Kolmiyhteisen Jumalan nimeen aloitamme jokaisen jumalanpalveluksen ja kirkollisen toimituksen. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen meidät on kastettu. Mitä kaste merkitsee? Onko se vain rituaali, joka tehdään tavan vuoksi? Miten voi muistaa omaa kastettaan?
Kaste merkitsee sitä, että kuulumme Jumalalle. Hän on merkinnyt meidät omikseen. Hän on kutsunut meidät kasteessa nimeltä. Meillä on Jumala, joka tuntee nimeltä jokaisen. Se on valtavan suuri asia. Hän ei ole Jumala, joka jää kauas tai piiloon. Hän kutsuu nimeltä omakseen. Hän pyytää mukaan. Kaste merkitsee myös Kristuksen puhtauteen pukeutumista. Se merkitsee sitä, että meidät on armahdettu – täysin ja kokonaan, ehdoitta ja aidosti.
Kastehetkessä on pyhän kosketus läsnä. Tapahtuu jotain silmillä havaittavaa ja samalla jotain sellaista, jota ei voi nähdä, mutta joka kuitenkin on olemassa. Kaste lahjoittaa pelastuksen. Kaste on alku kasvamiselle. Kasvu vaatii juurtumista – sitä, että on jokin, jossa pysyä kiinni ja josta saada ravintoa. Kasvaminen tapahtuu seurakunnan yhteydessä, Jumalan sanan kuulossa ja yhteisessä ehtoollispöydässä.
Kastetta voi muistaa arkisissakin tilanteissa. Aina, kun on tekemisissä veden kanssa, voi kiittää kasteesta. Kun peset käsiäsi, ajattele ottavasi itseesi pieni pala kastetta. Kun käyt suihkussa tai kylvyssä, voit olla kokonaan kasteveden alla. Hengellinen näkeminen on myös sen ymmärtämistä, että kaikki elämä on hengellistä. Usein kirkossa viljellään sanontaa hengellisen elämän hoitaminen. Mielestäni pitäisi käyttää aina sanaa jumalasuhteen hoitaminen. Sillä ei ole olemassa hengellistä elämää ja arkista elämää. On olemassa vain hengellistä elämää. Silti tarvitaan arkea ja pyhää. Sitä, että jokin on erotettu erityisesti Jumalan kohtaamiselle. Onko sen pakko olla kirkossa tapahtuva hetki kerran viikossa? Voisiko pyhää olla myös se, kun rukoilen arkisten askareideni keskellä? Oppisinko olemaan enemmän läsnä, jos yhteys Jumalaan voisi syntyä myös hampaita harjatessa tai ruokaa laittaessa?
Martti Luther puhui siitä, että mikä tahansa työ tehdään Jumalan kunniaksi, eikä seurakunnissa tapahtuva työ ole enemmän pyhää kuin missä tahansa tehty työ. Rakennamme yhteistä hyvää kaikella, mitä teemme. Arkiset hetket Jumalan kohtaamiseen ovat yhtä tärkeitä kuin yhteiset, pyhiksi nimetyt hetket. On tärkeää pitää kiinni pyhästä – jumalanpalveluksista, kasteesta tai yhteisestä rukoushetkestä. Silti tärkeää on saada Jumala keskelle arkea. Koska siellä hän on. Jokaisessa vesipisarassa on kasteen muisto. Se voi virkistää, kun on jano. Se voi lämmittää, kun on kylmä. Se voi puhdistaa, kun on likainen olo. Sen tekee kaste – Jumalan kutsu ja lupaus yhtä aikaa.
Kasteessa uskontunnustuksen lausuvat kastettavan lapsen kummit ja vanhemmat, yhdessä muun koolla olevan seurakunnan kanssa. Kun sanat jo sujuvat, kastettava opettelee itse tunnustamaan uskonsa. Siihen uskoon mekin tunnustaudumme uudelleen nyt yhdessä.