Evankeliumi tänään on äkkiä luettu. Kertomus lienee myös kaikille tuttu. Köyhä leski, jonka uhriarkkuun laittamaa pientä rahamäärää Jeesus hämmästelee. Nuo aikansa kaksi pienintä lanttia ovat enemmän kuin rikkaiden lahjoitukset sillä köyhä leski antoi kaiken, mitä omisti. On silti yllättävää, kuinka erilaisilla taustatiedoilla, joita kuulijalle annetaan, kertomuksen tilanne voi muuttua äkkiä kovin toisenlaiseksi.
Kuka tahansa, joka alkaa perehtyä päivän evankeliumiin ja siihen olevaan tutkimusaineistoon huomaa pian ristiriidan ja kaksi aivan erilaista tulkintaa, joiden välillä on vain ratkaistava kumpaa seuraa.
Yhteistä on malleissa se, että tuohon aikaan lesken asema oli hyvin huono ja heikko. Raamatun lesket ovat aikansa haavoittuvimmassa asemassa olevia aikuisia. Leskellä tarkoitettiin sellaista naista, jolla ei ollut suku turvana. Nainen yleensä ei omistanut mitään – päin vastoin nainen omistettiin. Perintö luultavasti meni lapsille. Jos heitä ei ollut miehen suku otti kaiken. Myötäjäiset olivat lesken turva, jos sellaista oli avioitumisen yhteydessä annettu. Jos naiset aikuistuneet lapset tai hänen vanhempansa ja sukulaisensa eivät pitäneet leskestä huolta, nainen oli yksin vailla taloudellista turvaa ja suojaa. Jos hänen miehensä oli jättänyt perinnön, hän saattoi sen turvin selviytyä. Mutta yksinäisenä naisena hän joutui usein kärsimään vääryyttä. Miehen sukulaiset keplottelivat häneltä omaisuuden helposti pois, jos hänen puoliansa ei kukaan pitänyt. Raamatussa varoitetaan siksi tämän tästä sortamasta leskiä. Jumala näkee. Leskien sortamiseen syyllistyivät myös lainopettajat. Välittömästi ennen päivän evankeliumia Jeesus nuhtelee lainopettajia ulkokultaisuudesta ja asemansa väärinkäyttämisestä. He vievät leskiltä talot ja tavarat ja latelevat pitkiä rukouksia vain näön vuoksi.
Evannkeliumin leskestä ei tiedetä paljon mitään, ei nimeä ei ikää. Hän saattoi hyvin olla jotakin 25-60 vuoden väliltä. Oliko Jeesuksen näkemä leski juuri niitä joilta lainopettajat olivat varastaneet koko omaisuuden? Lainopettajan pitäisi olla lain tuntija. Laki on annettu ihmisen suojaksi ja jumalasuhteen turvaksi. – on kuvaavaa, että juuri lainopettaja toimii lakia vastaan (9. käsky).
Joka tapauksessa evankeliumin leski oli varaton ja köyhä hän on temppelissä antamassa urhiarkun luona rahaa. Tässä eroavat tulkinnan tiet. Toinen malli sanoo, että temppelissä oli kolmetoista uhriarkkua. Niihin laitettiin lain säätämiä maksuja ja kymmenyksiä eri tarkoituksia varten. Viimeinen niistä oli vapaaehtoinen lahja, jonne leski laittoi vähät rahansa. Näin hän on ollut kristityille uskon esikuva. Hän antoi koko elämänsä Jumalan haltuun. Siksi hän saattoi sen vähäisen omaisuutensa antaa lähimmäisen asemaa parantamaan. Hänellä oli turva Jumalassa.
Toinen tulkinta sanoo, että uhriarkku ei ollut ensinkään vapaaehtoisen rahan vastaanottamista varten vaan pakollisen. Raha ei mennyt myöskään hyväntekeväisyyteen, vähäosaisten auttamiseen vaan se oli temppelin kunnossapitämiseen ja rakentamiseen, mikä oli vielä kesken. Temppelin rakentaminen oli suuri rahanielu. Lutherin aikana koettiin jotakin samaa, kun paavi Leo X (kymmenennen) rakennutti Pietarinkirkon aneita (eli Jumalan armoa) kaupittelemalla. Köyhää riistettiin uskonnon varjolla.
