Päivän evankeliumissa on surullinen näky. Betesdan altaan luona on suuri joukko sairaita: sokeita, raajarikkoja, halvaantuneita, monilla tavoin elämästä syrjään joutuneita ihmisiä.
Heitä yhdistää yksi asia. He odottavat. He odottavat enkelin puuttuvan tapahtumien kulkuun. Enkelin kosketuksesta altaan vesi kuohahtaa kuin kylpylässä. Kukaties jokin maanalainen kuumalähde purkautui altaalla ja sitä pidettiin enkelin toimintana. Ihmisiä ryntäsi altaalle siinä uskossa, että ihmeparantuminen oli tarjolla yhdelle, joka ehtii ensimmäisenä. Muut mahdollisuudet on kokeiltu eikä toivoa ole paljon tarjolla. Tuona aikana keinoja vakavampien sairauksien hoitoon ei ollut. Aika parantaa. Usko ihmeisiin on silti kova, koska halu vapautua vaivoista on vielä voimakkaampi.
Vuoronumerojärjestelmä olisi ollut tietysti reilu systeemi tuolla altaalla. Mutta kuka heistä jaksaisi odottaa vuoroaan jono oli pitkä. Päivästä toiseen kestävä kärsimys ei tehnyt ihmistä välttämättä kärsivälliseksi vaan kärttyisäksi. ”Minun vuoroni on nyt, muut saakoot odottaa.” Nimettömäksi jäänyt pitkään sairastanut mies oli heikommassa ja huonommassa asemassa kuin toiset. Hänellä ei ollut sukulaisia auttamassa häntä altaalle ja omat voimat eivät riittäneet toimimaan nopeasti silloin kun vesi kuohahti. Niinpä hän joutui odottamaan siellä, että hän olisi ainoa lähteellä, mutta sitä ei tainnut tapahtua.
Pitkä odottaminen ja sairauden mukana tuoma syvä yksinäisyys – siinä evankeliumin koskettava lähtötilanne. Luulen, että jokainen pystyy jollakin tavalla eläytymään miehen asemaan. Päivän aiheena on kiitollisuus, mutta evankeliumissa minuun kolahtaa syvimmin miehen lohduttomat sanat: Minulla ei ole ketään. Sanat ovat yksinkertainen kuvaus hänen tilastaan. Lähes 40 vuotta hän oli ollut altaalla. Kuinka monta kertaa oli toistunut sama asia, jonka hän voimattomana todisti: hänen ohitseen ja ylitseen juostiin. Hän ei ollut menettänyt toivoansa, sillä olihan hän vielä altaalla. Ehkä siitä oli tullut hänen kotinsa. Mutta hänen sanansa: ”Minulla ei ole ketään”, on kuva yksinäisyydestä ja osattomuudesta. Voisi kuvitella että hän on kaiken rakkauden ulkopuolella. Silti mitään katkeraa vuodatusta hänen sanansa eivät ole, enemmänkin surulliset.
Miksi hänellä ei ollut ketään? Jos ajattelen miehen sanoja ja hänen sairaushistoriaansa 38 vuotta altaalla yksin, voin tehdä joitakin arvailuja hänen elämästään. Ilmeisesti hänellä ei ollut puolisoa, hän oli jo nuorena sairastunut eikä voinut avioitua. Ei hänellä siksi ollut myöskään lapsia. Ei ketään huolehtimassa. Jos hän oli sairastunut ennen avioikäänsä (esim. 10 vuotiaana), hän oli nyt lähemmäs 50 vuotta ja suurimman osan ajasta elänyt hiljaisuudessa, tuntemattomuudessa, yksin. Ei hänen kanssa jääty juttelemaan. Ehkä toisten sairaiden kanssa altaan luona jotakin puhuttiin tai sitten sairaudet olivat katkaisseet normaalin vuorovaikutuksen kärsivien kesken. Heillä oli kilpailutilanne kaiken aikaa päällä. ”On ehdittävä altaalle ennen muita.”
