Joskus avunhuutoja voi kuulua naapuristamme tai aivan lähipiiristämme. Joskus apua huutava saattaa olla yleisesti halveksunnan kohteena. Emme ehkä itsekään jaksaisi mennä toisen häpeän keskelle, ottamaan kaikkea hänen tarvitsevuuttaan vastaan. Tai saatamme pelätä, että häpeä tarttuu, ja joudumme itsekin pian syrjinnän kohteeksi.
Päivän evankeliumissa kerrotaan miesjoukosta, joka oli suljettu yhteisön ulkopuolelle sairastamaan, koska heitä ei osattu parantaa. Tartuntariski oli uhka koko kylälle. Mooseksen lain mukaan spitaalia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, ja terveitä nähdessään paljastaa oma tilanteensa huutamalla: ”Saastainen, saastainen!” (3.Moos.13:45-46).
Kun me ajattelemme tätä evankeliumissa mainittua syrjäytettyjen joukkoa, spitaalisia miehiä, ymmärrämme, että he ovat epätoivoisessa tilanteessa. Heillä ei ole mitään asiaa takaisin omien perheidensä tai sukunsa pariin ennen kuin ovat parantuneet. Mutta mistä apu? Ei ollut lääkäriä, joka olisi osannut heidät parantaa. Heidän varallisuudestaan ei ollut apua. Ei taidoista eikä tiedoista. Enää ei ollut väliä edes sillä, että tässä yhteisön ulkopuolelle laitettujen joukossa oli mukana vieraaseen kansaan kuuluva samarialainen. Normaalioloissa juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa (Joh.4:9). Näin alas on vajottu: samarialainen porukassa eikä se edes haittaa.
Miesten epätoivoinen tilanne selittää sen, minkä tähden he olivat valmiita tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. He olivat valmiita luottamaan pelkkään sanaan: Jeesuksen kehotukseen mennä näyttämään itsensä papeille. Eivät spitaaliset odottaneet, että Jeesus koskettaa heitä – eihän kukaan koskettanut heitä. He olivat varmasti kuulleet jotain Jeesuksesta, koska osasivat kutsua häntä opettajaksi aivan kuten opetuslapset tekivät. Epätoivoissaan he huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!”
Kaipaus tai tarve, sairaus tai pettymys saa monet meistäkin huutamaan Jumalalta apua. Luemme Raamatusta ja kuulemme tutuilta, että ihmeitä tapahtuu. Eivät ihmeet kuulu johonkin kaukaiseen menneisyyteen. Ei tieteen ja tiedon tason huikea nousu ole hävittänyt ihmeitä maan päältä. Ihmeitä tapahtuu, koska ne ovat osa Jumalan toimintaa. Tekisi mieli väittää, että kaikki Jumalan toiminta on syvässä merkityksessä ihmettä ihmiselle.
Tämän evankeliumikertomuksen keskipisteenä ei kuitenkaan ole ihmeparantuminen. Keskeistä on se, mihin katse kiinnittyy tapahtuman jälkeen. Tästä sukellamme kiittämättömyyden ja
kiitollisuuden teemaan. Kun kaipauksemme täyttyy, paranemme tai saamme avun, mihin suuntaamme huomiomme ja kiitoksemme? Avun antajaan vai johonkin muuhun?
Evankeliumissa kaikki kymmenen spitaalista parantuivat, mutta vain yksi palasi kiittämään Jeesusta. Kun meille tapahtuu ihme tai saamme jotain ihmeellisen hyvää osaksemme, niin kuinka usein selitämme sen pois jollain järkevämmällä syyllä kuin Jumalan vaikutuksella? Ihmeellinen parantuminen tai muu hyvä on helpompi laittaa oman tai jonkun muun ihmisen kyvykkyyden ja viisauden piikkiin. Tai ajattelemme, että kävipä tuuri! Eikä ole ollenkaan harvinaista ajatella, että ansaitsen kaiken hyvän, mitä osakseni tulee. Tästä ei ole kuin askel sellaiseen ajattelutapaan, että kaikki hyvä on itsestään selvää, ja huonot asiat käsittämätön vääryys elämässäni.
Kun katseemme siirtyy parantumisen tai muun hyvän lahjoittajasta, Jumalasta, johonkin muuhun, silloin asenteemme muuttuu. Kiitollisuus vaihtuu niin helposti kiittämättömyydeksi.
