Leiriviikko Tuulikarissa on takana ja normaalielämä alkanut. Kuulumiset on kotona kerrottu. Ehkä leiritunnelmia on koettu valokuvien kautta. Vaikka en ole sellaisia paljon itse nähnyt.
Ohjaajien kannalta voi sanoa, että leirissä oli välillä haastetta, mutta paljon myös mukavaa yhdessäoloa. Nuoret tulivat toimeen keskenään eikä kukaan jäänyt yksin. Leiri koostui hyvin erilaisista nuorista. Teitä yhdisti ehkä vain ikä, harjavaltalaisuus ja kännykkäriippuvaisuus. Muuten te olitte erilaisia persoonia. Leiri lähti hyvin käyntiin ja päivät seurasivat toisiaan.
Jos jonkun tunnelmapätkän nostan esiin leiriltä, mieleen jäi se, että te lauloitte mielestäni hyvin. Samoin jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne vaikutti olevan porukassa ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta samalla siinä oli jotakin sellaista mikä ei kokonaan avautunut siihen yhteiseen leiriin.
Eräs leikki oli minulle aivan uusi, mutta nuorille tuttu. Nuoret makasivat ringissä lattialla ja kädet koukussa pitävät toisiaan tiukasti kiinni. Yksi henkilö, eli isonen Teemu alkaa irrottamaan ringistä ihmisiä. Kun hän on saanut revittyä jonkun siten irti ringistä, että hän ei ole kenessäkään kiinni, hänestä tulee myös irrottaja. – Tässä leikissä oli tekemisen meininki – se oli aika rajun näköistä toimintaa, kun riparilaista revitään jalasta niin ettei hän enää koskettanut lattiaa – hän oli vain käsistä kiinni toisiin riparilaisiin. Kuitenkin rinki pysyi hyvin kiinni. Irrottajan tehtävä ei ollut helppo. (Leikin nimi on Kinuski)
Meidän pitäisi tarrata Jumalan lupauksiin yhtä raivoisalla otteella. Toivottavasti teillä oli hauskaa.
Leirillä oli luonnollisesti myös oppitunteja ja toimintaa, jotka johdattelivat isojen kysymysten äärelle: omaa elämää ja elämän suuntaa miettimään.
Tämän jumalanpalveluksen aihe liittyy elämäntehtävään, kutsumukseen – Aiheena on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Tuossa otsikossa mainitaan kolme asiaa. 1) Me olemme saaneet lahjoja Jumalalta. 2) Toiseksi niistä lahjoista olisi pidettävä hyvää huolta. 3) Kolmanneksi – Tehtävä vaatii uskollisuutta. Eli hyvää tehtävän hoitamista silloinkin, kun se ei tunnu tärkeältä, tai kun se tuntuu yksitoikkoiselta. Uskollisuus on luottamussuhde lahjan ja tehtävän antajaa kohtaan.
Siis kolme juttua: Jumalan lahjat, tehtävien hoitaminen ja uskollisuus
I) Mitä lahjoja sinulla on? Tai mitä lahjoja sinulle on uskottu? Jotta voi hoitaa tehtävää, täytyy tietää minkälaisesta tehtävästä on kysymys.
Nuoret eivät useinkaan ole täysin selvillä siitä mikä on heidän kutsumuksesnsa, mitä he isona tekevät. Ehkä joillekin on jotakin selvinnyt siitä suunnasta, mihin omat taidot ja kiinnostus ohjaavat. Tulevaisuus on tuntematon. Peruskoulua seuraa erilaisia koulutuspolkuja ja ammattiin hakeutumista. Nyt kaikki mahdollisuudet ovat auki. Mutta päätösten aika lähestyy. – Joka tapauksessa mikä kutsumuksen polku onkaan teillä edessä, sillä on laajempi merkitys kuin vain oman pankkitilin kasvattaminen. Teidän lahjanne ja taitonne tulevat rakentamaan yhteistä hyvää. Jumalan lahjojen hoitaminen on kuitenkin laajempi juttu.
Vanha tuttu katekismus sanoo Jumalan lahjoista valaisevasti tähän tapaan: ”Uskon,että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden” ja niin edelleen… Jumalan lahjoja onkin äärettömän paljon. Eli kaikki mitä mitä minulla on, kaikki mikä kuuluu elinpiiriini on Jumalan lahjaa.
