Päivän Vanhan testamentin tekstimme on Jesajan kirjasta. Yleensä Jesajaa luetaan jumalanpalveluksissa vain niiltä osin, jotka Uuden testamentin kirjoittajat tulkitsivat Messias-ennustuksiksi. Itse kirja on tainnut jäädä hieman vieraammaksi.
Jesajan kirja koostuu todellisuudessa kolmesta eri kirjasta. Jesaja, jolta kirja on saanut nimensä, oli 700- ja 600-lukujen eKr. taitteessa vaikuttanut kuningashoviin kuulunut profeetta. Itse hän sanoo (1:1) toimineensa Juudan kuninkaiden Ussian, Jotamin, Ahasin sekä Hiskian aikana. Hänen profetiansa on tyypillisesti sitä, mitä professori ja piispa Aarre Lauha kutsui Israelin profeettojen historianäkemykseksi: jos Jumala on oikeudenmukainen, Hän ei voi loputtomasti sietää alaluokan sortoa vaan puuttuu jossain vaiheessa peliin. Siten julistus sisältää sekä tuomion sanoja kansan yläluokan vääryyksistä että kuvausta siitä miten Jumala korjaa nuo vääryydet.
Tämän ensimmäisen Jesajan kirja koostuu luvuista 1-39. Sen jälkeen tulee tuntemattomaksi jäänyt profeetta, jolle tutkijat ovat antaneet nimen Deutero-Jesaja eli toinen Jesaja. Hänen toimintaympäristönsä oli paljon myöhäisempi Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana 500-luvulla eKr. ja hän keskittyi kuvaamaan Israelin paluuta luvattuun maahan. Hänen teoksensa käsittää luvut 40 55. Viimeiset 10 lukua (56-66) ovat puolestaan Tritojesajaksi eli kolmanneksi Jesajaksi kutsutun niinikään tuntemattoman profeetan julistusta pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen 500-luvulla eKr.
Varsinaiseen ensimmäisen Jesajan julistukseen on liitetty muutakin aineistoa kuin profeetan omaa julistusta. Päivän tekstimme on Lauhan mukaan eskatologinen eli lopun aikaa kuvaava psalmi. Se kuvaa pelastuksen ajan ihanuutta aika lailla samalla tavoin kuin Deutero-Jesajan kuvaukset.
Raamatun tulkinnan kannalta on muistettava, että tuon ajan ihmisillä oli meistä poikkeava käsitys tekijänoikeuksista. Yleensä oppilaat kirjoittivat opettajansa nimissä kunnioittaakseen tätä ja osoittaakseen, että heidän saamansa opetus oli itse asiassa opettajalta saatua. Tavallista raamatunlukijaa on varmasti usein hämmentänyt tutkijoiden huomio siitä, että esim. jokin Paavalin kirjeistä ei olekaan hänen kirjoittamansa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että niiden arvovalta romutettaisiin vaan erilaisesta kirjoittamiskulttuurista.
Päivän tekstissämme edeltää samanlainen alun perin irrallinen teksti, joka sisältää tuomion julistusta. Sen perään on liitetty tämä teksti, jossa puolestaan kuvataan varsin realistisesti niitä odotuksia, joita israelilaisilla oli pakkosiirtolaisuudessa koskien kotiinpaluuta. Kaikki muuttuisi. Sairaudet häviävät ja erämaa puhkeaa kukkaan samalla tavoin kuin sadekausi saa aikaan muuten kuivana olevien wadien muuttumisen virroiksi ja kasvillisuuden palaamisen aivan hetkessä.
Päivän tekstimme alkaa pakkosiirtolaisille hyvin konkreettisella kuvauksella vankikuljetuksesta: vankijonossa kulkevien kädet roikkuvat voimattomina ja polvet pettävät uupumuksesta. Näille toivonsa menettäneille tulee rohkaisun sana, että Jumala kuulee heidän hätänsä ja auttaa heitä.
Raamatun läpikulkeva opetus on se, että Jumala kuulee erityisesti köyhän ja sorretun huudon. Jeesuksenkin julistuksessa tämä oli keskeisellä sijalla. Kuten Vt:n profeetoilla Hänellä oli kansan rikkaille ja mahtaville yleensä vain kovia tuomion sanoja.
Tämä on se asia kristillisyydessä, jonka me yltäkylläisyydessämme usein tuppaamme unohtamaan.
