Kun jokin asia kirkastuu meille, silloin tarkoitetaan yleensä sitä, että asian varsinainen olemus tulee ymmärretyksi. Tietenkin sanalla on toinenkin, sen suoraviivaisempi, merkitys. Kirkastuminen on myös silminnähden kirkkaaksi, ehkä valoisaksi tulemista. Molemmat merkitykset ovat käytössä Raamatussa myös Jeesuksen maanpäällisen elämän vaiheita kuvattaessa. Luulen, että meille tulee ensimmäiseksi mieleen Jeesuksen kirkastumisesta hetket vuorella, jossa Jeesus kolmen lähimmän opetuslapsensa seurassa kohtasi Mooseksen ja Elian, ja samalla Hänen muotonsa muuttui taivaallista kirkkautta säteileväksi (Matt.17:1-8). Sitä kirkkautta kuvasivat silminnäkijät, opetuslapset, ja siinä sanalla oli tuo jälkimmäinen, suoraviivainen merkitys. Jeesus itse ei silloin puhunut mitään kirkastumisestaan. Silmillä nähtävä Kristuksen kirkkaus oli vain hetken kestävä lupaus siitä, mitä kerran on taivaassa nähtävänä.
Kun Jeesus itse puhui kirkastumisestaan, ulkonainen tilanne oli aivan päinvastainen, ja Hän tarkoitti sanoillaan oman tehtävänsä täyttymistä ja siten olemuksensa tulemista ymmärrettäväksi. Jos opetuslapset olisivat kyenneet arvioimaan sitä hetkeä oikein, he olisivat nähneet pelkkää pimeyttä ja kuolemaa. Päivän evankeliumi jatkuu siitä, kun Juudas jätti Jeesuksen ja muut opetuslapset kavaltaakseen Herransa. Jeesus tiesi mitä oli tulossa. Tapahtumasarja, joka johtaisi Hänen kuolemaansa ristillä, oli peruuttamattomasti käynnissä. Sanoessaan: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu” Hän oikeastaan piti kuolemaansa jo tapahtuneena, sillä kuolema oli Hänen kirkastumisensa varsinainen hetki. Vaikka Jeesuksen ympärillä oli nyt yhdentoista tutun opetuslapsen piiri, niin silti vielä toteutui jotain samaa, mistä Johannes kirjoittaa evankeliumikirjansa alussa: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa”. Vanhemman käännöksen mukaan: ”pimeys ei sitä käsittänyt” (Joh.1:5).
Se tapa, jolla Jumala kirkastui Kristuksessa, ei vain ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan ihmisen luonnon, luonnollisen uskonnollisen odotuksen, mukainen. Alussa Johannes kuvaa Sanan tulemista lihaksi ja koko maailman kyvyttömyyttä ottaa Häntä vastaan. Edes vuosien matka Jumalan valtakuntaa julistavan Jeesuksen lähellä ei ollut tehnyt opetuslapsista tässä suhteessa yhtään kyvykkäämpiä. Jeesuksen sana kirkastumisestaan jäi täysin hämäräksi ja käsittämättömäksi. Korkeintaan he saattoivat ajatella Jumalan kirkastuneen Kristuksessa niissä hetkissä, jolloin Jeesus oli tehnyt tunnustekoja, jopa herättäneen kuolleita. Sellaista valtaa ei varmasti voisi olla kellään muulla kuin Jumalalla. Kyllähän Jeesus tekikin tunnustekonsa Jumalan kunniaksi ja siis silminnähtävän kirkkauden osoittamiseksi, mutta kaiken aikaa Hänen matkansa oli tähdännyt tähän hetkeen, jossa kirkkaus oli silmiltä salassa.
Kristillisen uskon suuri ero kaikkiin muihin uskonnollisiin yrityksiin on Jumalan kirkastumisen tavassa. Siinä on myös kristillisen uskon suuri loukkaus: Jumala ei näyttäydykään loistossa ja suuruudessa, vaan ennen kaikkea ristillä kärsivässä ja kuolevassa Kristuksessa. Apostoli Paavali korostaa Jumalan tuntemista juuri ristiinnaulitussa Kristuksessa. Tällaisen kirkastumisen ja kirkkauden ymmärtäminen ja hyväksyminen oli vaikea asia Jeesuksen lähimmille oppilaillekin, saati sitten meille. Toisenlaisista tavoista etsiä Jumalaa on ympärillämme lukuisia esimerkkejä. Monet itämaiset uskonnot julistavat jumalan löytymistä luonnosta tai ihmisestä itsestään ja ovat silloin täynnä hyvältä, kauniilta ja terveelliseltä näyttäviä elämänohjeita. Ajatusta aidon, jumalallisen, rakkauden löytymistä ihmisestä itsestään hellitään huolella. Tämän aamun lehdessä kulttuuriministerimme ylistää jälleen Suomen vierailulla olevaa äiti Ammaa, ja hänen uskollinen suomalainen oppilaansa kuvaa häntä rakkauden täydelliseksi mestariksi.