Hän kärsi sairauden lisäksi Aadamin ensimmäisestä ongelmasta – yksinäisyydestä. Ei Jumala eikä Jumalan luomat muut eläimet korjanneet tyhjyyttä Aadamin elämästä. Vasta toinen ihminen muutti tilanteen. Siksi ajattelen, että suurempi ongelma miehen elämässä ei ollut sairaus, vaan se, että hänellä ei ollut ketään. Toisaalta sairaus oli karkottanut loputkin ihmiset hänen läheltään. Sitä sairaudet tekevät edelleen.
Voin kuvitella, että moni vanhus elää hänen todellisuuttaan. ”Minulla ei ole ketään”.
Mutta kyllä yksinäisyyttä ja osattomuutta koetaan jo päiväkodissa, kun lapsi itkee hoitajalle: ”Kukaan ei leiki mun kanssa.” Eri tavoilla sama itku seuraa meitä elämän matkalla: ”Kukaan ei oikeasti huomaa minua.” Ihmisiä voi olla ympärillämme, mutta kuitenkin olemme yksin – mitä vanhemmaksi tulemme sitä vaikeammaksi kasvaa luottamuksen syntyminen ihmisten välillä.
Sinä tunnet ja tiedät itsesi. Sisimmässäsi ehkä löytyy myös tuo lapsuudesta asti kulkenut huoli joutua eroon muista, jäädä vaille hyväksyntää. Tänään voikin kysyä: Minkälaiselle toivomuslähteelle toivoisit pääseväsi? Mikä on se kipu ja kolotus, jolle toivoisit helpotusta? Onko se sairaus tai jäsenten särkyä vai liittyykö se enemmänkin siihen yksinäisyyteen ja osattomuuteen josta evankeliumin miehellä oli vuosikymmenien kokemus. Nykyisin ei seurata niinkään veden kuohumista, mutta aika tarkkaan oranssien pallojen liikettä ja numeroita niiden kyljessä, kun ne asettuvat jonoon kohdalleen. Odotetaan tai salaisesti toivotaan jättipottia. Jos Jumala on olemassa niin hän voisi aivan hyvin pyytää enkelin poimimaan pallot juuri siten, kuin ne ovat omassa kupongissa. Helpostus taloudellisessa tilanteessa korjaisi myös monta muuta kolotusta. Tällaisia rukouksia Suomessa on paljon. Esteitä kiitollisuuden ja tavallisen onnen väliin tulee kasattua oma-aloitteisesti. Jos minulla olisi rahaa ja terveyttä – sitten uskaltaisin kohdata toisia ihmisiä. On hävettävää astua muiden seuraan, kun tiedetään, että en pärjää ja tarvitsen apua. On saatava ensin asiat kuntoon, jotta olisin tasavertainen muiden kanssa – enkä riippakivi. Tilanne on hankala.
Evankeliumin mies ei saanut apua altaalle. Ehkä se oli ihan hyvä, sillä pettymyskin olisi voinut olla suuri. Hän olisi huomannut viettäneensä 38 vuotta altaan reunalla ja kun olisi päässyt altaaseen, niin ainoa vaikutus olisikin ollut sairaalle miehelle se, että hän kastui, ei muuta.
Mutta tuon lammikon tai altaan luona mies kohtasi Jeesuksen. Elämän lähde oli tullut hänen luokseen. Oli olemassa todellinen ihmeitä tekevä lähde, jota ei osannut odottaa, – eipä hänellä olisi ollut kantajia Jeesuksenkaan luokse. Mutta tämä lähde etsiytyi hänen luokseen – ja kysyi tahdotko tulla terveeksi?
Lääkäri kysyisi ehkä mikä sinua vaivaa. Hän tutkisi potilasta ja tekisi hoitotoimenpiteitä ehkä antaisi lääkettä ja toivottaisiin, että tämä muuttaa tilanteen parempaan suuntaan. Jeesuksen ei tarvinnut kysyä miehen vointia ja sairauden laatua. Hän tiesi diagnoosin ja vaikka ei olisi tietänyt, hänen vallassaan oli parantaa tuo mies. Siksi hän voi kysyä tahdotko tulla terveeksi.
Kysymys saattaa tuntua turhalta, mutta se on oikeasti tärkeä.
