Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.
Sapatti oli pyhäpäivä. Sellaisena päivänä ei saanut tehdä työtä. Työksi voitiin tuolloin määritellä jopa käveleminen. Puhuttiin sapatinmatkasta. Tämän säännön kiertämiseen kehitettiin lisäsääntöjä, sillä joskus oli halu päästä kulkemaan. Yhden säännön noudattaminen vaati uusien sääntöjen luomista ja noudattamista. Lopulta ihmiset olivat melko lailla solmussa kaikenlaisten sääntöjensä kanssa. Näiden sääntöjen noudattamista odotettiin myös Jeesukselta.
Olemmeko me solmussa omien elämän sääntöjemme kanssa? Millaisia vaatimuksia asetamme itsellemme ja toisille ihmisille?
Evankeliumi kertoo, että kaikki tarkkailivat, mitä Jeesus tekisi. Tarkkailemmeko me Jeesusta? Kysymmekö itseltämme erilaisissa tilanteissa, mitä Jeesus tekisi nyt? Mikä on Jumalan tahto tässä ja nyt? Tässä tilanteessa ihmiset eivät tarkkailleet häntä ottaakseen mallia, vaan saadakseen syyn arvostella ja syyttää häntä. Millaisin silmin me katselemme toisia ihmisiä? Haluammeko arvostella ja syyttää?
Lepopäivän pyhittäminen on annettu ohjeeksi meillekin. Se ei tarkoita vain lepäämistä arjesta, vaan myös lepäämistä Jumalan läsnäolossa. Millaiset asiat estävät lepopäivän pyhittämisen? Aina auki oleva yhteiskunta ei kannusta lepoon ja hiljaisuuteen. Vaatii toisinaan jo vaivannäköä, jotta saa levättyä. Mutta pyhäpäivä ei aina tarkoita silkkaa lepoa, vaan myös virkistymistä ja Jumalan löytämistä uudella tavalla. Ei ole kyse siitä, mitä saa tai ei saa tehdä, vaan siitä, mikä palvelee omaa jaksamista ja Jumalan kohtaamista. Eri ihmisille ne voivat tarkoittaa eri asioita.
Jeesus osoitti, ettei sapatti ole vain kirjoitettu sääntö. Se on asenne. Hyvän tekeminen ei ole milloinkaan kiellettyä. Silti toiselle hyvän toivominen ei ole aina helppoa. Liian herkästi pohdimme mielessämme, miksi joku saa jotakin hyvää näkemättä vaivaa sen eteen. Sellaisia ihmiset olivat Jeesuksenkin aikaan – pahoittivat mielensä parantamisesta sapattina. Ehkä he olisivat pahoittaneet mielensä, vaikka parantaminen olisi tapahtunut tavallisena tiistaipäivänä. Joku pahoittaa tänä päivänä mielensä siitä, että toinen uskaltaa olla rohkea ja tehdä eri tavalla. Onko harmituksen taustalla ajatus siitä, että itsekin tekisi, jos uskaltaisi?
Mitä on vapaus? Mihin Kristus meidät vapautti? Vapaus toisten ihmisten tarkkailusta ja itsensä tarkkailusta. Vapaus suorittamisesta. Vapaus rakastaa. Vapaus olla siinä, mihin on tarkoitettu ja luotu.
Usko ei ole sääntöjä. Kymmenen käskyä ohjaavat elämäämme rakastavaan suuntaan ja elämään Jumalan yhteydessä. Mutta ne eivät ole pikkutarkkoja ohjeita siitä, miten rakkautta ja Jumalan yhteydessä elämistä toteutamme. Me ihmiset olemme erilaisia, siksi myös tapamme uskoa ja rakastaa ovat erilaisia. Maailma ja aika muuttuvat, siksi myös tavat ilmaista uskoa ja soveltaa sitä arkeen muuttuvat. Tapa tulkita Raamattua muuttuu. Kukin aikakausi ilmentää siinä kohti elävien ihmisten tuntemuksia ja tulkintoja. Tärkeintä on, että Kristus ei muutu.
On vapauttavaa saada ottaa usko vastaan ilona ja valona elämään. Se ei sido meitä kaavaan, tunge meitä ahtaaseen muottiin tai pakota käyttäytymään itsellemme epäluontevalla tavalla. Kristus vapauttaa meidät synnin alta. Hän vapauttaa meidät katsomasta vain itseämme. Hän vapauttaa meidät pyrkimyksistä olla jotain muuta kuin olemme. Kristuksen rakkaus vapauttaa meidätkin rakastamaan. Pelastumisen ilosta nouseva rakkaus ja kiitollisuus saavat muokata meistä uudenlaisia ihmisiä.
Me olemme tämän päivän Kristuksen seuraajia. Jeesus toivoi meidän olevan yhtä. Ei samanlaisia, ei samaa mieltä kaikesta, ei samoista asioista pitäviä. Jos katsoo mitä tahansa harrastuspiiriä tai ihmisporukkaa, joka pitää samasta asiasta, voi huomata, että ihmiset eivät ole samanlaisia. Heitä yhdistää se, että he pitävät jotakin asiaa tärkeänä. Neulojat löytävät heti yhteisen kielen puhuessaan puikoista ja silmukoista, seurakunnan perhekerhossa äidit hymyilevät yhteisymmärryksessä toisilleen, kun yksi haukottelee valvottuja öitään. Jääkiekko-ottelussa huudetaan yhdessä Suomen joukkueen tekemälle avausmaalille. Kirkkoon jokainen tulee oman historiansa, elämäntilanteensa ja uskonkamppailunsa kanssa. Ja silti kaikki saavat yhdessä nousta ja tunnustaa kristillisen uskonsa siten, kuin tapana on ollut jo vuosisatojen ajan.