Jeesuksen oppilailla oli ehkä samankaltainen käsitys Herrastaan kaiken sen hyvän ja ihmeellisen vuoksi, mitä he olivat lähietäisyydeltä saaneet seurata. Siksi he kuvittelivat kykenevänsä seuraamaan rakkaudessa Herraansa sillekin tielle, mistä Jeesus sanoi: ”minne minä menen, sinne te ette pääse.” Oppilasjoukon johtaja, Pietari, otti tapansa mukaan puhevallan itselleen ja sanoi: ”Herra, miksi en nyt pääse mukaasi? Minä annan vaikka henkeni puolestasi.” (Joh.13:37). Me kaikki tiedämme, kuinka katkeralla tavalla Pietari joutui opettelemaan omaa mahdottomuuttaan yltää jumalalliseen rakkauteen ja toisaalta Jumalan kirkkauden salaisuutta Herransa kuolemassa. On myös syytä muistaa, mitä Jeesus oli juuri sanonut oppilailleen: ”rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” Näin sanoessaan Jeesus käytti Johanneksen mukaan vielä sellaista rakkaus-käsitettä, joka tarkoittaa täydellistä, jumalallista, uhrautuvaa rakkautta. Sama sana on myös siinä Jeesuksen määrittelemässä Jumalan lain tiivistelmässä, rakkauden kaksoiskäskyssä, joka on annettu tämän päivän yhdistäväksi aiheeksi. Täydelliseen rakkauteen käsketään, mutta edes kaikkein lähinnä Jeesusta eläneet eivät siihen pysty!
Jeesuksen antaman uuden käskyn vastaanottamisen ja täyttämisen ainoa mahdollisuus on suostuminen Jumalan kirkkauden katselemiseen Jeesuksen ristinkuolemassa. Siinä vasta tulee täydelliseksi Jeesuksen lause: ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1.Joh.4:10) Simon Pietari saa olla meillekin opettamassa sitä nöyrtymisen ja itsemme kieltämisen tietä, mitä kulkien Jumalan rakkaus voidaan ottaa vastaan. Pietari ei kyennyt katselemaan Herransa kuolemaa, mutta silti hän sai olla Jumalan rakkauden kohteena. Ylösnoussut Herra tuli hänen luokseen ja kysyi uudelleen sitä, mitä Pietari oli aiemmin julistanut itsellään olevan. (Joh.21:15-19). Jeesus käytti kysyessään jälleen sanaa, joka merkitsee täydellistä rakkautta, mutta Pietari oli nyt eri mies ja vastasi toisella sanalla: olet minulle rakas, olet minulle kallis ystävä. Sama toistui, mutta kolmannella kerralla Jeesuskin kysyi kysymyksensä käyttäen samaa sanaa kuin Pietari. Silloin Pietari sai myös toisen kerran kuulla, että hänkin saisi vielä seurata Herraansa kärsimyksen ja kuoleman tiellä ja siten olla kirkastamassa Jumalaa. Rakkauden käskyn kannalta hyvin tärkeä viesti oli tehtävissä, jotka Jeesus Pietarille antoi. Vaikka – tai oikeastaan koska – Pietari ei tohtinut väittää kykenevänsä täydelliseen rakkauteen, hän sai tehtävän, joka oikeastaan vaatii täydellistä rakkautta. ”Ruoki minun karitsoitani”, ”Kaitse minun lampaitani”, ”Ruoki minun lampaitani”. Meilläkin on mahdollisuus ottaa vastaan Jeesuksen antama uusi käsky: ”rakastakaa toisianne!”, kun ymmärrämme ja tunnustamme, että se on mahdollista vain sillä rakkaudella joka ensin otetaan vastaan ristiinnaulitulta Herralta itseltään.
Me olemme jälleen kerran yhteisessä jumalanpalveluksessa katselemassa Jumalan kirkkautta ristiinnaulitussa Kristuksessa. Kirkon sisustuksessa on monia kohtia, jotka viittaavat tähän keskukseen aina alttaritaulua myöten, mutta kuvat ovat silti vain kuvia. Enemmän kuin kuvat meille merkitsee Jumalan sana, jossa Kristus on todellisesti läsnä. On syytä muistaa Johanneksen evankeliumin alkua: Sana on ollut alusta asti läsnä ja tulee aina olemaan. Julistettu ja uskottu Jumalan sana on enemmän kuin vain viittaamassa Kristukseen. Se on Hänen todellista läsnäoloaan. Jumalan viisautta ja rakkautta on, että meille aikaan ja paikkaan sidotuille ihmisille Kristus on myös näkyvässä muodossa keskellämme, syötävässä ja juotavassa sanassa ehtoollispöydässä. Olisiko Herramme voinut millään tavalla selvemmin osoittaa kirkastumisensa keskusta kuin säätämällä itsensä kohtaamisen tällaiseen ateriaan. Jos tunnustat, että alttarilta jaettu leipä on Kristuksen todellinen ruumis ja viini todellinen veri, ja että ne on kerran uhrattu Golgatalla aivan syystä: sinun syntiesi vuoksi, silloin olet tervetullut ja odotettu vieras ehtoollispöytään. Sinne ei voi tulla rakkauden mestareina eikä Pietarin alkuperäisellä asenteella: kyllähän minä olen valmis mihin tahansa. Kristus kohdataan oikein Pietarin sanoilla: Sinä tiedät kaiken. Silloin saa myös ihmetellen ottaa vastaan tehtävän, johon Jeesus antaa voiman: ”…rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”