Täällä edessä on tällaisia kauniita lakanoita tai peitteitä, joissa on lasten käsien jälkiä. Niiden nimi on kerhomytty. Ne ovat mukavan oloisia. Niistä tuli mieleeni kortti, mikä lähetettiin lastemme mummilaan.
Kun lapsemme oli pieni, laitoimme korttiin hänen pikkuruisen kädenjälkensä ja jalanjälkensä ja lähetimme sen mummille ja pappalle. Kortti oli hauska. Siinä oli pienen pienen lapsen kädenjälki. Kortti oli myös tärkeä. Mummi ja pappa tulivat iloiseksi aina sitä korttia katsoessaan. Tuo pieni lapsi tuli heille läsnäolevaksi. Hän palautui heille mieleen.
Jäljet tekevät läsnäolevaksi ja todelliseksi. Nämä jäljet tekevät päiväkerhojen kaikki lapset läsnäoleviksi – ne jotka ovat täällä ja myös ne jotka eivät ole paikalla. Samoin päiväkerhon käytävällä on lasten pieniä askarteluja: kirahveja, kaloja ja lapsen käsialalla kirjoitettu nimi. Lapset tulevat katselijalle läsnäolevaksi. Niitä katsellessa melkein kuulee lasten iloiset äänet.
Näitä käden jälkiä katsellessa myös pystyy aistimaan hyörinän, kikatuksen ja puheen sorinan, kun käden kuvia kankaaseen painettiin. Kovan sähläyksen ja suttuisten käsien jälkeen on ruuhkaa käsienpesualtaalla. Jäljet ovat jääneet kuitenkin kankaaseen. Ja tässä ne ovat.
Jokaisen jälki on erilainen. Niitä on eri värisiä, mutta ei vain väri ole erilainen. Jokaisen käsi on muodoltaan hieman eriliainen ja siksi jälki on myös ainutlaatuinen. Kenelläkään toisella ei ole samanlaista kättä kuin sinulla. Sen tiedämmekin jo että sormenjäljet olvat aianutlaatuisia. Ei ole olemassa kahta samanlaista ihmistä. Edes kaksoset eivät ole täysin samanlaisia, vaikka heitä ei ehkä heti pysty erottamaankaan: kumpi on kumpi.
Ihmisen ääni on myös ainutlaatuinen. Opimme tunnistaman ystävämme myös äänestä. Jokainen kerholainen tunnistaa kuullessaan Annukan äänen tai Sadun äänen – ja kerhokavereiden äänen vaikka ei näkisi tätä. Äänemme on sormenjälkeen verrattava asia. Kenelläkään ei ole samanlaista. (voiceprint). Äänensäkin perusteella ihminen jättää täysin omanlaisena jäljen. Tuttu ääni on toki jo tärkeää. Joskus ihmiset soittavat kaukaiselle ystävälleen vain kuullakseen hänen äänensä – ilman mitään asiaa. Mutta yleensä tärkeää on myös se mitä sanotaan.
Evankeliumissa kerrottiin myös äänijäljistä. Mitä sydän on täynnä sitä, suu puhuu. Puhe paljastaa meidän sydämemme. Ääni paljastaa minkälaisia me olemme, mitä me kannamme sisimmässämme.
Sydämellä tarkoitetaan ihmisen sisintä: eli sitä, mitä hän eniten tahtoo ja haluaa, mistä hän on innostunut, mitä hän eniten toivoo, mitä eniten puuhailee suunnittelee: mikä täyttää ajatukset, tunteet.
Minulla on tässä lasi ja kannu. (ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA) Jos lasia täytetään vedellä, siihen mahtuu sitä vain rajallinen määrä. Mitä tapahtuu, jos kaadetaan vain lisää? (Äiti/suntio tulee vihaiseksi) – kaadetaan ja kaadetaan. – ylimääräinen valuu lattialle ja jos sitä ei pyyhitä pois, siihen jää jälki, tahra – paitsi ehkä puhtaasta vedestä. (suntio siivoaa – tai joku lastenohjaajista)
Kun ihminen tulee täyteen ja kaadetaan vain lisää, niin suu tulvii sen mikä sydämestä tulee yli. Evankeliumin mukaan suu puhuu, mitä sydän täynnä.
Jos lasiin kaadetaan vettä ja kun se tulee täyteen, (Siis tällä tavalla) alkaako se vuotaa porkkanoita tai vuotaako se mehua? Ei vaan vettä. Se millä täytetään, se myös vuotaa pois. – jos ihminen täyttyy ilolla, hän pursuaa iloa sanoissaan ja teoissaan. Jos hän täyttyy vihalla ja kateudella. Ne myös pulppuavat yli ennen pitkää.
Kun ihminen on innostunut avaruudesta, hän kerää siitä paljon tietoa. Hän täyttää sillä ajatuksensa ja pian hänen suustaan alkaa pullahdella planeettoja, tähtisumuja ja kierteisgalakseja. (- -> Pieni hetki – pappi siivoaa)
Meidän pitäisi siis kiinnittää huomiota siihen, millä me annamme itsemme täyttyä. Jos puheemme on puhdasta, se ei tahraa ketään. Mutta jos puhe on pahaa, kamalia sanoja, se tekee likaiseksi. Siitä jää tahra, jota ei mikään pesuaine poista.
Sanoilla voi myös loukata ja parantaa. Siksi on tärkeä miettiä puheitaan. Iloinen puhe on näiden käsikuvien kaltaista. Niitä on hauska muistella, niitä katsoessa tulee iloiseksi jälleen. Mutta pilkkaaminen ja haukkuminen tekee surulliseksi – sillä saattaa olla niin iso vaikutus, että ei tee mieli enää mennä kerhoon tai kouluun ollenkaan. Ilo katoaa kaikesta.
Puheesta jäävät pysyvät jäljet – ne eivät jää vain toisen ihmisen mieleen. Ne tallentuvat Jumalan muistiin ja joudumme niistä vastuuseen. Tiedän ainakin itse sanoneeni niin pahoja asioita, että en iki maailmassa pysty puhdistamaan niitä jälkiä. Ne on ollut varomattomia sanoja tai olen vain ollut tyhmä, katkera ja kateellinen. Tiedän että en saa niitä koskaan takaisin. Jälkeenpäin ole katunut niitä. Joitakin olen joutunut pyytämään anteeksi ihmisiltä. Se on vaikeaa mutta myös tärkeää.
Useimmiten olen kuitenkin vain unohtanut pahat sanani.
On vain yksi asia mikä pyyhkii pois vahingolliset jäljet. Se on kaunein ääni, mikä on olemassa. Anteeksiantamuksen ääni. Jeesuksen ääni, kun hän sanoo: sinun syntisi ovat anteeksiannetut.
Kaikessa missä kuljemme, jälkiä jää meistä. Niissä jäljissä toistuu meidän erilaisuutemme. Tänne kirkkoon jää tänään lasten äänet. Ne tekevät tästä iloisemman paikan.
Jos tänne tulee joku meidän jälkeemme, hän tulee hieman iloisemmaksi itsekin. Teidän jättämänne ilo saa sen aikaan.
Täällä on paljon jälkiä ihmisten rukouksesta. Monilla on ollut hätää ja surua, epätoivoa ja kipua. He ovat tulleet kirkkoon rukoilemaan ja lähteneet koteihinsa rauha sisimmässään vailla epätoivoa.
Täällä on jälkiä myös Jumalan rakkaudesta. kun ihminen on vakuuttunut siitä, että Jumala on hänen surussa mukana, että häntä ei ole unohdettu, että Jumala rakastaa häntä. Että hän on saanut anteeksi.