Kesän aika on kirkkovuodessamme vihreän värin aikaa. Tuo väri kuvaa kasvua. Mikä sopisikaan kristittynä kasvuun paremmin kuin Jeesuksen opetukset ja vertaukset. Adventista alkoi kirkkovuoden juhlien kausi, joka kesti ihan tuonne Helluntaille asti ja silloin evankeliumitekstit käsittelivät Jeesuksen elämää ja sen tapahtumia. Mutta nyt saamme paneutua Jeesuksen opetuksiin.
Tämän päivän evankeliumiteksti on Jeesuksen vertaus Ihmisen Pojan tulemista. Tätä aihetta Luukas evankeliumissaan käsittelee jo kahdessa vertauksessa ennen tätä tekstiä ja tämä äsken lukemani vertaus on siis tuon sikermän päätös.
Jeesuksen opetukset Ihmisen Pojan tulemisesta ja siihen oikein valmistautumisesta kertovat meille sen, että ajalla on alku ja loppu. Me kuljemme kohti jotakin. Tämä antaa elämämme merkityksen ja suunnan. Ilman alkua ja loppua elämä kadottaisi merkityksensä, silloin olisi ihan sama miten elää ja toimii, elämän keksipisteenä olisi vain oma itse ja oma hyvinvointi. Mutta aika, jolla on myös loppu, antaa ajalle merkityksen. Ei ole ihan sama miten aikamme käytämme, ei ihan sama miten elämme ja miten toinen toisiamme kohtelemme.
Opetuksissaan Ihmisen Pojan tulemisesta Jeesus ei koskaan anna mitään aikoja tai paikkoja, ei määrittele tuota tapahtumaa. Hän sanookin, että sen aikaa ei tiedä kukaan, ei edes Poika, vaan yksin Isä. Jeesuksen opetukset Ihmisen Pojan tulemisesta keskittyvät ihan muuhun kuin tarkan lopun tulon ajankohdan ennustamiseen, nimittäin juuri siihen, kuinka meidän ihmisten tulisi tämä rajallinen aikamme käyttää. Miten olisimme valmiit kun Ihmisen Poika saapuu.
Siksi tuntuukin aika epäviisaalta se, että kun ajattelemme kirkon kaksituhatta vuotta vanhaa historiaa, valtavan paljon aikaa ja energiaa, tutkimista, opetusta ja julistusta on käytetty lopun ajan tulemisen julistamiseen. On nähty ajan merkkejä milloin missäkin historian tapahtumassa tai ihmisessä, on koetettu märitellä tarkkaa lopun tulon ajankohta, on peloteltu ja ahdistelut ihmisiä ahdistavilla puhella ja houkuteltu varman lopun tulon odotuksessa ihmisiä jättämään kaiken ja kokoontumaan yhteen odottamaan lopun tuloa. Useinhan tällaisessa käytöksessä on kyse vallanhimosta, halusta saada toiset ihmiset pelottelemalla oman vallan alle toimimaan niin kuin tuo intohimoinen lopunajan julistaja itse haluaa. Pelko ajaa ihmisiä johonkin ihan muuhun mitä Jeesus opetti. Jeesus puhui rakkaudesta, ei pelosta.
Päivän evankeliumitekstimme vertaus on siitä hyvin tyypillinen Jeesuksen opetuspuhe, että aiheen hän ottaa ihmisille tutusta arjesta, tuosta ympäröivästä todellisuudesta. Isäntä lähtee matkoille ja taloudenhoitaja jää vastuuseen niin tilasta kuin koko sen väestäkin. Hänen tulee johtaa kaikkia muita palvelijoita ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Isännän matkoilla olon aikaa ei ole tarkasti määritelty, hän tulee kun tehtävät on hoidettu.
Taloudenhoitajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko hoitaa tehtävänsä vastuullisesti ja olla valmiina joka hetki siihen, että vaikka isäntä palaisikin yllättäen, on kaikki kunnossa. Palvelusväki on hyvin hoidettu ja talon asiat ovat kunnossa. Kaikki ovat tehneet tehtävänsä ajallaan ja huolella, ihan kuin isäntä olisi itse ollut läsnä koko ajan.
