Johanneksella on asennetta.
Meillä ihmislapsilla on herkästi taipumus pyrkiä esittämään suurempaa kuin olemmekaan. Yksi lapsuuteni noloimmista hetkistäkin liittyy tähän samaan asiaan. Ei ollut edes synkkä ja myrskyinen yö, vaan kaunis kesäilta. Juuri sellainen, jolloin pojat viipyvät mielellään pitkään ulkona. Niin oli nytkin. Kello oli jotakin yhdeksän paikkeilla. Ja olin hetkeä aiemmin naapurin Kimmolle kehunut, että minulla ei ole ollenkaan kotiintuloaikaa – saisin siis olla niin myöhään ulkona kuin haluaisin. Siinä hetkessä äitini ilmestyi paikalle ja sanoi, että täällähän sinä Ari olet. Hän jo lähtikin etsimään kun nukkumaanmenoaika on koittanut.
Se siitä kehumisesta.
Minä jouduin nöyrtymään äitini edessä. Jonkun edessä jokainen nöyrtyy. Kenraali puolustusvoimien ylipäällikön edessä. Toimitusjohtaja pääjohtajan. Pääjohtaja firman hallituksen edessä. Hallitus yhtiökokouksen edessä. Ja kai me perheen päätkin paremman puoliskomme edessä.
Johannes Kastajakin ymmärsi mikä on oikea asenne. ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi”, on evankelista Johannes kirjannut Johannes Kastajan vähän tämän päivän evankeliumimme jälkeen olevat sanat, Johannes 3: 30 on tuo kohta. ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Sillä vain yksi voi olla suurin. Me ihmiset siis olemme mielellämme herroja ja kukkoja tunkiolla, mutta Jeesus antaa meille niin selkeän ohjeen, että jos sitä sydämellä kuuntelee, emme voi ymmärtää väärin. Evankeliumissa Matteuksen mukaan Herra Jeesus sanoo näin ”…teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.” (Matt. 23: 8) Jeesus, opettajamme, lausuu samassa yhteydessä opetuslapsilleen myös, ja meitä tämän ajan opetuslapsilleen yhtä lailla Herra kehottaa: ”Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.” (Matt. 23: 10)
Me olemme veljiä ja sisaria, vain yksi on Mestari. Tämän totuuden siis myös Johannes Kastaja rohkeasti tunnusti. ”Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” (Luuk. 3: 16b), sanoi Johannes. Noilla sanoillaan hän kuvasi kuinka mittaamaton ero on palvelijan ja todellisen Herran välillä. Samalla hän kuvaili Jeesuksen aikanaan sitten asettaman kasteen järjellemme suorastaan käsittämättömän suurta voimaa näin: ”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Luuk. 3: 16c)
Tuosta Pyhällä Hengellä ja tulella kastamisesta ovat monet Raamatun tutkijat kyllä saaneet runsaasti harmaita hiuksia. Mitä kaikkea nuo sanat lopulta tarkoittavatkaan? Lapsen lailla, Jumalan lapsen turvallisella mielellä tahdon joka tapauksessa ajatella, että kasteen asettaja antaa meille sellaisen armoliiton kasteessa, että se suoja riittää aikaa varten ja kantaa onnelliseen ikuisuuteen saakka.
Kun siis vain muistamme kumartaa Pyhällä Hengellä ja tulella kastajaa. Usein me ihmiset kun kuitenkin viehdymme kumartelemaan toisiamme. Ja siis kovin monesti ajattelemaan itsestämmekin liian suuria.
Kerrotaan, että aikanaan Albert Einsteinin autonkuljettaja sanoi luentokiertueella tuolle maailmankuululle nerolle seuraavasti.
– Kuule Albert, olen kuullut sinun suhteellisuusteoriapuheesi lukemattomia kertoja. Osaan ne jo ulkoa. Seuraavassa luentokaupungissa haluaisin pitää sinun sijastasi tuon luennon. Eivät ihmiset kuitenkaan niin tarkkaan tiedä minkä näköinen olet – vain nimesi on kuuluisa.
Einstein suostui autonkuljettajansa pyyntöön ja jäi autoon lepäämään kun kuljettaja piti luennon. Hienon luennon pitikin. Luennon jälkeen yliopiston salissa silti eräs jatko-opiskelija esitti hyvin visaisen kysymyksen ajan ja aineen ja energian suhteista. Autonkuljettaja mietti kiivaasti vastausta. Lopulta hänen kasvonsa levisivät hymyyn ja tämä kuljettaja sanoi:
– Voi, voi, tämä nyt on niin yksinkertainen asia, että pyydänkin autonkuljettajani vastaamaan tähän.
Johannes osasi alun perin välttää tukalan tilanteen. Hän kuulutti vain Herransa kunniaa. Ei yrittänyt saada sitä itselleen. Toki ihmiset Johannes Kastajalle mestarin viittaa jo sovittelivat. Kertoohan evankelista Luukas siis meille tämän: ”Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä messias.” (Luuk. 3: 15b)
Olihan hän, Johannes Kastaja, voimakkaalla julistuksellaan kerännyt paljon kuulijoita. Kyllä Johannesta loivemmillakin äänenpainoilla moni on arvovaltaa saanut.
Minäkin opiskeluaikana, silloin, jolloin ATK – tai nykykielellä IT tai ICT – jolloin ATK oli vielä suuria joukkoja ajatellen lapsenkengissä, kohosin tiedekunnassa, jos nyt kristitystä niin voi sanoa, gurun asemaan. Mikrotietokonekurssin alussa opettaja kysyi, tietääkö joku, mikä on ”binary digit” – järjestelmä. No, minähän pääsin loistamaan kun silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni on tietojenkäsittelyalan ihmisiä. Vastasinkin, että kyseessä on nollista ja ykkösistä muodostuva kaksiarvojärjestelmä, johon koko atk perustuu. Seuraavan tunnin alussa sitten yksi kurssikaverini sanoi, että kun tunnut hallitsevan tuon tietokonealan, niin voisitko neuvoa häntä. Hän kun hän olisi ostamassa mikrotietokonetta. Pakko minun oli siinä tunnustaa, että nollan ja ykkösen minäkin atk:sta vasta osasin.