II) On siis paljon lahjoja ja paljon samalla vastuuta Jumalan edessä. Lahjoista on pidettävä hyvää huolta. Jokaisen on pidettävä ensinnäkin huolta itsestään, muistettava että olet luomisen perusteella Jumalan kuva. Meidän tehtävä on saada Jumalan kuva meissä kirkkaammaksi. On pidettävä huolta lähisuhteista perheenjäsenten kanssa. On pidettävä huolta niistä vastuualueista jotka minulle on annettu kotona ja koulussa, vaikka se tuntuisi rasittavalta ja edessä oleva lukuvuosi pitkältä.
Ei ihme että tämän tehtävien paljouden edessä joskus turhautuu: Aina mun pitää siivota, aina mun pitää tiskata. Aina mun pitää käydä koulussa. Ei saa mennä koneelle. En katsoa telkkarii. Aina mun pitää levätä, aina mun pitää nukkua, aina mun pitää herätä.
Aina pitää. Tässä vaiheessa – eli 15 vuotiaan elämässä – jatkuva holhoaminen tuntuu teistä ärsyttävältä. Haluaisitte olla ilman jatkuvaa kontrollia. Silloin vanhemmat eivät hoitaisi omaa tehtäväänsä – sillä heidänkin pitää aina huolehtia teistä, kunnes lähdette kotoa pois. Vanhempien vastuulle on uskottu lapset. Vanhemmat voisivatkin laulaa oman versionsa Aina mun pitää laulusta: Aina mun pitää komentaa lapsia nukkumaan, aina mun pitää käskeä heitä syömään kunnolla, aina mun pitää siivota heidän jälkensä. Nuoren mielestä tähän olisi hyvä ratkaisu: Anna olla, ei sun tarvitse, hellitä. Mutta se ei mene niin. Eläinmaailmassa varsa nousee jaloilleen puolen tunnin päästä syntymänsä. Ihminen seisoo omilla jaloillaan vasta parikymppisenä. Siihen asti huoltajat tukee.
Kysymys on lopulta Jumalan lahjojen hoitamisesta.
III) Totta on silti se, että – Aina pitää. Aina pitää Jumalan lahjoja hoitaa. Se on ihmisen osa. Tehtävä vaatii meiltä uskollisuutta. On jaksettava kantaa oma vastuunsa.
Uskollisuus on kolmen asian viimeinen kohta: Jeesuksen esittämissä arvoasetelmissa uskollisuus on yksi tärkeimpiä asioita. Tänä päivänä puhutaan tehokkuudesta; Miten minimipanoksella saadaan maksimihyöty. Jeesus korostaa uskollisuutta se on tehokkuutta tärkeämpi, se on suuruutta tärkeämpi. Jeesus sanoo Ole vähässä uskollinen, pääset paljon haltijaksi. Uskollisuus tulee ennen suuria tuloksia. Sitä nykymaailma ei pidä suuressa arvossa: uskollisuutta ja sitoutumista pitkäaikaiseen tehtävään.
Olen ollut hieman vaitonainen evankeliumista, sillä kuulemamme evankeliumi, ei ole ehkä omiaan keventämään tunnelmaa. Evankeliumissa kahden tuhannen vuoden välinen ero hankalaoittaa tekstin ymmärtämistä. Teksti on aika väkivaltainen – kuoliaaksihakkaamiset ja raipaniskut vievät ajatuksen pois pääasiasta. Siitä uskollisuudesta.
”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.» Tämä päätöslause kokoaa yhteen evankeliumin ajatuksen. Me joudumme vastaamaan toimistamme. Siinä ei ole kai mitään outoa. Eikä siinkään, että siltä odotetaan edemmän, joka on saanut isomman vastuun.
Mutta ole uskollinen loppuun asti. Se ei tarkoita sitä että olisi oltava täydellinen, virheetön tai synnitön. Ole uskollinen merkitsee enemmänkin sitä, että elämäsi aikana säilytät tallessa kallemimman aarteesi, syvimmän sisimpäsi, joka kumartaa vain Jumalaa; joka turvautuu viime kädessä yksin häneen.
Se ei tarkoita, että sokeasti uskoo kaiken, mitä kirkko opettaa, vaan sitä että suostuu myös painiin Jumalan kanssa ja Jumalan sanan kanssa. Että käy siihen aidosti.
Jos sinulla on epäilyksiä, vastaväitteitä, ennakkoluuloja. Kaiken voi tuoda esille Jumalalle. Siinä keskustelussa ja painissa Jumalan kanssa alat muuttua ja huomaat että Kinuskipelin tavoin sinun on tarrauduttava evankeliumin lupauksiin.