Tänään Jeesus kutsuu meidät ruokapöytään.
Pääsemme mukaan mielenkiintoiseen ja haastavaan keskusteluun. Olemme fariseuksen kotona sapattiaterialla. Paikalla on jo lainopettajia ja fariseuksia. Yhtäkkiä ilmestyy myös kuokkavieraaksi sairas mies. Kuokkavieraan tulo käynnisti keskustelun, jossa Jeesus esitti ateriakumppaneilleen visaisen kysymyksen: Onko sapattina lupa parantaa vai ei.
Jeesuksen aikana oli monia tulkintoja siitä, mitä sapattina saa tehdä. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että sapatti pitää pyhittää eli silloin pitäydytään työn tekemisestä. Mutta mikä sitten on työtä, siitä vallitsikin jo erilaisia käsityksiä. Jeesus ei vastaa suoraan, onko sapattina lupa parantaa. Fariseuksen taloon kokoontunut pöytäseurue olisi ehkä odottanut selkeää ”kyllä” tai ”ei” vastausta. Mutta Jeesus haastaakin pöytäseurueen pohtimaan asioita kysymällä: Miten te itse teette?
Jeesus ei anna yksiselitteisiä vastauksia, vaan haastaa meidät itse pohtimaan tekojamme ja valintojamme. Mitä me teemme, jos lähimmäisemme on jollakin tavalla hädässä tai apumme tarpeessa. Vetoammeko siihen, että juuri nyt minulle ei ole mahdollista auttaa. Vai ohjaako lähimmäisen tarve ja hätä toimintaamme? Tämä on kysymys, jonka Jeesus esittää nyt meille.
Jeesuksen ajan juutalaisille ateriakumppaneille polttava kysymys oli juuri tuo sapatin viettäminen. Mitä silloin on lupa tehdä ja mitä ei. Suomessa on viime aikoina puhuttu myös paljon pyhäpäivistä, erityisesti siitä pitäisikö loppiainen ja helatorstai siirtää taloudellisen tehokkuuden nimissä lauantaille.
Mutta sittenkään meidän tämän päivän tilanteessamme ei ole olennaista pysähtyä tuohon sapattiasiaan tai pyhäpäivän viettämisen tapoihin. Ne ovat vain esimerkkejä niistä monenlaisista kysymyksistä ja valinnoista, joiden eteen joka päivä joudumme, jos vain pidämme silmämme auki. Paljon olennaisempaa on se, että Jeesus kysyy meiltä tänään, miten sinä itse toimisit tässä tai tuossa tilanteessa.
On mielenkiintoista, että tämän sunnuntain aihe on ”kristityn vapaus”. Joku voi kysyä, että mitä kristityn vapautta se on, että palvelee toisia ja on lähimmäisten käytettävissä. Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Mutta Luther jatkaa: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.
Miten kristitty voi samanaikaisesti olla sekä täysin vapaa että kaikkien alamainen. Salaisuus on siinä, että tässä tarkastellaan ihmisen kahta perussuhdetta eli Jumala-suhdetta ja lähimmäissuhdetta. Jumala-suhteessa ihminen on täysin vapaa. Kun Kristus on ihmisen vapauttanut, silloin hän ei ole kenenkään alamainen. Kristuksen vapauttamina meidän ei tule alistua Jumala-suhteessamme kenenkään ohjailtavaksi. Jumalan ja Kristuksen ja toisaalta ihmisen väliin ei tarvita ketään mestaroimaan. Kristuksen armo riittää. Siksi olemme suhteessa Jumalan vapaita, koska Kristus on meidät vapauttanut.
Mutta suhteessa lähimmäiseen kristitty on alamainen. Vahvoja sanoja Lutherilta, orja ja alamainen. Jos näemme lähimmäisemme kärsivän, emme Lutherin mukaan suinkaan ole vapaita tuosta vaan päättämään, huvittaako meitä auttaa vai ei. Lähimmäisen tarpeen ja hädän tulisi ohjata hänen toimintaansa. Siksi Luther käyttää tätä hämmästyttävän voimakasta ilmaisua, että olemme Kristuksen vapauttamina lähimmäistemme orjia ja alamaisia.
Myös Jeesus on antanut kriteereitä tämän päivän kysymyksen (miten itse toimisitte) pohdintaan Vuorisaarnassa: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tämä kultaiseksi säännöksi kutsuttu eettinen ohje nostaa oikean ja väärän erottamisen keskiöön lähimmäisen. Aivan sama ajatus kuin siis edellä. Ei tarvitse olla erityisen hyvä ihminen tajutakseen mitä pitää tehdä. Täytyy vain pitääsilmät ja sydän avoimena lähimmäisen tarpeille. Kun katsomme hätää kärsivää lähimmäistä ja ajattelemme itsemme hänen paikalleen, tiedämme kyllä mitä meidän pitää tehdä. Ajatuskoe ”mitä itse toivoisit tuossa tilanteessa” on riittävä ohjenuora toiminnallemme.
Mutta nyt takaisin fariseuksen talon ruokapöytään, missä Jeesuksen kysymys Onko sapattina lupa parantaa vai ei, on saanut pöytäseurueen hiljaiseksi. Kukaan ei sano mitään. Jeesuskaan ei vastaa omaan kysymykseensä sanoilla vaan teolla: Hän parantaa sairaan miehen. Jeesuksen viesti on selvä: Sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten. Rakkauden teko lähimmäisenhyväksi ei riko käskyä kunnioittaa sapattia, vaan täyttää sen.
Tämä keskustelu käytiin siis aterialla, yhteisessä pöydässä. Jeesuksen ajan Lähi-Idässä ateriayhteydellä on suuri merkitys. Oli suuri kunnia tulla kutsutuksi ruokapöytään. Kutsu yhteiselle aterialle oli merkki siitä, että nämä ihmiset ovat tärkeitä kutsujalle. Jeesus aiheuttikin aikanaan hämmennystä aterioimalla publikaanien ja muiden syntisten kanssa. Näin toimimalla hän kertoi ruokaseuralleen vahvan viestin hyväksymisestä ja otti heidät ulkopuolelta sisälle yhteisöön.
Tänään Jeesuskutsuu meitä jokaista seuraansa ateriapöytään täällä kirkossa. Ehtoollispöytä on tänään se ateria, jolle Jeesus kokoaa meidät. Tällä aterialla hän viestii sitä, että me olemme hänen läheisiä ystäviään. Ottaessamme vastaan syntien sovituksen, olemme täydellisesti vapaita, Jumalan armon ja rakkauden vapauttamia. Hänen hyväksyntänsä on ehdoton, onpa elämäntilanteemme tai asemamme millainen tahansa.
Ehtoollisella hän antaa meille itsensä ja kaikki lahjansa, synnit anteeksi ja osallisuuden iankaikkisesta elämästä.
Ehtoollinen on siis Kristuksen täydellisesti vapauttamien syntisten ihmisten kiitosateria. Mutta kun lähdemme aterialta omaan arkeemme, kotiin, työpaikalle ja harrastuksiin, muutumme taas lähimmäistemme keskellä palvelijoiksi. Vapauden lahja, jonka uskossa saamme Kristukselta ohjaa meistä kysymään, mitä minä voisin tehdä tässä tai tuossa tilanteessa. Kukaan ei tule kertomaan sinulle vastausta. Mutta kun katsot lähimmäisen silmiin ja kuvittelet itsesi hänen paikalleen, sinä jo tiedät mitä sinun tulee tehdä.