Kun me ihmiset, me täällä kirkossa samalla tavalla kuin kaikki kirkon seinien ulkopuolella, puhumme rakkaudesta, meitä yhdistää yksi perustava ominaisuus: rakkauden puute. Meitä yhdistää rakkauden puute aivan siinä jokapäiväisessä arjessamme. Meitä yhdistää puutteesta johtuva rakkauden kaipuu ja ikävä. On tietysti niin, että rakkauden ja rakkaudettomuuden määrissä on valtavaa vaihtelua. Ihmisarvoisen elämän tärkeä perusedellytys on, että jokainen tähän maailmaan syntyvä lapsi saisi alusta alkaen olla toivottu ja sitten myös rakastettu, edes niillä puutteellisilla edellytyksillä, joita meistä löytyy. On suuri kiitoksen aihe, jos voi sanoa elämässään kokevansa myös rakastetuksi tulemista. Samalla on suuri ja yhteinen häpeän aihe, että läheskään kaikki eivät jaa tätä kokemusta. Erityisesti meitä kuitenkin yhdistää sellaisen täydellisen rakkauden puute, josta Jeesus puhuu päivän evankeliumissa.
Kun Jeesus puhui rakkaudesta, Hän ei jakanut rakkauden puutettamme, vaan ainoana ihmisenä maailmassa Hän myös täytti kaiken sen, minkä Hänen muotoilemansa lain tiivistelmä, rakkauden kaksoiskäsky vaatii. Silti Hän ei kävellyt rakkaudettomuutemme ohi, vaan otti kantaakseen kaikki sen seuraukset meidän puolestamme. On hyvin tärkeää huomata ja ymmärtää, ettei Jeesus tullut tähän maailmaan ensisijaisesti opettamaan, mitä rakkaus on. Hän ei tullut määrittelemään sellaista rakkauden mallia, jota seuraamalla voisimme lopulta selvitä elämästä sekä ihmisten että Jumalan edessä. Sen sijaan Hän tuli itse rakastamaan täydellisellä rakkaudella. Sen rakkauden tärkein muoto meille on Golgatan risti. Siellä tuli täytetyksi rakkauden kaksoiskäskyn kumpikin osa.
Jeesus antoi vastauksensa lain suurimmasta käskystä sellaisella hetkellä, jolloin ristinkuolema häämötti jo lähellä. Hän oli ratsastanut Jerusalemiin hetken juhlittuna kuninkaana, mutta joutui sitten seuraavan viikon aikana moneen keskusteluun uskonnollisten johtomiesten kanssa. Nytkin keskustelun lähtökohtana oli lainoppinut, joka tahtoi panna Jeesuksen koetukselle. Vanhempi käännös ilmaisee tilanteen: ”…kysyi häneltä kiusaten.” Täydellinen rakkaus ei hermostunut edes kiusaavien kysymysten edessä. Jeesus aavisti varmasti tämänkertaisenkin kysyjän tavoitteet, eikä antautunut hedelmättömään väittelyyn. Sen sijaan Hän käytti tilaisuutta mestarillisesti hyväkseen liittäen kaksi Vanhan Testamentin keskeistä sanaa ennenkuulumattomalla tavalla yhteen ja samalla myös oman tulevan tehtävänsä kertomiseen. Lain ensimmäinen ja tärkein määräys nimittäin oli varmasti tuttu jokaiselle opetuksen saaneelle israelilaiselle. Jokaiseen päivään kuului hurskaalle juutalaiselle kahdesti uskontunnustus, jossa muistutettiin, että Herra Jumala on yksi, ja Häntä tulee rakastaa koko sydämestä, sielusta ja voimasta. Lähimmäisen, erityisesti omaan kansaan kuuluvan, rakastaminen oli niin ikään tuttu, toisaalta Vanhasta Testamentista löytyvä määräys. Jos lainopettaja yritti saada Jeesukselta varomattomia lausuntoja, hän joutui pettymään vastaukseen, joka alkoi aivan oikein lain suurimmasta käskystä, mutta aivan varmasti hän sai myös paljon ajateltavaa, kun Jeesus liitti lähimmäisenrakkauden käskyn Jumalan rakastamisen käskyn rinnalle. Meidän raamatunkäännöksessämme tosin on harhaan johtava ilmaus: ”Toinen yhtä tärkeä…”. Oikeastaan Jeesus totesi: ”Toinen, samankaltainen…”. Jeesus ei siis aseta lähimmäistä Jumalan rinnalle rakkauden kohteena. Jumala on ensin, ja sitten tulee Hänen luomansa ihminen. Rinnakkain asettaminen muistuttaa kuitenkin siitä, että nämä kaksi asiaa kuuluvat aina yhteen. Toista ei voi olla ilman toista.
Yhdellä pienellä sanalla Jeesus lisäksi liitti rakkauden kaksoiskäskyn toteutumisen siihen, mikä odotti Hänen edessään. Jeesushan totesi lopuksi: ”Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Lainopettajakin saattoi hyväksyä ehdottomasti väitteen ensimmäisen osan. Laki ohjaa rakkauteen. Profeetat olivat lain liittoon pitäytyville tooran, eli Jumalan antaman lain, kunnianarvoisia selittäjiä. Sillä tavalla selitettynä profeettojenkin tiivistäminen rakkauden käskyyn oli jotenkin hyväksyttävissä. Mutta se, mitä Jeesus syvimmillään tarkoitti, jäi varmaankin sillä kertaa lainopettajalle salaisuudeksi. Profeetat ovat varmasti Jumalan lain selittäjiä, mutta samalla he ovat myös Jumalan lupausten välittäjiä. Kun Jeesus määritteli lain ja profeettojen olevan rakkauden kaksoiskäskyn varassa, Hän samalla avasi uuden näkökulman koko asiaan. Ei ole kyse pelkästä käskystä. Rakkauden kaksoiskäsky on samalla kertaa myös Jumalan antama lupaus; lupauksien täyttäjäksi Jeesus oli tullut maailmaan.