Tai sitten taloudenhoitaja voi ajatella, että aikaahan on rajattomasti, ei tässä tarvitse nyt heti toimeen ryhtyä, pääasia on että saa nauttia vallasta. Isäntä on poissa ja siitä pitää ottaa kaikki ilo ja hyöty irti. Niin palvelusväki tulee kaltoin kohdelluksi, talon asiat jäävät rempalleen ja taloudenhoitaja käyttää valtaansa omien etujen ajamiseen. Ja tämän tavan valitsee Jeesuksen vertauksen taloudenhoitaja. Hänelle aikaa on rajattomasti ja oma etu ja valta ajavat kaiken edelle. Ja niin ajan loppuminen tulee hänelle yllätyksenä. Isäntä saapuu ja taloudenhoitaja saa rangaistuksensa.
Jeesuksen opetus siitä, että uskoliset ja viisaat palvelijat saavat palkan, mutta epäluotettavat saavat rangaistuksen, oli ihan sen ajan orjatalouden käytännön mukainen. Rangaistus saattoi olla raipaniskuja tai se saattoi olla jopa kuolemantuomio. Juutalainen oikeudenkäytäntö teki eron tietoisten ja unohduksesta tai tietämättömyydestä johtuneitten lain rikkomusten välillä. Siis jos teko oli tehty ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä tai unohtamisen takia, se oli lievempi kuin tieten tehty rikos. Tässä vertauksessa taloudenhoitaja toimi ihan tietoisesti väärin, mikään ei voinut lieventää hänen laiminlyöntiään ja rikostaan.
Mitä tämä vanha vertaus huonosta taloudenhoitajasta voisi sitten kertoa meille tähän aikaan ja niin erilaiseen tilanteeseen? Jeesuksen vertaus kertoo meille kristityn ihmisen vastuusta tässä maailmassa. Meidän uskomme ei ole sellainen usko, joka on vain teoriaa, vaan usko on aina myös käytäntöä, se määrittelee sen miten me elämme, millaisia elämän valintoja me teemme, miten me suhtaudumme lähimmäisiimme ja koko Jumalan luomakuntaan. Meidän ei tule elää niin kuin aikaa olisi rajattomasti.
Elämä ei ole tarkoituksetonta oman edun ja hyvinvoinnin etsimistä. Elämä on rajallinen, aika on rajallinen ja siksi meidän tulee elää ja vaeltaa niin, että olisimme joka hetki valmiit Ihmisen Pojan tuloon.
Meidän ei tarvitse tietää aikaa eikä hetkeä, juuri niin on tarkoitettukin. Yrittämällä määritellä lopun ajan historiallista hetkeä me asetamme itsemme Jumalan asemaan, me haluamme tietää kuin Jumala. Ja juuri sehän oli se ihmisen perisynti, se mihin käärme ihmistä Paratiisin alkukertomuksessa houkutteli. Käärme tiesi ihmisen heikon kohdan, haluan olla kuin Jumala, riippumaton Luojastaan. Ihminen halusi tietää kaiken kuin Jumala ja siten olla itse oma Jumalansa, oman elämänsä keskipiste.
Siksi meidän ei tule laskea aikoja ja hetkiä, vaan meidän tulee elää niin kuin hyvä taloudenhoitaja, hoitaa tehtävämme ja elämämme niin kuin Ihmisen Poika olisi joka hetki paikalla. Sillä niin hän onkin. Meillä on elävä Jumala, joka kulkee kanssamme, näkee ja tuntee elämämme ja sisimpämme. Me emme voi paeta häntä ja ajatella, että onhan tässä aikaa elää vain itselle.
Kristitylle on annettu paljon, koko Jumalaan lapseuden lahja. Siksi meiltä myös vaaditaan paljon. Me olemme tietosia armosta ja rakkaudesta ja siksi meidän tulee myös itse elää näiden varassa sekä kohdella armahtavasti ja rakastaen toinen toisiamme.
–
Saarna Viikin kirkossa 2.8.2015 teksti Luukas 12: 42-48 3.vsk