Jerusalemissa, sen temppelialueen pohjoispuolelta, juuri läheltä lammasporttia, on kaivettu esiin suuri kaksiosainen vesiallas. Altaita ovat reunustaneet mahtavat pylväskäytävät neljältä sivustalta. Viides pylväskäytävä on sijainnut altaiden välissä. Vesi altaaseen oli johdettu maanalaista johtoa myöten vuorilla olevasta lähteestä. Tätä Herodes Suuren rakennuttamaa kylpylää kuvaa mm. antiikin ajan juutalainen historioitsija Josefus.
Useissa Uuden Testamentin käsikirjoituksissa kylpylän nimeksi mainitaan Betzatha. Se tarkoittaa kuohujen taloa. Monet Pyhän maan lähteet eivät antaneet vettä tasai-sesti vaan syöksivät sitä ajoittain maan uumenista vähän samaan tapaan kuin Islannin kuumat geysirit. Itämaiset ihmiset selittivät ilmiön yleensä maan hengillä, jotka lämmittivät ja antoivat veden. Juutalaiset eivät puhuneet hengistä, vaan ajattelivat Jumalan enkelien tekevän tätä palvelusta ihmisille.
Joka tapauksessa Herodes Suuren rakennuttama puhdistus- ja hoitolaitos oli ollut aikanaan mahtava insinööritaidon näyte. Se osoitti myös, että Herodes halusi seurata hellenistisen kulttuurin esimerkkiä ja huolehtia koko ihmisen puhtaudesta ja terveydestä. Antiikin kaupunkien raunioilta kylpylä löytyy yleensä kaupungin keskustasta, läheltä temppeleitä. Tätä tapaa Herodeskin Jerusalemia rakentaessaan seurasi.
Kaiken piti siis olla hienosti kunnossa. Kylpylaitoksen piti palvella hyvin kaikkia kaupungin asukkaita, yhtä lailla rikkaita ja palveluksistaan maksavia kylpijöitä kuin sairaita, jotka tulivat saamaan maan uumenista nousseen veden parantavaa hoitoa. Mutta jotakin systeemissä oli vialla, kerta kaikkiaan unohtunut. Oli tainnut unohtua yksityinen ihminen, se ihminen, jonka tarpeista ei kukaan huolehdi. Tällainen ihminen odotti hiljaa vuoroaan väen tungeksiessa ja kiirehtiessä eteenpäin ympärillä.
Antiikin aikaisen kylpylän pylväskäytävän hämärässä kohtaamme hyvin nykyaikaisen ja omaankin yhteiskuntaamme kuuluvan ilmiön. Hienojen yhteiskunnallisten laitosten ja pitkälle kehitettyjen systeemien keskellä evankeliumimme nostaa esiin syrjäytyneen ihmisen. Kohtaamme ihmisen, joka ilmaisee hätänsä, niin kuin moni aikanamme: ”Minulla ei ole ketään…”
No, emmepä mekään häntä kohtaisi, ellei Jeesus olisi häntä huomannut kaiken kansan joukosta ja pysähtynyt hänen kohdalleen. Jeesuksella oli silmät nähdä ihmisten joukosta ennen muita jokainen syrjään joutunut, osattomaksi jäänyt, ihmisten sivuun sysäämä ja sinne unohtama ihminen. Aivan kuin hän olisi juuri heitä etsien kuljeskellut kaikenlaisissa yleisissä ja yksityisissä paikoissa.
Tämän päivän evankeliumi nostaa mieleeni kysymyksen, jonka kirjoistaan ja TV-ohjelmistaan tuttu psykiatri Martti Paloheimo esitti aikoinaan meille teologian opiskelijoille psykiatrian kurssilla. Luentosarjansa alkajaisiksi hän istahti pöydän kulmalle, otti pohdiskelevan asennon ja heitti meille kysymyksen: ”Mitä te ajattelette, millainen ihminen on terve?” Sitten hän oli pitkää hiljaa ja antoi meidän miettiä. Kun kukaan ei tarjoutunut vastaamaan, hän vastasi kysymykseensä itse: ”Minusta terveen voisi määritellä niin, että hän on ihminen, joka on täysin luomisen jäljiltä, sellainen, joksi Jumala meidät hyvyydessään tarkoitti.” Ja hän jatkoi tähän tapaan: ”Meissä ei taida ollakaan yhtään tervettä ihmistä. On vain enemmän tai vähemmän sairaita ihmisiä. On vain ihmisiä, joiden sairauden oireet ja haavat ovat enemmän tai vähemmän näkyvissä tai piilossa.” Evankeliumien sana hygies, joka tekstissämme tulee vastaan neljä kertaa, tarkoittaa kreikankielessä sekä tervettä että puhdasta.
Tätä sanaa käyttäen Jeesus kysyy Betesdan pylväskäytävien varjossa vuodematollaan viruvalta mieheltä: ”Tahdotko tulla terveeksi!” Kysymyksen voi siis myös kääntää: Tahdotko tulla puhtaaksi? Kysymys ei siis lopulta ollut vain liikuntakyvystä, vaan terveydestä sen syvimmässä, ihmisen koko olemusta, ruumista, hen-keä ja sielua koskevassa merkityksessä. Tajusiko mies sitä ensin itsekään, emme tiedä. Sitä Jeesus kuitenkin tarkoitti. Näemme sen siitä, mitä hän sanoi miehelle Temppelissä hänet tavatessaan: ”Sinä olet nyt terve, siis puhdas. Mene, äläkä enää syntiä tee, ettei sinulle tapahtuisi vielä pahempaa.”