Koettu ihme tai saatu hyvä ei välttämättä häviä, vaikkei olisi kiitollinen. Parantuivathan nekin yhdeksän, jotka eivät osoittaneet kiitollisuutta Jeesusta kohtaan. Tämän kertomuksen keskeinen opetus liittyy vielä isompaan asiaan kuin yksittäiseen ihmeeseen. Hän, joka palasi kiittämään, näki enemmän kuin parantuneen ihonsa. Hänen silmänsä aukenivat näkemään Jeesuksessa Jumalan Pojan, joka rakastaa ihmisiä ja tahtoo pelastaa koko ihmisen Jumalan omaksi. On kyse koko elämästä eikä vain yksittäisen vaivan parantumisesta.
Kirkkoväärtiryhmässä pohdimme kiitollisuutta, ja sitä miten se näkyy ihmisen elämässä. Rainer, mitä sinä ajattelet, mitä kiitollisuus saa aikaan?
Rainer Melander: ”Kiitollisuus on elämäni peruspilareita. Harjoitan kiitollisuutta joka päivä. Pyrin luomaan sisimpääni kiitollisen mielenlaadun ja sitä kautta torjun elämästäni sellaista mikä saa minut kokemaan mielipahaa, kateutta, katkeruutta ja muita negatiivisia tuntemuksia. Kiitollisuuden harjoittamiseeni kuuluu joka aamuinen kiitollisuusrukous. Tässä rukouksessa luettelen asioita, joista olen kiitollinen. Olen kiitollinen terveydestä, menneestä yöstä, omasta kodista, turvallisuudesta, työstä, kollegoista ja opettajana olen kiitollinen oppilaista ja heidän vanhemmistaan. Erityisen kiitollinen olen ihanasta puolisosta, jonka kanssa saan jakaa tätä elämää, olen kiitollinen lapsistamme, lapsenlapsistamme, miniöistä, vävystä, ystävistä ja hyvin kiitollinen olen omasta itsestäni, ja siitä että olen saanut elämältä paljon kaikkea hyvää mutta myös raskaita hetkiä jotka kasvattavat minua. Kiitollisuuden harjoittamisen olen huomannut vaikuttavan elämässäni siten, että se on voimavara elämän haasteissa. Kiitollinen mieli johtaa tyytyväisyyteen, tyytyväisyys johtaa myötätuntoiseen elämään ja erilaisuuden ymmärtämiseen. Kiitollisuus on pohja hyvinvoinnille ja se vaikuttaa sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen positiivisesti.”
Kiitos, Rainer! Nostit tärkeitä näkökulmia esille. Kiitollisuutta voi todellakin tietoisesti harjoittaa. Mielestäni paras keino siihen on uskon ravitseminen. Niiden asioiden harjoittaminen, jotka tukevat elämäämme kristittyinä. Muistaako joku teistä 2. Kuninkaiden kirjasta (5:1-17) kertomuksen sotapäällikkö Naamanista? Profeetta Elisa parantaa hänet spitaalista. Elisa käskee miehen menemään peseytymään Jordan-virrassa. Kun Naaman paranee, hän pyytää saada mukaansa Israelin multaa sen verran kuin kaksi muulia jaksaa kantaa. Tällä tavoin Naamanilla kulki mukanaan muistutus siitä, kenen voimasta hän oli parantunut. Herran, Israelin Jumalan.
Ei ole sattumaa, että ehtoollinen on kreikankieliseltä nimeltään kiitosateria. Jeesus tiesi, mistä kaikki hyvä tulee: Isä Jumalalta. Jeesus antoi meille toimintamallin: kiittäkää aina Jumalaa, sillä hän pitää teistä huolen. Vapahtajamme tunsi myös heikkoutemme. Hän asetti ehtoollisen muistoateriaksi meille. Että me muistaisimme Häntä sekä kaikkea sitä hyvää, mitä rakastava Jumala on puolestamme tehnyt.
Kun silmät aukenevat samalla tavalla kuin spitaalista parantuneella muukalaisella, kiitollisuus on enemmän kuin tunne. Se on ihmisen vastaus kaikkeen saamaansa hyvään. Kun uskon kautta näemme Jeesuksessa Jumalan Pojan, joka rakastaa meitä ja tahtoo pelastaa meidät, säilyy kiitollisuus Jumalaa kohtaan myös niissä elämäntilanteissa, jotka ovat vaikeita ja raskaita. Sama Jumala, jolta tulee kaikki hyvä, antaa välillä myös koettelemusten tulla elämäämme. Kun vaikeuksien keskellä kiitämme, asiat ympärillä eivät välttämättä muutu, mutta itse muutumme.
Psalmikirjoittajan sanoin: ”Syntimme on meille liian raskaat, mutta sinä annat ne anteeksi.— Mahtavilla teoilla sinä, Jumalamme, vastaat meille, sinä siunaat ja autat meitä.” (Ps. 65: 4,6) ”Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä nimellesi, Korkein.” (Ps.92:2)