Itsensä tutkiminen vai itsensä hutkiminen?
Seison rukousjonossa odottaen vuoroani päästä tunnetun esirukoilijan rukoiltavaksi. Mieleni valtaa pelko. Mitä jos rukoilija näkee minusta jotain kauheaa? Jonkun kauhean synnin, jota en edes itse tiedä? Rauhoittelen itseäni sillä, että Jumala nyt joka tapauksessa tuntee minut kokonaan. Miksi minun nyt pitäisi pelätä, jos tunnollani ei ole mitään, mitä olen halunnut salata Jumalalta? Rukoustilanteessa tunnen Jumalan rakkauden ja rukoilija rohkaisee minua. Hän pyytää, että muistaisin häntä rukouksissa. Olen ihmeissäni. Miten suuri esirukoilija pyytää, että minä muistan häntä rukouksissa? Eikö hänellä ole läheisemmät suhteet Jumalaan?
Tämän päivän evankeliumiteksti puhuu meille siitä, miten kaikki kristityt ovat sisaria ja veljiä keskenään. Jeesus kieltää kutsumasta ketään rabbiksi eli opettajaksi, koska kristityillä on vain yksi opettaja, Jeesus. Kaikki muut ovat samalla viivalla, sisaria ja veljiä Kristuksessa. Tunnettu rukoilija, pappi, pyhäkoululainen ja eläkeläispiirin kahvinkeittäjä ovat kaikki samalla viivalla. Jumala rakastaa jokaista heistä ja Jumala käyttää jokaista omalla paikallaan. Kaikki ovat samanarvoisia, mutta eri ihmisille on annettu erilaisia tehtäviä. Teemme väärin, jos me nostamme suuria julistajia, esirukoilijoita tai seurakunnan työntekijöitä puolijumalan asemaan. Silloin me helposti petymme Jumalaan, kun täydellisinä pitämämme ihmiset osoittautuvatkin tavallisiksi ihmisiksi, jotka ovat syntisiä ja heikkoja niin kuin kaikki kristityt.
Nyt kun itse olen pappi, ymmärrän hyvin sen, että esirukoilija pyysi, että muistan häntä rukouksissa. Ne, joille Jumala on antanut näkyvän tehtävän, tarvitsevat erityisen paljon esirukoilijoita, jotta he voisivat olla Jumalan käytössä ja jaksaisivat suorittaa Jumalan heille antaman tehtävän mahdollisimman hyvin. Omassa voimassa Jumalan valtakunnan työntekijä uupuu nopeasti. Työkenttä on mittaamaton ja työn tuloksia on vaikea nähdä. Jumalan vastustaja, Saatana, kuiskuttaa korvaan, ettei työssäsi ole mitään järkeä tai houkuttelee erilaisiin kiusauksiin. Jeesus varoittaa erityisesti seurakunnan työntekijöitä mutta samalla myös kaikkia kristittyjä siitä, miten sanojemme ja tekojemme tulisi olla sopusoinnussa. Yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Se, miten elät, kertoo sinusta enemmän kuin se, mitä sanot.
Me seurakunnan työntekijät tarvitsemme erityisen paljon esirukoilijoita, jotta voisimme tehdä työtä Jumalan tahdon mukaan. Luin puhuttelevan kertomuksen seurakuntalaisesta, joka oli moittinut papin huonoa saarnaa toiselle seurakuntalaiselle jumalanpalveluksen jälkeen. Silloin hän oli jollain tavalla kuullut Jumalan äänen, joka oli sanonut: ”Jos olisit rukoillut aamulla papin puolesta, hän olisi saarnannut paremmin.” Tämä kertomus osoittaa miten me kristityt olemme toisistamme riippuvaisia. Meistä ei kukaan ole täydellinen, vaan jokainen tarvitsee palvelutehtäviinsä Jumalan apua. Jumala tahtoo antaa meille jokaiselle omia tehtäviä ja hän odottaa meiltä uskollisuutta oman tehtävän hoitamisessa. Hän ei jätä meitä kuitenkaan yksin puurtamaan, vaan hän antaa meille ihmeellisesti taitoa, viisautta ja aikaa tehtävien suorittamiseen, kun pyydämme sitä häneltä rukouksessa. Hänen suunnitelmansa ovat paljon suurempia kuin meidän omat pienet suunnitelmat. Hänen mahdollisuutensa vaikuttaa ovat aivan valtavat, kun avaudumme hänen työlleen.
