Martta ja Maria
Kirjailija Tuomas Kyrö on luonut rakastettavan hahmon, Mielensäpahoittajan. Hän on jo iäkäs mies joka ryhtyi valittamaan, kun lääkäri vaati muuttamaan elintapoja. Vastoin lääkärin mielipidettä Mielensäpahoittaja ei kuitenkaan muuttanut ruokavaliotaan, vaan ryhtyi “rehellisesti valittamaan”, ja kysyi sitten, “onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.”
Kyrön Mielensäpahoittaja asuu yksinään kodissaan, sillä emäntä on terveyskeskuksen vuodeosastolla, eikä tämä enää koskaan tule kotiin. Ainoa ystävä, Yrjänä, on kuollut. “…eikä ole väärin miettiä onko minulla muita ystäviä. Kyllä ei ole kun ei ole ollut tarvis”, sanoo Mielensäpahoittaja.
Jotenkin Mielensäpahoittaja tulee mieleen kun lukee tämän päivän evankeliumistekstiä. Oliko Martta tällainen? Hän tuntui ajattelevan: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun yksin jouduin leipomaan ja ruoat laittamaan. Kyllä eivät herkut istumalla ja tuumailemalla pöytään tule. En kyllä ymmärrä miten tuo haaveilija Maria pärjää kovassa maailmassa.”
Jotenkin tässä kertomuksessa sympatiat kallistuvat Martan puolelle. Sen verran olemme velvollisuudentuntoisia ja pidämme tärkeänä vieraanvaraisuutta. Arvostamme puuhaamista ja työtä. Emme oikein ymmärrä Jeesuksen moitteita Martalle.
Jeesus opetti Marttaa: ”Vain yksi on tarpeen.” Mitä hän tarkoitti tällä? Ja mikä oli se hyvä osa jonka Maria oli valinnut?
Vastausta on syytä etsiä evankeliumin jatkosta. Siinä Luukas kertoo miten opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät häntä neuvomaan miten rukoilla. Tähän pyyntöön Jeesus vastasi opettamalla Herran rukouksen:
”– Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Anna meille päivästä päivään
jokapäiväinen leipämme.
Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.”
Marian hyvä osa oli kuunnella Jeesuksen opetusta. Se johti hänet rukoukseen, Isän Jumalan eteen. Se oli ainoa tarpeellinen paikka.
Jeesus opetti pyytämään valtakunnan tulemista. Toisaalla evankeliumissa hän kehotti etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa hänen oikeudenmukaista tahtoaan. Kaikki muu annetaan sen mukana.
Herran rukous tulee Martan ja Marian kertomuksen jälkeen. Sitä ennen on Jeesuksen vertaus Laupiaasta samarialaisesta. Siinä Vapahtaja opettaa mitä käytännössä tarkoittaa rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Luukas kuvaa miten halveksittu samarialainen oli se joka pysähtyi auttamaan väkivallan uhria. Pappi ja oppinut juutalainen pyyhälsivät ohi.
Martta palveli vierastaan ja halusi osoittaa vieraanvaraisuutta ja kiintymystä hänelle. Maria puolestaan asettui palveltavaksi. Hän istui ja kuunteli Jeesusta. Se oli hyvä osa jota häneltä ei otettu pois.
Onko tässä kaksi tapaa elää Jeesuksen seuraajana ja Vapahtajan seurassa? Toinen on palvella häntä. Toinen on olla hänen palveltavanaan. Toinen on tekojen elämänmuoto. Toinen on kuuntelemisen ja rukouksen elämänmuoto.
Voidaanko nämä kaksi kristityn elämän tapaa asettaa toisiaan vastakkain? Ehkäpä ei. Jeesuksen rakkauden kaksoiskäsky osoittaa että usko ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat yhteen. Joka etsii Jumalaa koko sydämestään löytää hänet toisen ihmisen luota.
Mutta se kysymys nousee mieleen, kumpi on ensin, usko vai rakkaus? Kirkkomme opetuksen mukaan Jumala on se joka herättää meissä uskon ja luottamuksen. Emme voi itse päättää ryhtyä uskomaan Kristukseen. Vaikka kuinka ponnistelemme ja teemme hyviä tekoja, emme löydä Jumalaa. Hän antaa ihmisen löytää itsensä. Hän herättää sanallaan uskon.
Tästä uskosta seuraavat hyvät teot. Kun otamme vastaan Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa, se herättää meissä kiitollisuutta. Kiitollisuus näkyy arjen tekoina toisen ihmisen ja tämän maailman hyväksi. Kaiken perustana on Kristuksen työ puolestamme. Hän on täyttänyt hyvien tekojen mitan puolestamme. Kaikki on tehty valmiiksi, ruokapöytä on katettu, armon herkut tuotu eteemme.
Kristuksen rakkauden viestiä kirkko vie maailman keskelle. Se henkilöityy tänään tässä messussa nimikkolähetissämme. Hän ei ole Martta, ei Maria, vaan Leena. Waismaan Leena. Kuulemme kirkkokahveilla hänen kuulumisiaan, mitä lähetystyö nykyään on.
Lähetystyö ei ole vain Raamatun opettamista ja Jeesuksesta puhumista. Se lienee enemmän kuin sanoja. Jotta ihmiset voivat kuulla Jumalan hyvistä teoista, heillä pitää olla ainakin minimielinolosuhteet kunnossa. Nälkäiselle on huono kertoa että Jumala rakastaa sinua ja Kristus on antanut syntisi anteeksi. Ensin pitää ruokkia hänet, sitten on sanojen vuoro.
Näin päädymme siihen että molemmat ovat tärkeitä, niin Martan kuin Marian tapa elää Kristuksen seurassa. Ei meidän tarvitse pahoittaa mieltämme Martan puolesta. Hänen esikuvansa on muuttanut maailmaa ja tuonut paljon lohdutusta ja hyvää tänne. Saattaapa keskellämme olla teitä jotka olette mukana hänen nimeään kantavassa järjestössä, nimittäin martoissa. Teette hienoa valistustyötä Jumalan työtoverina.
Hyvän tekemisen perusta on siinä että olemme itse saaneet ottaa vastaan Kristuksen hyvyyttä. Maria teki näin. Hän kuunteli ja oppi Vapahtajalta. Hän katseli Kristuksen kasvoja. Se oli hyvä osa jota ei häneltä otettu pois. Eikö tämä ole meidänkin paikkamme tässä messussa, olla Vapahtajan palveltavana? Ja sitten lähteä arkeen palvelemaan toisia. Hänen hyvyytensä varassa ja hänen kanssaan.