Tämän saman kysymyksen, varsinaisen tarjouksen Jeesus esittää meille uudelleen ja uudelleen: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Rakkaus on lempeä. Tuo kaunis sana lempeä, tarkoittaa alkukielessä hiljaista, toista ihmistä kunnioittaen lähestyvää. Juuri sellaisena Kristus lähestyy meitä, hiljaisena ja nöyränä. Hän ei tuputa palveluk-siaan väkisin. Hän ei auta, ellemme sitä tahdo. Hän kysyy siis: Tahdotko, että tulet terveeksi?
Säädökset, periaatteet ja systeemit tuppaavat olemaan tässä maailmassa paljon tärkeämpiä kuin kärsivä ihminen ja tarvitsemansa apu. Niin on tänään ja niin oli Jee-suksen ajan Palestiinassa. Liikuntakyvyttömyydestä parantunut mies ei voinut olla herättämättä pyhässä kaupungissa huomiota. Herättikö myötätuntoista iloa sen vuoksi, että pystyi viimein kävelemään 38 vuoden jälkeen. Ei suinkaan! Hän herätti suurta pahennusta sen tähden, että kehtasi kantaa kainalossaan vuodemattoa sa-pattina. Sellainen tulkittiin ehdottomasti pyhän käskyn rikkomiseksi. Ja vielä kauheampaa paljastui, kun mies hädissään selitti, että näin käski se mies, joka hänet paransi. Että joku oli saattanut yllyttää vanhaa miestä sapatin rikkomiseen ja mikä pahinta, parantanut hänet sapattina. Mitäs miehen liikuntakyvystä ja puhdistu-mi-sesta, mutta sääntöjä oli rikottu. Kun lainopettajille viimein selvisi, kuka tämä lainrikkoja oli, he alkoivat vainota Jeesusta.
Eikä Jeesuksen vastaus heidän syytöksiinsä suinkaan vähentänyt lainopettajien vimmaansa. ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta ja niin teen myös minä”, vastasi Jeesus sapatinrikkomissyytöksiin. Jumala tekee taukoamatta työtään etsiessään yhteydestään ja toisista ihmisistä erilleen joutuneita ihmisiä. Taukoamatta hän kut-suu heitä yhteyteensä. Isän rakkaus ja hänen lastensa hätä eivät suo tilaa toimettomuudelle. Lepopäivänkin Jumala on antanut meille, että me pysähtyisimme kaikelta kiireeltämme ja arkisilta askareiltamme kuuntelemaan omaa sisäistä kaipaustamme, kuuntelemaan Jumalan rakastavaa ääntä. Mutta tätäkö nämä systeemin valvojat olisivat pysähtyneet pohtimaan. Vain sen he kuulivat, että Nasaretin mies kutsui Jumalaa isäkseen, väitti hänen työskentelevän ilman taukoja ja uhmakkaasti aikoi niin itsekin tehdä. Tuon sapatin parannusihme vei siis Jeesusta jo kohti pitkääperjantaita ja pääsiäissapatin aamua. Yhden miehen liikuntavamman parantaminen sapattina vei Jeesusta kohti suurta sapattia, jona hän avaisi kaikille syntiin sairastuneille tien vapauteen, puhtauteen ja iloon. Sille tielle kutsuessaan hän kysyy: Tahdotko tulla terveeksi?
Palaamme vielä hetkeksi kylpylän nimeen. Alun perin nimi siis lienee ollut Bet-zatha, kuohujen talo. Ei kuitenkaan ole sattumaa tai pelkkä lukuvirhe, että nimi on Johanneksen evankeliumin käsikirjoituksissa muuttunut muotoon Bet-hesda. Se tarkoittaa heprean kielessä: Armon talo. Ehkä Johannes tai hänen evanke-liuminsa kopioijat oivalsivat, että Kristuksen kirkko, seurakunta onkin Armon talo, Bethesda. Se on täynnä syntiin sairastuneita ihmisiä, jotka on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Seurakunta ja kirkko on puhdistuksen ja hoidon paikka, jossa Kristus itse liikkuu ja kantaa huolta jokaisesta hoitoonsa ottamasta. Siellä hän asettaa yhä uudelleen eteemme tuon kysymyksen: ”Ystäväni, tahdotko tulla terveeksi, puhtaaksi”
Me kristityt olemme toisaalta Armon talon potilaita, toisaalta kutsuttuja sen palvele-vaksi henkilökunnaksi. Kristus tahtoo, ettei kukaan jää yksin. Hän tahtoo meidän menevän erityisesti niiden luo, jotka tuntevat sisimmässään: ”Minulla ei ole ketään…” Kristus tahtoo meidän lähestyvän toisiamme lempeästi, hiljaa ja kunnioitta-vasti. Hän tahtoo, että otamme tosissamme sen hädän, mikä toisella ihmisellä on kulloinkin päällimmäisenä. Mutta hän tahtoo, että juuri näin tehdessämme koe-tamme hienotunteisesti ja rukoillen johtaa näitä ihmisiä sen lääkärin hoitoon, jolla on yksin valta antaa synnit anteeksi ja puhdistaa sielunkin haavat. Tähän Kristus itse antakoon meille rakkautta, voimaa, nöyryyttä ja viisautta.