Jeesus puhuu tekstissä siitä, miten meidän tulisi palvella toisia. Tekstissä on tuttu lause: ”Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Mitä Jeesus tarkoittaa lauseella? Pitääkö uskovaisen ihmisen olla jalkarätti, joka suostuu kaikkeen ollakseen hyvä ihminen? Ei varmaankaan. Monesti ajatellaan, että ns. kiltti ihminen on hyvä uskovainen. Kiltti ihminen pitää toisia aina parempana, vähättelee itseään, suostuu kiltisti kaikkeen ja on kaikille mieliksi. Mutta onko tällainen kiltti ihminen oikeasti kiltti? Vai kätkeytyykö kiltin ihmisen hymyn taakse tuskaa, jota kukaan ei huomaa?
Jeesus ei ollut maanpäällisen elämänsä aikana kiltti, vaan hän oli aito ihminen, joka ei kuitenkaan tehnyt syntiä. Jeesuksen elämässä ja toiminnassa näkyy aidon ihmisen koko tunneskaala, vihasta rakkauteen. Välillä Jeesus oli pyhän vihan vallassa ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät. Tämänkin päivän tekstissä Jeesus suorasukaisesti arvostelee lainopettajia ja fariseuksia siitä, että nämä elävät erilailla kuin opettavat. Jeesus ei edellytäkään seuraajiltaan kiltteyttä, vaan nöyryyttä. Kiltteys voi estää meitä elämästä Jumalan tahdon mukaan, koska me ajattelemme liikaa sitä, ettemme loukkaa toisia ihmisiä. Jumala tahtoo vapauttaa meidät ihmispelosta niin, että uskallamme kuunnella enemmän Jumalan ääntä kuin ihmisten mielipiteitä.
Mitä se nöyryys sitten on? Voi sanoa, että nöyryyttäkin on kahdenlaista: aitoa ja keinotekoista. Väärä tai keinotekoinen nöyryys on sitä, että ihminen vähättelee itseään. Minä en ole mitään. En osaa mitään enkä uskalla tehdä mitään. Kaikilla meillä on varmasti aina välillä tällaisia päiviä, jolloin tuntuu siltä, ettei osaa mitään eikä kelpaa mihinkään. Mutta on varmasti paljon myös niitä, joille toiset ihmiset ovat iskostaneet päähän, ettet kelpaa mihinkään. Olet huono! Omat vanhemmat, sisarukset, koulukiusaajat, opettaja tai työtoverit ovat voineet saada niin pahat jäljet sisimpään, että ihminen kokee, ettei hänestä ole mihinkään. Tällaiselle ihmiselle Jumala tahtoo erityisesti vakuuttaa sitä, miten arvokas hän on. Jumalan ainutlaatuinen design-työ.
Eräässä laulussa sanotaan näin: ”Kun Jumala sanallaan sinutkin loi, hän samalla tarkoitti näin, sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakstan sua.” Jumala on antanut meille jokaiselle paljon lahjoja ja rakkauttaan. Jos me vähättelemme itseämme, vähättelemme Jumalaa joka on meidät luonut. Jos sinun on vaikea hyväksyä itseäsi Jumalan kauniina luomistekona, on hyvä jutella siitä asiasta jonkun seurakunnan työntekijän tai muun kristityn kanssa. Jumala tahtoo vapauttaa meidät ihmisten antamista tuomioista ja kahleista, niin että voimme tulla enemmän juuri sellaisiksi ihmisiksi joiksi Jumala on meidät luonut ja tarkoittanut.
