Kuka on uskollinen ja viisas? Tällä kysymyksellä meitä lähestytään tänä sunnuntaina. Uskollisuus ja viisaus liittyvät vastuunkantamiseen, kuten on laita päivän evankeliumissa, jossa Jeesus vertauksen avulla kertoo isännästä ja taloudenhoitajasta. Olkoon vastuunkantaminen millaista tahansa ja tapahtuipa se missä tahansa, uskollisuus ja viisaus ovat siinä tarpeellisia, jopa välttämättömiä aineksia.
Uskollisuus muistuttaa kärsivällisyyden merkityksestä. Tuloksia vastuun kantamisesta ei pidä odottaa malttamattomasti vaan on varauduttava ehkä pitkäänkin odottamiseen. Oikeastaan uskollisuus sitoo vastuunkantajan tehtäväänsä paljon syvemmin kuin mihin pelkkä hyvien tulosten odottaminen antaisi aihetta. Uskollinen arvostaa lopulta enemmän toimeksi antajaansa, ”isäntäänsä”, kuin sitä, millaisia tuloksia hän saa aikaan. Uskolliselle työn tulokset ovat seurausta toimeksi antajan arvostamisesta.
Viisaus puolestaan on tarpeellista ennen muuta sen vuoksi, että vastuunkantaja hahmottaisi kokonaisuuden. Ilman viisautta on vaikea havaita, miten oma työ niveltyy laajempiin yhteyksiin ja miten käytännön ratkaisuissa olisi edettävä, jotta tavoite saavutettaisiin. Viisaus ohjaa harkintaan ja ennakointiin, se kannustaa asioiden laaja-alaiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen, ja se pitää vastuunkantajan nöyränä ja avoimena uudelle.
Miten paljon uskollisuutta ja viisautta tarvitaankaan kirkon elämässä ja työssä. Olipa sitten kyse seurakuntalaisista, luottamushenkilöistä, vapaaehtoisista tai palkatuista työntekijöistä, uskollisuus ja viisaus ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Täällä Suomessa kirkon elämä ja työ kohtaavat monia haasteita, suoranaisia vaikeuksia, jotka ovat omiaan haastamaan uskollisuuttamme saamallemme tehtävälle ja toisaalta yllyttämään meitä toimimaan harkitsemattomasti ja kärsimättömästi. Huolta herättävät mm. sellaiset asiat kuin kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa, kirkon jäsenkehitys, kirkon sisäiset jännitteet, kristinuskon ja laajemminkin uskontojen rooli maallistuneissa länsimaissa, ja niin edelleen. Kaikkiin näihin ja lukuisiin muihin huolta herättäneisiin asioihin on syytä suhtautua kärsivällisesti ja viisaasti, uskollisena sille tehtävälle, jonka kirkkona olemme Herraltamme saaneet.
Kirkkomme ulkosuomalaistyössä uskollisuuden ja viisauden tarve voi painottua toisella tavalla. Työn rakenteita on ulkosuomalaistyössäkin mietittävä ja työn jatkuvuuteen panostettava. Kuitenkin juuri vieraassa maassa, toisenlaisessa toimintaympäristössä kärsivällisyys ja viisaus saavat erityisen painoarvon. Ei riitä, että kuunnellaan suomalaisten siirtolaisten ja turistien tarpeita ja toiveita. On myös osattava hoitaa asioita harkitusti niin, että yhteys ympäröivään yhteiskuntaan, paikallisiin kirkkoihin ja meidän kannaltamme katsoen ehkä hyvinkin vieraaseen kulttuuriin ja toimintaympäristöön pysyy rakentavana.
Mutta mihin siis pitäisi kiinnittää huomio, kun puhumme uskollisuudesta ja viisaudesta kirkon elämässä ja työssä? Mitä Jeesus haluaa vertauksessaan meille sanoa? Jeesus viittaa kahteen tehtävään, jotka hän vertauksessaan taloudenhoitajille, sekä uskolliselle ja viisaalle että holtittomalle ja harkitsemattomalle antaa. Nämä kaksi tehtävää tulevat hyvin esille jo vertauksen alussa: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti, hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.”