”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi.” (Luuk. 3: 16a), sanoi Johannes ja näin hän tunnusti, että nollien ja ykkösien tasolla hänkin vain on, mutta hänen Herransa on täysi kymppi. Eikä vain kymppi työnjohtajan merkityksessä vaikka metsätyömaalla, vaan meidän koko elämämme savottaa ajatellen vain yksi, Herra Jeesus on kymppi. Hän raivaa – ei vain risuja – vaan elämämme pahimmatkin kannot, synnin synkän syden. Sillä vaikka puuhiiltä eli syseä mustempi on syntimme yö, niin silti meille on voimassa profeetta Jesajan Pyhän Hengen voimassa lausuma Herran lupaus. Tämä jouluprofetia kantaa kyllä tänne kevättalveenkin: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9: 1)
Miksi siis Jeesus Kristus voi tämän tehdä, mihin ei Johanneskaan mitenkään yllä? Antaa elämäämme todellisen valon. Vastaus on meillä koko ajan esillä – kuulimme sen juuri äsken pyhästä evankeliumista. Kun Vapahtajamme oli saanut kasteen, Hän sai nähdä Pyhän Hengen kyyhkysen kaltaisena laskeutuvan ylleen. Ja Jeesus sain kuulla Isänsä sanovan: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Luuk. 3: 22b)
Tämän vuoksi, Jumalan Poikana olemisen vuoksi, vain Jeesukselle oli mahdollista tulla maailman Vapahtajaksi, myös sinun ja minun syntien sovittajaksi. Sieltä synnin yöstä vapauttajaksi. Niin kuin Jesajakin Jeesuksen sovitustyön myös näin kuvaa, kirjansa ensimmäisessä luvussa: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” (Jes. 1: 18b-c)
Sillä Herra Jeesus antoi oman verensä vuotaa Golgatan keskimmäisellä ristillä, että meidän veriruskeat ja purppuranpunaiset syntimme saavat tulla lumen ja puhtaan villan valkoisiksi. Kun vain tahdomme olla siinä Vapahtajamme itsensä asettamassa kasteen armoliitossa. Johannes tiesi, että hän oli vain avustaja kastaessaan Jeesuksen, mutta Kristus jumalallisella vallallaan on itse asettanut pyhän kasteen, jolla Hän tahtoo saattaa Taivastielle jokaisen ihmisen täällä maapallolla.
Sillä kaikkia meitäkin varten on Golgatan ristin veressä syntien sovitus ja Herran ylösnousemuksen voitossa on oleva ylösnousemus ja ikuinen elämä. Jos vain annat sen tulla itsesikin kohdalle. Jokaisen synnit on sovitettu Golgatalla, jokaista haudoissa lepäävää kohtaa ylösnousemus, ja jokaiselle on varattu paikka Taivaasta – jos vain tämän paikkavarauksen elämässään ilmoittaa käyttävänsä.
Johannes Kastaja on meille tänään kuvannut väkevin sanakääntein kuinka Herran paluun päivä on totinen paikka kun Kristus ottaa vain jyvät, paikkavarauksen tehneet, Taivaan suureen jyväaittaan. Kaikki Hän kyllä sinne rajattomaan riemuun haluaisi. Ettei kukaan jäisi ruumeneksi, akanaksi, joka ei ikuiseen Kotiin pääse.
Edes kalpea esimerkki tästä olkoon seuraava asia. Ajattelin nimittäin, että laitetaan vähän jännitystä elämään. Järjestän tänään kirkkokahveilla arvonnan, johon osallistuminen on vapaaehtoista, eikä arpa maksa mitään kun seurakunta on jo palkinnonkin maksanut. Osallistujilla on kuitenkin riski voittaa. Yksi onnellinen saa seurakuntamme uuden Kirkkotiellä-historiateoksen. Vaan siis kuitenkin vain yksi voittaa.
Jeesus Kristus on maksanut meistä niin suuren hinnan sovintoverellään, että jokainen, joka haluaa katsoa Golgataa kohti voittaa varmasti ja saa ilmaiseksi lahjoista suurimman, ikuisen elämän lahjan.
Tänään viettäessämme Leijonien kirkkopyhää iloitsemme näiden leijonaveljiemme ja myös leijonasisartemme palvelualttiudesta. Vaan siis samalla muistamme, että suurin palvelualttius löytyy häneltä, joka tuli maailmaan Pelastajaksemme. Jotta me nollien ja ykkösten kanssa – anteeksi vain – räpeltävät – ihmiset voimme nähdä, että Kympin mukana meillä on taattu matka ikuiseen kotiimme asti.
Kun Jeesus oli kastettu, Hän näki taivaan avoimena kun hän rukoili. Jumalan armosta, jos sydämesi nyt rukoilee, näet sinäkin Taivaan avoimena. Saamme kuulla kuinka olemme Jumalan rakkaita lapsia. Kristuksen ansiosta Jumala on meihin syntisiin mieltynyt. Ristinmuotoinen silta on edessämme. Ja sen kantavuus on siis syntiä suurempi. Siksi se jaksaa kantaa meidät Kotiin saakka.
Sillä muista, meillä on kotiintuloaika. Ja ellet ole siis vielä muistanut – onko tänään sinun aikasi, jo kirkkotietä kulkeneena kääntyä myös Kotitielle?