Mitä sitten on oikea nöyryys? Raamatussa meille annetaan nöyryyden esikuvaksi Jeesus. Jeesus, Jumalan Poika, oli valmis luopumaan oikeudestaan olla Jumalan vertainen ja hän syntyi ihmiseksi. Hän tuli meidän palvelijaksi antamaan oman henkensä, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Hän ei tehnyt sitä pakosta, vaan vapaaehtoisesti. Hän teki sen rakkaudesta sinua ja minua kohtaan. Jeesus ei vaatinut itselleen erikoiskohtelua. Hän kohtasi samalla tavalla syntisen naisen, pienen vauvan ja oppineen fariseuksen. Jeesuksen ei tarvinnut päteä toisten ihmisten edessä ja osoittaa omaa erinomaisuuttaan. Ihmeteoista hän antoi kunnian Jumalalle ja teki ne auttaakseen ihmisiä ja synnyttääkseen uskoa eikä osoittaakseen omaa suuruuttaan. Jeesus ei myöskään langennut Paholaisen ansaan, kun Paholainen tarjosi hänelle koko maailman rikkauksia, jos Jeesus kumartuisi hänen edessään.
Oikea nöyryys on sitä, että tekee parhaansa jokaisessa tilanteessa tekemättä siitä suurta numeroa ja samalla ymmärtää omat rajansa. Nöyrä ihminen hyväksyy itsensä sellaisenaan. Iloitsee niistä lahjoista ja tehtävistä, jotka Jumala on hänelle antanut eikä kadehdi muilta sitä, mitä ilman on itse jäänyt. Nöyrä ihminen ymmärtää, ettei hän ole muita ihmisiä parempi tai arvokkaampi jonkin Jumalalta saamansa lahjan vuoksi. Jokainen on samanarvoinen Jumalan luomistyön perusteella.
Nöyrä ihminen on valmis palvelemaan, luopumaan omastaan toisten hyväksi. Hän ei pakene paikalta tekosyihin vedoten silloin kun hänen apuaan tarvitaan. Hän sanoo sekä Jumalalle että ihmiselle: Tässä olen valmiina käytössäsi. Ei pakosta eikä pelosta, vaan rakkaudesta. Nöyrä ihminen ei ajattele vain omaa napaa, vaan hän näkee toisten ihmisten parhaan. Silloin kun Jumala tekee työtä ihmisen sydämessä, ihmisen sydämessä syttyy halu rakastaa ja auttaa muista. Palveleminen lähtee sydämen suhteesta Jeesukseen. Kun olen saanut niin paljon Jeesukselta, haluan antaa sitä hyvää eteenpäin.
Nöyryys edellyttää Jumalan edessä nöyrtymistä. Kukaan ihminen ei voi tehdä itsestään nöyrää. Jumala voi kuitenkin muuttaa meitä silloin, kun me annamme hänelle siihen luvan. Jumalan koulussa saamme luopua omasta jaksamisesta ja pätemisestä. Saamme heittäytyä rakastavan Jumalan käsivarsille ja pyytää hänen johdatustaan. Kristityn vapaus on sitä, että saamme olla pieniä ihmisiä. Saamme päästää irti pätemisen tarpeesta ja siitä harhaluulosta, että omistamme jotakin. Luopuminen on vaikeaa, tuskallisen vaikeaa. Luopumisen hetkellä meistä tuntuu siltä, että menetämme jotain arvokasta. Tosiasiassa luopumisen kautta Jumala keventää kuormaamme. Tekee tilalle omalle läsnäololleen. Saamme olla ihmisiä, sellaisia, joiksi Jumala on meidät luonut. Jumala ei luo roskaa. Hän on valinnut meidät.