Jeesuksen opetus on selvä: tärkeintä on pitää huolta ihmisistä. On huolehdittava palvelusväestä ja jaettava ruoka-annokset ajallaan. Ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä ei siis tule rakenteiden ja toimintaedellytysten pohtiminen tai omaisuudesta huolehtiminen, niin välttämättömiä kuin ne ovatkin. Jeesus ei sano, että uskollinen ja viisas taloudenhoitaja keskittyy ennen muuta isännän varallisuuden, yhteiskuntasuhteiden ja ulkoisten etujen varmistamiseen. Nämä tehtävät tulevat taloudenhoitajan vastuulle vasta sitten, kun hän on osoittanut uskollisuutensa ja viisautensa toisella sektorilla: siinä, miten hän kohtelee ihmisiä. Kohdellaanko palvelusväkeä kunnioituksella ja saavatko he ruokansa silloin, kun se on heille luvattu? Heijastuuko taloudenhoitajan toiminnassa uskollisuus ja viisaus vai paljastaako se hänen itsekeskeisyytensä ja ahneutensa? Kaikki tämä käy selville siinä, miten toista ihmistä kohdellaan.
Kirkon elämässä ja työssä, niin täällä kotimaassa kuin ulkomaillakin, on siis keskityttävä ihmiseen. Miten paljon helpompi meidän olisikaan keskittyä asioihin. Asioistahan voi esittää monenlaisia arvioita, niitä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta, ja, mikä oleellisinta, ne ovat asioita, jotakin meidän ulkopuolellamme olevaa. Mutta toiset ihmiset ovat aivan eri asia. Ihmiset eivät ole asioita. He ovat persoonia, ainutlaatuisia ihmisiä, joilla on oma tahto, omat unelmat ja suunnitelmat. Ennen kaikkea heillä on omat näkemyksensä siitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Juuri tämän vuoksi ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja heistä huolehtiminen on paljon vaikeampaa kuin asioiden hoitaminen.
Jeesuksen vertaus painottaa, että edes asioita me emme saa rakentavasti hoidettua, ellemme me keskity ihmiseen, hänen ajatuksiinsa, tarpeisiinsa ja hänen ymmärtämiseensä. Uskollisuutta ja viisautta tarvitaan aina, kun huolehditaan asioista. Mutta miten paljon enemmän, verrattomasti enemmän niitä tarvitaankaan, kun olemme tekemisissä toistemme kanssa, ihmisten kanssa.
Kirkon elämässä ja työssä ihmiseen keskittyminen on mitä oleellisinta. Kristillisen uskomme ytimessä on käsitys ihmisestä, joka on paitsi Jumalan luoma olento myös se laajan luomakunnan jäsen, jollaiseksi Jumala itse syntyi Jeesuksessa Kristuksessa. Jos kerran Jumala ihmiseksi syntymällä keskittyy ihmiseen eikä asioihin, miksi me tekisimme toisin? Juuri tässä tarvitaan uskollisuutta ja viisautta.
Oman aikamme henki suosii mielihyvän varmistamista ja mielipahan välttämistä, nopeita ratkaisuja ja harkitsemattomia reaktioita. Ihminen esineellistetään yhdeksi asiaksi muiden joukossa. Ihminen ei ole enää hän vaan ihmisestä tulee se. Tämä puolestaan johtaa siihen, että toisesta ihmisestä voidaan ajatella ja hänestä ja hänelle voidaan sanoa mitä tahansa. Juuri tässä tarvitaan uskollisuutta ja viisautta. Ja juuri tässä on yksi tärkeä kirkon tehtävä niin täällä Suomessa kuin ulkomaillakin: keskittyä ihmiseen ja muistuttaa muillekin, että Jumalan tahdon mukainen, oikea vastuunkantaja ottaa ihmisen vakavasti, uskollisesti ja viisaasti.