Kun jokin asia on hyvin tärkeä, sanotaan sen olevan ”elämän ja kuoleman kysymys”. Kuolema on ihmisen osana maan päällä. Näinä aikoina katsovat kuolemaa silmästä silmään kerrallaan suuretkin joukot hirmumyrskyjen, maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, rankkasateiden, tulvien, tulipalojen, sotien, terrorismin, nälänhädän, kulkutautien ym. keskellä. Onko tällaisen toivottomuuden keskellä toivoa?
Ensin elämä, sitten kuolema. Mutta voisiko olla toisinkin päin: ensin kuolema, sitten elämä?
Päivän evankeliumin edellä Jeesus oli parantanut kauan sairastaneen miehen. Tämä ei ollut koskaan ehtinyt parantavalle lähteelle vaan jäi aina vahvempien jalkoihin. Ihmeteolla on sanoma, joka avautuu uskossa: Jeesus on Jumalan Poika. Mutta juuri tähän hänen aikalaisensa epäuskossaan pahentuivat – siihen, että Jeesus asetti itsensä Jumalan vertaiseksi ja sanoi tekevänsä Jumalan tekoja.
Jeesuksen parantama mies sai terveytensä takaisin ja ehkäpä lisää elinvuosia, jotka hän saattoi nyt viettää kuten kuka tahansa. Mutta erityisessä mielessä ”elämällä” tarkoitamme hyvää, eteen päin suuntautuvaa, toimivaa, merkityksellistä elämää.
Elämä on Jumalalta. Ilman Jumalaa ei ole elämää. Puhuessaan elämästä Jeesus tarkoittaa ikuista elämää, ajan rajan tuolla puolen, ja Jumalan tahdon mukaista elämää – elämää Jumalaan yhteydessä jo täällä, tässä ajassa. Tämä elämän korostaminen onkin luonteenomaista Johannekselle, joka katsoo Jeesusta erityisesti jumaluudesta käsin – ja siten elämän lähteenä.
Siksipä Jeesus opettaa myös itsensä ja Isänsä ykseydestä. Kun tähän lisätään vielä Pyhä Henki, on meillä Jumalan Kolmiykseys. Päivän evankeliumissa näyttäisi olevan puhetta Kolmiykseyden ”sisäisestä elämästä”: neuvominen, näkeminen, teot, rakkaus. Näin rajoitettuna Jumala jäisi kuitenkin tavoittamattomiin.
Mutta juuri Pojassa Jumala tuli ihmiseksi maan päälle, ja Jumalan teot ovat tulleet meidän hyväksemme. Ja samalla: ”Hänessä (Kristuksessa) asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol.2:9, KR38). Jumalan pelastavat teot tulivat lähelle ihmiskuntaa, ihmiskunnan hyväksi, ihmiseksi syntyneessä, ristiinnaulitussa, ylösnousseessa Jeesuksessa. Tänään jumaluuden täyteys ja Jumalan teot ovat meille läsnä olevaa todellisuutta sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Uskon myötä Jeesus tulee asumaan sydämissämme. Armon kantamana teemme Jumalan tekoja: todistamme Herrasta ”sydämin, suin ja kätten töin”.
Ja näin Jumalan rakkaus ei jää vain Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen keskuuteen. Vaan Pojassa, Jeesuksessa, tämä rakkaus kumartui maan päälle ja tuli meidän hyväksemme. Kuulimme tästä jo synninpäästön sanoissa (Joh.3:16). Johannes kirjoittaa myös: ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1.Joh.4:9-10). Ja kun olemme Jumalan rakkaudesta osallisia, tuota rakkautta ilmestyy myös meidän elämäämme, toinen toistemme välille: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1.Joh.4:19).
Uskon myötä ”Rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja” (Ef.3:17). Rakkauden osalta elämä on Jumalan tahdon mukaista. Rakkaus tiivistää Jumalan käskyt. Mutta omin neuvoin emme kykene niitä sydämestään noudattamaan. Mutta Jeesus on täyttänyt Jumalan käskyt. Hän sovitti rikkomuksemme ristillä. Uskon kautta tämä ristillä täytetty työ luetaan hyväksemme, eikä Jumala muistele syntejämme. Kristuksen tähden saamme ne anteeksi ja kelpaamme Jumalalle. Ja usko tuo myötään myös uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää: Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä sydämiimme, uudistamaan elämää. Siksi Jeesusta kutsutaan joulun ennustuksessa ”Ihmeelliseksi Neuvontuojaksi” (ks. Jes.9:5).
Jumalan tahdon ”näkökyky” tulee meidän osaksemme uskon silmänä. Se kiinnittyy ristiin, näkee kauas toivossa ja lähelle rakkaudessa. Jeesus tekee Isän neuvojen mukaan – mitä näkee tämän tekevän. Tässäkin on viittaus Jeesuksen jumaluuteen. Näin hänestä tulee Isän lailla elämän lähde ja antaja – kuolemanjälkeisen, ikuisen elämän ja hyvän elämän jo maan päällä, tässä ajassa. Kuolleet herätetään haudoistaan ylösnousemuksen päivänä. Mutta jo tässä ajassa herätään hengellisestä kuolemasta – synnin unesta – uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
Tämän elämän Jeesus siis antaa kenelle tahtoo. ”Kenelle tahtoo” saattaa kuulostaa mielivaltaiselta tahtomiselta. Mutta kysymys on tästä: ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1.Tim.2:4). Kysymys on siis juuri tuosta elämästä, jonka hän tahtoo antaa. Jumalan puolelta kaikki on valmistettu. Siksi Jeesus syntyi maailmaan, kärsi kuoleman ristillä, nousi kuolleista ja astui ylös taivaan Isän luo. Mutta saako tämä Jumalan hyvä tahto tapahtua? Kyllä se tapahtuukin, mutta me rukoilemme Isä meidän -rukouksessa, että se tapahtuisi myös meidän keskuudessamme. Milloin ja miten usko syntyy ihmissydämeen, on salattu Jumalan teko meissä. Meidän tehtävämme on viedä Elämän sanaa lähelle ja kauas ja palvella Kristuksen rakkaudella tekemättä erotusta ihmisten välillä.
Mutta käykäämme ensin elämän lähteelle. Meitä kutsutaan jäämään sanan lupausten varaan ja käymään ehtoollispöytään. Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh.10:10). ”Minä olen elämän leipä” (Joh.6:48). ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh.11:25). ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh.14:6).
Jeesus antaa elämän. Tästä elämästä osallisina nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme: