Näkemistäni elokuvista yksi puhuttelevimpia on tanskalaisen Karin Blixelin novelliin pohjautava elokuva Ranskalainen illallinen. Tapahtumapaikkana on 1800-luvun lopun maailmasta eristäytynyt pikkukylä Jyllannin länsirannikolla. Ankaran puritaaniset sisarukset Martine ja Filippa pitävät kyläläisiä henkisesti ja hengellisesti tiukassa otteessaan. Avoimuus ja ilo ovat kylästä kadonneet. Tilalla on keskinäistä kyräilyä ja toinen toisensa tarkkailua, kateutta, vanhoja jännitteitä, joista ei puhuta.
Eräänä päivänä sisarusten luokse saapuu ranskalainen Pariisissa mestarikokkina palvellut Babette, jonka isä on lähettänyt turvaan poliittista vainoa. Kyläläiset katsovat tätä iloisesti hymyilevää ja ystävällisesti jokaista tervehtivää tulokasta pidättyvästi ja tarkkaillen. Babette puolestaan ihmettelee ja suree kylän ahdistunutta tunnelmaa. Hän ajattelee sen johtuvan ankarista oloista. Hän miettii, miten voisi auttaa ja ilahduttaa näitä onnettomia ihmisiä. Eräänä hän päivänä saa kuriirin tuomana huikean perintösumman. Oitis hän keksii, mitä voitollaan tekee. Hän pyytää saada tarjota ranskalaisen illallisen koko kylän väelle. Hän antaa postin vietäväksi tilauksensa, pitkän ja yksityiskohtaisen ostoslistan Ranskaan. Eräänä päivänä saapuu laiva kylän satamaan ja Babetten ohjauksessa sen ruumasta kannetaan mitä ihmeellisimmältä näyttäviä elintarvikkeita Babetten taloon ja kellariin. Pian jokainen kyläläinen saa illalliskutsun seuraavaksi sunnuntaiksi.
Ennakkoluuloisina ja toistensa tuomiota peläten kyläläiset ajattelevat aluksi kieltäytyä kutsusta. Lopulta kuitenkin uteliaisuus voittaa. Babette on häärinyt toista päivää keittiössään, kun varautunut joukko ilmestyy yksi toisensa jälkeen upeasti katetun pöydän ääreen ja alkaa nauttia Babetten pöytään kantamia outoja, mutta herkullisia ruokia. He syövät ensin varoen ja toisiaan tarkkaillen, sitten yhä vapautuneemmin ja innokkaammin. Tunnelman vapauttaa lopulta sukulaisissaan vieraileva ruotsalainen herrasmies. Hän nousee kiittämään ateriasta, jonka vertaista hän ei eläissään ole saanut parhaissakaan hoveissa. Hän toteaa aterian kertovan hänelle Jumalan suuresta rakkaudesta ja hyvyydestä. Hän sanoo, että juuri näin taivaallinen Isämme kutsuu yhteyteensä ja osallisiksi lahjoistaan ulkopuolisia, niitä, jotka eivät ole hänen ylenpalttista hyvyyttään milläään ansainneet. Hän kiittää Jumalaa Babetten vieraanvaraisuudesta ja toivottaa tälle ja pöytäkumppaneilleen hyvän Jumalan siunausta. Kun koko päivän ja illan keittiössä häärinyt Babette tulee viimein juhlaväen joukkoon, hän huomaa hämmästyksekseen, miten kylän väen on vallannut uusi iloinen mieli, armahtavaisuus , keskinäinen yhteys ja vapaus.
Tämän päivän evankeliumissa on kutsuttu illallisille. Hän on jo matkalla kohti Jerusalemia ja saapunut johonkin Galilean kylään. Auringon laskiessa on alkanut sapatti. Jeesus on mennut kylän väen kanssa synagogaan. Varmaan oppilaittensa kanssa muiden joukkoon tullut Jeesus tunnistettiin siellä heti. Johtava fariseus kutsuu hänet illalliselle. Ehkäpä kutsun taustalla on itämaisiin tapoihin kuuluva velvollisuus. Mutta varmaan taustalla on paljon muutakin.
Juuri edellä Luukas on kertonut, miten Jeesus oli syyttänyt fariseuksia ja lainopettajia ja varoittanut heitä tekopyhyydestä. Hän oli parantanut naisen sapattina. Pian sen jälkeen fariseusten lähetystö oli käynyt Jeesuksen puheilla ja kehottanut tätä lähtemään Galileasta, muka Herodeksen vihan vuoksi.
Nyt alueen johtava fariseus katsoi tilaisuutensa koittaneen. Hän sai viimein rauhassa tutkia, mikä Jeesus oikein on miehiään. Ehkä hän saisi tuon kansan villitsijän kiinni sanoistaan tai tekemisistään. Tunnelma kylässä ja fariseuksen kodissa tuskin oli kovin vapautunut ja sydämellinen. Pikemmin se oli kylmä, jännittynyt ja tarkkaileva.
”Kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi.” Niinhän Luukas kertoo. Aivan kuin Jeesus olisi johdatettu häkin suulle. Nyt vain odotettiin, että hän astuisi itse sen sisään ja jäisi viimein kiinni, sanoistaan ja teoistaan.