Kun tutkii Jeesuksen koko julkisen toiminnan jaksoa, saa huomata, että aivan sen alussa on jo esillä lain keskeinen käsky rakastaa Jumalaa. Muistamme, että Henki vei Jeesuksen erämaahan Paholaisen kiusattavaksi. Ensimmäinen kiusaus oli neljänkymmenen vuorokauden paaston jälkeen tullut nälkä. Jumalan rakastaminen koko sydämestä merkitsee sitä, että henki hillitsee kaikki lihan vaatimukset, nälänkin. Kun Jeesus voitti kiusauksen, Hän vetosi juuri Jumalan, Hänen sanansa, rakastamiseen ja kunnioittamiseen. Toinen kiusaus oli ajallinen elämä ja sen arvo. Jumalan rakastaminen koko sielusta merkitsi valmiutta luopua siitäkin rakkaudesta Jumalaan, mutta sillä hetkellä ja ajalla, kun se Jumalan suunnitelman mukaan oli tarpeellista. Kolmas kiusaus oli koko maailma ja kaikki sen rikkaudet. Jumalan rakastaminen koko voimasta on samaa kuin rakastaminen mammonalla, kaikella ajallisella rikkaudella. Sitä Jeesus ei kahminut itselleen, vaan jätti myös sen palvelemaan Jumalan suunnitelman toteutumista. Näin ensimmäisen ja suurimman käskyn täyttäminen oli koko ajan Jeesuksen silmien edessä, kaikessa Hänen toiminnassaan ja opetuksessaan. Samalla tavoin Hänen elämäänsä ohjasi lähimmäisen rakastaminen aina ja kaikkialla. Vai voiko kukaan osoittaa Jeesuksen kulkeneen yhdenkään ihmisen ohitse välittämättä hänestä? Jeesuksen viimeisen illan sanoihin kuuluu myös lause: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh.15:13.) Sen Jeesus teki meidän puolestamme.
Jeesus on kahdella tavalla lain täyttäjä meidän puolestamme. Ensiksi Hän täytti lain vaatimukset viimeistä piirtoa myöten siten, että Hän ainoana voisi vaatia lakiin liittyvän lupauksen: ”…jos rakastatte Herraa, vaellatte hänen teitään ja noudatatte hänen käskyjään, säädöksiään ja määräyksiään, te saatte elää.” (5.Moos.30:19) lunastamista. Kuitenkin Hän valitsi toisen tien. Elämän ansainneena lahjoitti sen pois, meille, ja otti meidän kuolemamme kantaakseen. Silloin Hän täytti lain toisella tavalla – ja jälleen meidän puolestamme: lain rikkojalle kuului rangaistuksena kuolema ja ero Jumalasta. Näin myös toinen puoli Jumalan laista täytettiin silloin kun Jeesus rakkaudesta meihin suostui ristille kuolemaan.
Jeesukseen saakka rakkauden kaksoiskäsky oli ennen muuta vaatimus. Jeesuksen työn perusteella se on meille ensin lupaus ja lahja. Se lahjoittaa ensin kaiken sen, mihin se sitten meitä käskee. Käskyn, lupauksen ja lahjan painopiste on edelleen sen alkuosassa: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Avain koko asiaan löytyy apostoli Johanneksen kirjeestä: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1.Joh.4:10).
Rakkaudennälkämme saattaa houkutella meidät sellaisiin kuvitelmiin, että kykenisimme itse määrittelemään nälkäämme parhaan sammuttajan. Maailma huutaa rakkauden perään, mutta aito Rakkaus, isolla kirjoitettuna, ei sille tunnu kelpaavan. Tämä jännite ja ristiriita säilyy niin kauan kuin luotu ja syntiin langennut maailmamme on pystyssä. Sitä vastaan on kuitenkin erityisesti taisteltava, ettei elämä kirkossa ja seurakunnan sisällä ajaudu samaan mielettömyyteen. Tällä hetkellä tilanne on vakava ja vaarallinen. Rakkaudella perustellaan sellaisia hankkeita, joissa selvästi ollaan astumassa Jumalan sanan määrittelemän elämän ulkopuolelle. Rakkaudella kai perustellaan sekin, että Jumalan sanalle uskollinen pappi tuomitaan määräajaksi pidätetyksi papin viran hoidosta, niin kuin omassa hiippakunnassamme on vastikään tapahtunut. Koska aito rakkaus on Jumalasta, ei se koskaan voi toimia vastoin kirjoitettua Jumalan sanaa. Siitä on ehdottomasti uskallettava pitää kiinni!
Vain luottamalla ehdottomasti meille annettuun Jumalan omaan ilmoitukseen voimme olla varmoja, että Rakkauden Jumala on nytkin meidän kanssamme. Hänen rakkautensa kohtaa meidät tänään sanassa ja alttarin sakramentissa. Siinä tulee ensin todeksi Johanneksen määritelmä rakkaudesta. Siinä saa tulla myös siten varustetuksi, että rakkauden kaksoiskäskyn toinen osa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” voi avautua kiitollisuuden, ei yrittämisen, näkökulmasta. Rakkauden osoittaminen lähimmäiselle ei voi sisältää mitään tärkeämpää kuin koko rakkauden varsinaisen lähteen: että saa olla Jumalan rakastama Jeesuksessa Kristuksessa. Se ei kuulu vain meille, jotka tänään polvistumme ehtoollispöytään, vaan myös kaikille kirkon seinien ulkopuolella. Miten saisimme viestin perille?