Jälkimmäinen tapa tarkastella lesken ropoa muuttaa hänet uskon esikuvasta uskonnon uhriksi. Nainen antoi viimeisetkin kolikkonsa temppelin rakennusrahaston pohjattomaan nieluun, uskonnolliseen bisnekseen – ei vapaaehtoisesti vaan vaatimukseksta. Se ei voinut olla Jeesuksen mukaan muuta kuin käsittämättömän vääryyden asia, sillä koko temppeli oli Jeesuksen mukaan muutenkin tuhoon tuomittu. Hetki aikaisemmin Jeesus oli toimittanut siellä puhdistuksen: kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja ajanut myyjät ulos temppelistä ja syyttänyt papistoa temppelin häväistyksestä. He olivat tehneet rukouksen huoneesta rosvojen luolan. Jos se vie lesken viimeiset rahat, mitä muuta se laitos on kuin vääryyyden pesä. Se rikkoi itsessään toista käskyä: älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä. Jumalan nimessä köyhiä riistettiin, jotta saataisiin vielä hienompi pytinki. Mutta Jeesuksen mukaan tämä temppeli oli jäävä asujaansa vaille. Siinä on enää kuoret, mutta ei Jumalan henkeä. Tämän toisen tulkinnan mukaan, kun Jeesus huudahtaa että nainen antoi kaikkensa, se ei olekaan ihaileva kommentti tai meille esimerkiksi kerrottu, vaan valitushuuto naisen puolesta.
Tuoko tämä uusi tulkinta jotakin korvaamatonta kertomuksen ymmärtämiseen? Vaikka siinä tulee esille jokinuusi näkökulma, tuntuisi hyvin oudolta, jos Jeesus kutsuisi oppilaansa katsomaan köyhää naista vain siksi, että teki hänestä esimerkin siitä kuinka järjestelmä sortaa köyhää. Ensin lainopettajat vievät lesken talon ja tavarat ja sitten vielä temppelin korjausrahasto vie tuhkatkin pesästä.
Lesken kohdalla on kysymys aidosta uskosta – turvautumisesta Jumalaan. Hän on niitä autuaita, joista Jeesus vuorisaarnassa puhuu: Köyhä, joka perii Jumalan valtakunnan. Hän antoi Jumalalle koko elämänsä ja tosiasiassa hän oli rikkaampi kuin kukaan niistä, jotka laittoivat uhriarkkuun suuria summia rahaa. Leskellä oli aarre taivaassa. Jos yhteiskunnallinen järjestelmä olikin epäoikeudenmukainen, nainen ei huutanut asiasta kadulla eikä astunut mielenosoituskulkueisiin. Hän laittoi turvansa Jumalaan. Hänen uskoaan on nykyaikana vaikea ymmärtää. Mitä se on, kun Jumala on ensimmäinen? Mitä se on, kun rakastaa Jumalaa yli kaiken, koko sielustansa, koko voimallansa ja ymmärryksellänsä.
Yhteiskunnallista uudistumista tarvitaan. Tämän ajan eläkeläisten sukupolvi on nähnyt aika suuriakin muutoksia maailmassa tapahtuneen. Meillä on onneksi erilaisia vaikuttamisen keinoja.
Evankeliumin äärellä voi tänään kysyä itseltään seuraavia asioita: Jos leski laittoi hyväntekeväisyyteen kaikkensa, koko elämänsä, mitä sinun olisi laitettava likoon yltääksesi samaan? Mikä on sinun kaikki? Mitä on kaikkensa antaminen? Urheilijat antavat kaikkensa kilpailussa, taiteilija antaa kaikkensa, koko luovuutensa. Onko sinulla kokemuksia kaikkensa antamisesta ja siitä ilosta ja onnesta, mitä se tuo, kun on laittanut kaikki peliin.
Kaikkensa antaminen luonnehtii myös Jeesuksen elämää. Kuvittelen Jeesuksen nähneet naisessa sitä samaa uskoa, mikä oli todellisuutta hänenkin elämssä, missä Jumalalle annetaan kaikki.
Jos kaikkensa antaminen tuntuu suurelta, voidaan kysyä myös näin: Mikä paikka Jumalalla on elämässäsi? Onko asioita, joita teet Jumalan tähden, kirkastaaksesi Jumalan kunniaa. Entä onko asioita, joita tee lähimmäisen parhaaksi ilman että yrität hyötyä itse? (vrt: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi).
Jeesus antoi kaiken sinun tähtesi. Sinä oli hänelle lähimmäinen – ei yleisesti vaan konkreettisesti lähin.
Joistakin Jeesuksen uhri tuntuu merkityksettömän pieneltä lantilta, mutta meille siinä on henki ja elämä, pelastus ja autuus. Siinä on suurin aarteemme.
–
(Eläkeläisten kirkkopyhä)