Silloin paikalle ilmestyy kutsumaton vieras. Vai oliko hänet päästetty paikalle houkutuslinnuksi, houkuttelemaan Jeesus ansaan? Emme tiedä. Joka tapauksessa pöytävieraiden edessä seisoo vesipöhöä sairastava mies. Tuollaista tautia pidettiin rangaistuksena lain rikkomisesta, epäpuhtaasta ja syntisestä elämästä. Jos Jeesus ei olisi sattunut olemaan siinä pöytävieraana, mokoma mies olisi oitis karkotettu kovin ottein ja kauas saastuttamasta kunniallisten ihmisten kotia ja sapattiateriaa. Mutta nyt kukaan ei tehnyt elettäkään. Kaikki vain odottivat, mitä nasaretilainen tekisi. Nyt hänen on tehtävä toisin kuin on opettanut tai sitten hän jää kiikkiin.
Sieltä, missä ihmiset tarkkailevat ja arvioivat tapojen ja säännösten mitoin toisiaan, puuttuu vapaus ja ilo. Mutta sieltä puuttuu myös rakkaus ja myötätunto. Siellä asetutaan heikompien ja osattomien yläpuolelle, ei heidän rinnalleen.
Jeesus tietää tarkkaan, missä mennään. Hän tietää, kuinka häntä tarkkaillaan. Hän tietää tarkkailijoiden asenteet ja tunteet häntä ja paikalle tullutta onnetonta miestä kohtaan. Kaikki odottavat, mutta Jeesuksella ei ole kiirettä. Ennen kuin hän tekee mitään, hän esittää tarkkailijoille kysymyksen: Onko sapattina lupa parantaa vai ei? Lainopettajilla oli epäilemättä asiaan varma kanta: Ei tietenkään. Sehän kielletään laissa.
Mutta kukaan ei vastaa. ”Sinun kantaasihan tässä nyt selvitetään”, he varmaan ajattelivat. ”Älä sinä rupea kuulustelemaan meiltä!” Mutta vielä Jeesus kysyi: ”Miten te itse teette? Entä, jos oma poikanne putoaisi sapattina kaivoon? Mitä tekisitte? ”Onko nyt kysymys vain siitä, että tämä mies ei ole teille minkään arvoinen?” Jotain sellaistahan Jeesus varmaan kysymyksellään tarkoitti.
Kun arvioimme ja tuomitsemme, saattaisi meidänkin olla joskus hyvä miettiä: ”Entäpä, jos kyseessä olisikin oma lapseni, läheiseni? Mitä silloin itse tekisin? Rakkaus edellyttää aina toisen asemaan asettumista. Sen miettimistä, mitä toivoisin, että minua vastaavassa tilanteessa kohdeltaisiin.
Ihminen, joka on ottanut asiakseen tarkkailla ja tuomita muita, ei hevin asetu itse tarkkailtavaksi, eikä arvioimaan rehellisesti itseään. Se joka on asettunut toisten yläpuolelle, ei osaa asettua ahdingossa olevan asemaan. Syyttäjän tai päättäjän rooli vaihtuu työläästi syytetyn, altavastaajan ja apua tarvitsevan asemaan. Jeesuksen tarkkailijat odottavat, että Jeesus jäisi kiinni, astuisi häkkiin. Jeesus näkee, että hänen tarkkailijansa olivat jo itse omassa häkissään, laikinsa ja omahyväisyytensä vankeina. Heiltä puuttui se vapaus, joka avautuu, kun totuus ja rakkaus saavat kohdata toisensa. He eivät kyenneet katsomaan totuutta itsessään. Siksi he eivät kaivanneet vapauttajaa ja siksi pysyivät vankeudessaan.
Jeesus ei antanut heidän sitoa tai estää itseään. Hänelle ainoa tärkeä oli rakkaudessa vaikuttava usko. Hän oli uskollinen Isälleen, joka on laupias ja armahtava, ihmisiä rakastava Jumala. Siksi Jeesus oli matkalla kohti Jerusalemia ja Golgataa ja siksi paransi sairaan miehen ja lähetti hänet vapaana menemään.
Rakkaudessa vaikuttava usko. Siitä ainoasta tärkeästä Paavali kirjoitti päivän lukukappaleessa. Jos usko ei kanna vapauden, ilon ja rakkauden hyviä hedelmiä, jotakin on pahasti pielessä. Lain alle jäänyt uskonelämä ei ummehdu vain jossakin kahden vuosituhannen takaisessa Galilean kylässä tai Galatian seurakunnissa taikka runsaan sadan vuoden takaisessa Jyllannin pikkukylässä. Sama vaara väijyy meitäkin jatkuvasti. Siksi on aina syytä katsoa rehellisesti itseään ja miettiä Herramme kysymystä: ”Mitä te tekisitte?” Miten minä kohtelen ihmisiä? Mitkä ovat minun todelliset vaikuttimeni? Millaisia hedelmiä minun ja seurakuntamme elämä tuottaa? Totuuden tunnustaja kaipaa Vapahtajaa. Hän saa vapauden ja ilon, josta on jakaa muillekin.