kristityillä oli jotain, mitä kellään muulla ei ollut: keskinäinen rakkaus. Tuon ajan yhteiskunnassa ei yleensä välitetty heikompiosaisista, mutta kristityt huolehtivat myös heikompiosaisista Jeesuksen antaman mallin mukaan. Jeesuksen seuraajat olivat valmiita kärsimään ja jopa kuolemaan, jotta yhä useammat ihmiset saisivat kokea Jeesuksen rakkauden elämässään. He tekivät työtä koko sydämellään, rukoillen ja rakastaen, ja saivat nähdä, miten työ tuotti hyvää hedelmää.
Meidän on todella syytä kysyä itseltämme, olemmeko kristittyinä valmiita rakastamaan lähimmäisiämme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan vai elämmekö mieluummin sillä tavalla, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Todellinen rakkaus vaatii vaivannäköä, epäitsekkyyttä, uhrautumista, anteeksiantamista ja toisen asemaan asettumita. Tuhlaajapoika-kertomus kuvaa puhuttelevasti sitä, millaista Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan on. Tuhlaajapojan isä otti lapsensa vastaan avosylin ja järjesti tämän kunniaksi suuret ja iloiset juhla, vaikka tämä teoillaan oli ensin kieltänyt isänsä ja sitten tuhlannut isänsä omaisuuden. Isä ei vaatinut tuhlaajapojalta mitään, vaan antoi kaiken hänelle lahjaksi rakkaudestaan.
Yleensä kertomus tulkitaan niin, että me kristityt olemme joko Tuhlaajapoikia, jotka olemme harharetkien jälkeen tulleet takaisin Jumalan luo tai sitten olemme katkeria isojaveljiä. Henri Nouwen kääntää kirjassaan Tuhlaajapojan paluu asetelman aivan päälaelleen. Hänen mukaansa jokaisen kristityn kutsumuksena olisi kasvaa tuhlaajapojan isäksi, joka ottaa rakkaudella luoksensa tuhlaajapoikia –ja –tyttäriä. Meidän Jeesuksen seuraajien tehtävä on kasvaa hengellisiksi vanhemmiksi, jotka kantavat huolta ja rakastavat tuhlaajalapsia. Meidän tehtävämme on lähteä liikkeelle ja rakastaa niitä ihmisiä, jotka eivät vielä ole kokeneet Jumalan rakkautta. Luulen, että meistä kovinkaan monen ei tarvitse lähteä fyysisesti kauas löytääksemme tuhlaajalapsia, jotka kaipaavat Jumalan rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Löydämme näitä tuhlaajalapsia varmasti omasta perheestä tai suvusta, naapurista, työpaikalta tai harrastusryhmästä. Tehtävänämme on rakastaa näitä lapsia ja aikuisia Jeesuksen esimerkin mukaan. Meidän tehtävämme on kulkea toisten ihmisren rinnalla, rukoilla heidän puolestaan ja osoittaa heille aitoa välittämistä. Se ei ole helppo tehtävä. Mutta jos me olemme saaneet tehtävän Jumalalta, hän antaa siihen voimaa.
Kalevi Lehtinen on sanonut, että Jumalalla on monopoli rakkauteen. Jumalalla on yksinoikeus rakkauteen, koska Hän on kaiken hyvän Luoja. Lehtinen kirjoittaa Jumalan rakkaudesta näin: ”Olen joskus muotoillut aforismeja rakkaudesta: ”Rakkaus, joka yrittää muuttaa ihmisen siksi, jollainen hänen pitäisi olla, jättää hänet sellaiseksi kuin hän on. Mutta rakkaus, joka hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on, muuttaa hänet siksi, mikä hänen pitäisi olla. Tällaista on Jumalan rakkaus, jota Isän sydän on tulvillaan. Tämä rakkaus synnyttää meissä aidon ilon, sillä Jumalan rakkaus ei vaadi. Se ei aseta ehtoja. Se ei pane kynnyksiä eteesi, vaan syleilee, tuhlailee, ottaa sinut omakseen ja valloittaa sinut. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla avoin ja antaa sen rakkauden tulvia sisimpääsi ja kääriä sinut Jumalan hellyyden pumpuliin.