Tästä kristillisyyden painopisteen vinoumasta uusi paavi Franciscus kirjoitti kehotuskirjeessään näin:
Minä pidän kirkosta, joka on mustelmilla, rusikoitu ja likainen koska se on ollut kaduilla, enemmän kuin kirkosta, joka ei ole terve, koska se on eristänyt itsensä, yrittäen pitää kiinni omasta turvallisuuden tunteestaa. En halua kirkkoa, joka haluaa olla keskipisteessä, juuttuen lopulta omien pakkomielteidensä ja toimintatapojensa vangiksi. Meidän pitäisi olla ennenkaikkea huolissamme siitä, että niin monet veljistämme ja sisaristamme elävät ilman Jeesus Kristuksen ystävyyden antamaa voimaa, valoa ja lohtua ilman elämän tarkoitusta. Toivon, että me pelkäisimme juuttumista rakenteisiin ja asuihin jotka antavat meille väärää turvallisuuden tunnetta ja jotka tekevät meistä ankaria tuomareita enemmän, kuin me pelkäämme harha-askeleita samalla kun ihmiset ovemme takana näkevät nälkää ja Jeesus väsymättä pyytää: Ruokkikaa heidät.
Päivän tekstimme jatkuu kuvauksella siitä kuinka
Silloin aukenevat sokeiden silmät
ja kuurojen korvat avautuvat,
rampa hyppii silloin kuin kauris,
mykän kieli laulaa riemuaan.
Nämä olivat ne merkit joihin Jeesus viittasi luettuaan toista Jesajan kirjan kohtaa Nasaretin synagogassa omasta tehtävästään:
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk 4:18-19)
Adventin aika on toiselta nimeltään pieni paasto. Paaston aika on ennen kaikkea valmistautumisen ja itsetutkiskelun aikaa. Kyllästymiseen asti on vuosikymmenet puhuttu siitä kuinka ei ole ihmiselle hyväksi täyttää joulunalusaikaa erilaisella jouluhössötyksellä. Se on ihan totta. Jostain syystä kuitenkin teemme niin sen sijaan, että hiljentyisimme pohtimaan oman elämämme asioiden tärkeysjärjestystä. Kuka on se Jeesus Nasaretilainen, jonka syntymää me odotamme? Mikä oli hänen sanomansa? Miten tuo sanoma opastaa meitä elämään täysipainoista elämää?
Tiedämme kaikki ettei onnellisuus tule tavarasta. Silti me haalimme sitä. Tiedämme, ettei onnellisuus tule siitä, että pidämme itsekkäästi kiinni saavuttamistamme eduista. Silti ne ovat meille äärettömän tärkeitä.
Mitkä ovat elämämme tärkeät asiat? Mitä Jeesus sanoo asioiden tärkeysjärjestyksestä?
Olen usein puhunut siitä kuinka hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu Lutherin siteeraaman Vt:n kohdan pohjalle: teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5Ms 15:4). Siltä pohjalta päivän tekstimmekin on osaltaan tullut todeksi: köyhistä huolehditaan ja sairaita parannetaan.
Tuo Jeesuksen oma näkemys tehtävästään on myös Hänen seuraajiensa tehtävä. Toteutettiinpa sitä kotimaassa tai ulkomailla, meillä on se sama sanoma kuin Herrallamme: tehtävämme on julistaa ilosanomaa ja samalla poistaa köyhyyttä ja parantaa sairaita.
Kun tutkiskelemme itseämme tässä valossa, huomaamme epäonnistuneemme surkeasti. Kirkkoa ei tunneta maassamme siitä, että se väsymättä palvelisi heikoimmassa asemassa olevia vaan mielikuvat ovat pikemminkin päinvastaisia.
Tältä kannalta katsottuna Raamatun teksti on kovaa tekstiä meille. Meille yltäkylläisyydessä eläville. Meille, joiden kristillisyys on pääosin vain tilaisuuksissa käymistä. Raamattu ei mairittele meitä. Se näyttää meille meidän puutteemme ja virheemme. Samalla se kuitenkin tarjoaa meille mahdollisuuden muuttua. Mahdollisuuden vapautua itsekkyydestämme ja löytää onnellinen elämä Kristuksen yhteydessä sillä tiellä, jolla hän ohjaa meitä palvelemaan lähimmäisiämme.
Tuolle tielle hän kutsuu meitä tänäänkin. Me vastaamme Hänelle nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…