Päivän virressä me lauloimme: ”Pois kirkas suvi kulkee, ja syksyyn kypsyy maa.” Syksyn tullessa elämän katoavaisuus tulee käsin kosketeltavaksi. Kulttuurimme, joka nuoruutta ja kauneutta ihannoivana on sulkenut kuoleman pois näkyvistä, ei voi välttyä joka vuosi uudestaan kohtaamasta luonnon kuolemaa. Syksy tulee. Me kohtaamme sairauden, katoavaisuuden ja kuoleman.
Toisaalta syksyllä me saamme myös sadon. Se, mikä niitetiin keväällä, varastoidaan syksyllä talvea varten. Keväällä elämä alkaa alusta uudestaan, ja syksyllä me saamme elämän itsellemme ruoaksi. Samoin myös keväällä pääsiäinen kertoo siitä, kuinka elämä voitti kuoleman, ja tämä meidän syksyinen pääsiäisemme ilmaisee sen, kuinka me saamme myös itsellemme ylösnousemuksen. Hengellinen ylösnousemus on uskoa Jeesukseen. Mutta aikojen lopussa Jeesus nostaa myös kaikki ihmiset ruumiillisesti kuolleista.
Päivän virsi jatkuu: ”Vaan ylösnousemukseen me täällä uskomme, sen kevään sarastusta tähyilee toivomme.” Jos me keväällä vietämme pääsiäistä, ylösnousemusjuhlaa, on vähintäänkin yhtä soveliasta ajatella ylösnousemusta myös syksyllä. Ei sen tähden, että odottaisimme ylösnousemusta vain niin kuin keväistä toivoa. Ylösnousemus ei ole vain toivon, vaan tämänhetkisen uskon kohde. Niin kuin Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Paavalin mukaan Jeesuksen elämä, hänen ylösnousemuksensa, tulee näkyviin jo nyt meidän elämässämme. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että myös vaikeuksissa meillä on Jeesuksen tähden elämä ja ilo.
Sillä juuri nyt, syksyssä ja kuolemassa, Jeesus Kristus on ylösnousemus ja elämä. Hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” On turha uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, ellei usko, että ylösnousemus on ja tulee olemaan yhteyttä juuri Jeesuksen kanssa. Elämä ilman Jeesusta on kuolemaa. Vain elämä Jeesuksen kanssa on todellista elämää, sillä Jeesus Kristus on elämä ja rakkaus ikuisuudesta alkaen.
Job sanoo Vanhassa Testamentissa: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.” Job oli menettänyt kaikki lapsensa ja koko omaisuutensa. Hän oli sairas ja uskoi kuolevansa. Silti tai oikeasti juuri sen takia hän ei pelkästään uskonut, vaan myös tiesi lunastajansa elävän. Elämän kärsimyksessä, sen talvessa ja lopulta kuolemassa Jeesus on läsnä elämänä. Jeesus on kuoleman voittaja. Se, jolle elämä on Jeesus, kestää myös oman elämän horjuessa.
Päivän antifoni kuuluu: ”Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan.” Nämä sanat voisi aivan hyvin kuulua Lasaruksen suusta, kun Jeesus oli pelastanut hänet kuolemasta. Jeesuksen rakkaus ja voima ovat käsittämättömiä. Mutta niin on myös Isän Jumalan rakkaus, kun hän lähetti Jeesuksen ihmiseksi. Jeesus kuoli, niin kuin me kuolemme, ja hän nousi kuolleista, jotta me kaikki nousisimme hänen kanssaan.
Päivän virsi päättyy: ”Me saamme kuolemasta pois katseen kohottaa, katsella Kuningasta, kuoleman voittajaa.” Laulan teille nyt tekemäni laulun, joka alkaa sanoilla: ”Armon antaja, Kristus kuolon voittaja”.
ARMON ANTAJA
Armon antaja,
Kristus, kuolon voittaja,
nousit ylös taivaaseen,
johdat meidät autuuteen.
Tuulenvire meidät virkistää,
näin Henki synnin uhrit herättää,
kantaa laitumelle langenneet.
Kanssa enkelten
ylistämme riemuiten
kirkkautta Karitsan,
kaikkeuden Kaitsijan.
Armo yksin meidät pelastaa,
ja uskon silmin siunaus aukeaa:
saimme vapauden, elämän.
Uuteen maailmaan,
Luojan lasten kunniaan
turhuudesta kuljemme,
päivä paistaa kaikille.
Valheen valta ei nyt kahlitse,
ei epäusko meitä hallitse
Herran rakkauden loisteessa.
Kristus-kuningas,
Jeesus kaikkivaltias,
täällä elää kirkkosi
autuudesta armosi.
Anna meille rauha ainainen,
sen virrata suo läpi sydänten.
Sinä voitat kaikki murheet maan.