Yllättävää on ehkä kuulla, että aina ei tahdota tulla terveeksi. Tai sanon toisella tavalla. Suomessa on tavallista, että mies ei mene lääkäriin tutkittavaksi, koska pelkää, että jokin kamala tauti löytyy ja alkaa kivuliaat hoidot ja hän joutuu sairaalassa vieraiden ihmisten armoille. Niinpä hän kärsii hiljaisesti.
Tahdotko tulla terveeksi vai tahdotko vain, että kipu lakkaa. Usein haluamme jälkimmäisen, sillä pelkäämme edellisen tuomaa muutosta.
Jos pitkäaikaistyöttömältä kysyy – haluatko töihin. Kyllä hän tietysti haluaa, mutta pelko saattaa nousta suureksi: osaako hän enää, pystyykö hän siihen tehokkuuteen, mitä työnantaja vaatii, Uskaltaako hän kohdata niitä ihmisiä, jotka ovat siellä työpaikassa jo olleet ennen häntä. Hyväksytäänkö hänet joukkoon, nauretaanko hänelle. Pelko saattaa lamaannuttaa ja saa perääntymään. Muutos tuntuu liian suurelta, jos on tottunut hiljaiseen elämään – Minulla ei ole ketään, joka auttaa minua tämän muutoksen yli.
Hän ei tarvitse vain työtä – hän tarvitsee myös tukea elämäntilanteen muutoksen hallintaan. Jos tällainen turvaverkko on olemassa epäilemättä silloin kiitos nousee hyvin syvältä.
Jeesus näki kaukaa kauan kärsineen miehen. Hänen katseensa poimi kaikkien sairaiden kohdalta ehkä tuon toivottomimman ja yksinäisimmän. Jeesuksen katse luki miehen koko elämän. Siinä elämäntarinassa ei ollut paljon tapahtumia eikä paljon iloakaan. Surua, pettymystä ja kärsimystä. Hän pysähtyi miehen kohdalle. Minulla ei ole ketään, mies sanoi. Yksi oli ollut hänen kanssaan kaiken aikaa. Ehkäpä juuri siksi hän oli säilyttänyt mielensä terveyden. Hän luotti kaikesta huolimatta Jumalaan. Salainen rukous piti hengen liekin palamassa. (hän on kuin virren 341 ihminen, joka kärsimystenkin keskellä kiitti Jumalaa)
Kun tänään pysähdymme sairaan miehen sanojen ääreen: minulla ei ole ketään. Tunnistatko sanoissa jotakin itsestäsi tai tunnistatko ehkä jonkun toisen. Ehkä sinulla on joku johon voit luottaa, joku joka auttaa, joka kuuntelee, joku jota odottaa. Se on valtava kiitoksen aihe. Ihminen on luotu yhteyteen Jumalan kanssa ja yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Jos nämä puuttuvat – merkitys katoaa elämästä.
Jos sinulla on kaikki hyvin, voitko sinä olla jollekin se joku.
Minä tiedän. Pelkäämme, että tuolla toisella on niin syvä ihmisen jano, että se on kuin musta aukko, joka nielee meistä kaiken ja jättää tyhjäksi. Kukaan toinen ihminen ei siihen riitä. Vain Jumala itse voi olla syvimppään kaipaukseen se lähde, joka sammuttaa janon. Meissä on kaksi janoa: iso jano ja pikkujano. Aadamilla oli iso jano täytetty, Hän eli lähellä Jumalaa, mutta pikkujano, toisen ihmisen läheisyys puuttui. Ison janon sammuminen ei poista pikkujanoa, mutta vielä vähemmin pikkujanon sammuttaminen poistaa ison janon. Siksi olisi tärkeää tuoda Kristus mukana näihin kohtaamisiin. – Ensin rukouksin kantaa kärsivä Jeesuksen luo, sitten kohdata tuo ihminen ja auttaa hänet pelkojen yli uuteen elämään.
Onko joku, joka odottaa sinua, soittoasi tai että tulisit käymään – joku joka haluaisi tulla kuulluksi ja nähdyksi. Minäkin kuulun vielä ihmisten joukkoon – Jumala näkee minut. Jumalalle kiitos.