Viime torstaina saimme pitää täällä Joensuussa vieraanamme kongolaista pappia, Hendrew Lusey´a. Hänellä oli afrikkalaisten kirkkojen tuore kokemus siitä, mitä on Jumalan valtakunta ihmisten keskellä – täällä kuoleman varjon maassa, kuten joulun profetiassa sanotaan. Joulukuun 1. päivä on kansainvälinen aids-päivä. Pastori Hendrew Lucey on kirkkojen aidsin vastaisen toimintaverkoston Keski-Afrikan koordinaattori. Hän oli täällä Suomen Lähetysseuran kutsumana vieraana.
Monin paikoin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väestöstä on hiv-positiivisia kolmannes, jollain alueella jopa puolet väestöstä. Tautiin on kuollut Afrikassa jo toistakymmentä miljoonaan ihmistä. Jokainen on siellä joutunut kohtaamaan tuon hirveän taudin jollain tavalla, myös seurakunnissa ja kirkoissa. Tästä hirveästä todellisuudesta huolimatta pastori Lucey sanoi aluksi, että hänellä on hyviä uutisia kerrottavanaan. Hän kertoi, että kun tauti alkoi levitä Afrikassa noin parikymmentä vuotta sitten, ajateltiin seurakunnissa, että tämä ei koske meitä. Se koskee ihmisiä maailmassa, ihmisiä, jotka eivät elä kristityn tavoin. Sitten ihmisiä alkoi kadota seurakuntien yhteydestä. He olivat sairastuneet ja häpesivät tulla muiden joukkoon. Ehkä joku oli myös antanut ymmärtää, että parasta on pysyäkin poissa. Kipeästä asiasta vaiettiin. Edes taudin nimeä ei sanottu ääneen.
Vaikenemisen ja tietämättömyyden suojassa tauti jatkoi leviämistään. Oli ihmisiä, jotka tietämättään kantoivat tautia mennessään kihloihin ja naimisiin ja tartuttivat taudin puolisoonsa ja puoliso kenties leskeksi jäätyään yhtä tietämättömänä uuteen puolisoonsa. Moni lapsi syntyi taudin jo saaneena. Ennen pitkää taudin saaneita oli yhä enemmän myös seurakuntien työntekijöissä ja vastuunkantajissa.
Silloin viimeistään asiasta oli pakko puhua avoimesti ja ottaa selvää, mistä oikeasti oli kysymys. Vähitellen ymmärrettiin, että Kristuksen ruumis kantoi jäsenissään tartuntaa, testien osoittama hiv-positiivisuutta. Tautia kantavat jäsenet eivät kuitenkaan olleet ruumiin kuolleita jäseniä, eivät tarpeettomia jäseniä, eikä edes niitä, joita ruumiin olisi syytä hylkiä ja karttaa. Ymmärrettiin, että nämä ihmiset tarvitsevat hoitoa ja rakkautta. Heillekin kuuluu ihmisarvo ja Jumalan armo Kristuksessa. Heillekin kuului oikeus yhteyteen Kristuksen ja hänen seurakuntansa kanssa. Eikä tuo osallisuus aseta ketään vaaraan. Päinvastoin sen pelon väistyminen, että tulee hylätyksi, rohkaisi ihmisiä menemään testiin ja varjelemaan kumppaniaan taudilta. Hiv-positiivisuuden varhainen selvittäminen merkitsi myös sitä, että maailmanpankin kustantamat lääkkeet helpottivat elämää ja jopa paransivat sairastuneita lapsia. Ennen kaikkea näiden ihmisten elämällä oli edelleen tarkoitus, heillä on annettavaa muille ja voimia täyttää kutsumustaan.
Tämä vähitellen tapahtunut asenteen ja ilmapiirin muutos seurakunnissa teki kirkoista kutsuvan yhteisön niillekin sukujensa ja yhteisöjensä yhteisöjensä hylkäämille taudin kantajille, jolle kirkko ja sen sanoma armosta oli ollut siihen asti vieras. Kristus ja hänen kirkkonsa antoi toivottomille toivon, kuoleman varjossa eläville valon, muiden hylkäämille ja häpeäänsä kantaneille armon ja osallisuuden, kelvottomiksi tuomituille tarkoituksen ja tehtävän. Tauti ei ollut levittänyt vain kuolemaa. Sen kautta oli syntynyt seurakunnissa uutta tuoretta elämää. Taudin lamauttava ote alkoi hellittää.
Jumalan sanan testissä me olemme kaikki sin-positiivisia, synnin sairautta kantavia. Olemme olleet sitä syntymästämme saakka ja kannamme sairautta kuolemaamme asti. Synti on meille kuolemansairaus. Tätäkään tautia eivät sairasta vain ne, joiden oireet ovat voimakkaimmin näkyvissä, eivätkä vain ne, joiden synti on tullut ilmi tai joihin on lyöty syntisen leima. ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat sen perusteella Jumalan kirkkautta vailla.”
Fariseukset odottivat Jumalan valtakuntaa, joka on itsessään puhtaitten ja hurskaitten yhteisö. Syntiset on sieltä eroteltu pois niin kuin huonot hedelmät hyvistä. He odottivat merkkiä puhdistuksen alkamisesta. He tarkkailivat, missä on se joukko, joka on puhdas ja vailla vikoja, valmis valtakunnan valiojoukko. Itse he tunsivat kuuluvansa siihen joukkoon, joka on synnin taudista vapaa.
Ei voida sanoa, että Jumalan valtakunta on täällä tai tuolla, sanoo Jeesus. Katsokaa, Jumalan valtakunta on keskellänne, sanoo Jeesus. Evankeliumin alkukielen sana en too hymin kääntyy suomeksi monella tavalla: Jumalan valtakunta on teissä, siis sisimmässänne, mutta myös teidän keskellänne, siis suhteissanne toisiin ihmisiin ja tähän maailmaan. Nämä kaksi näkökulmaa kuuluvat yhteen. Se, mitä on sisällämme, ei voi jäädä kätköön. Se heijastuu myös ulospäin. Sitä, millaisina ihmiset meidät kohtaavat, me olemme sisältäkin. Valtakunnan lapsi ei ole voi päältä toista kuin sisältä.
Katsokaa, sanoi Jeesus. Fariseukset katsoivat, mutta eivät nähneet. He eivät nähneet edessään niitä puhtaita ja täydellisiä ihmisiä, joita heidän silmänsä etsivät. He näkivät kirjavan joukon ihmisiä, jotkä heidän mielestään olivat jo lähtökohdiltaan syntisiä, kelvottomia, saastaisia, arvottomia. He eivät nähneet niitä sokeita ja mykkiä, jotka nyt näkivät ja puhuivat. He eivät nähneet halvaantuneita, jotka nyt kävelivät. He eivät nähneet monien taakkojen sitomia, jotka nyt olivat sisäisesti vapaita. He eivät nähneet ulkopuolelle arvottomina tuomittuja, jotka nyt jakoivat elämän ja ihmisen arvon yhdessä muiden kanssa. He eivät nähneet toivonsa ja tulevaisuutensa menettäneitä, joiden silmissä loisti tulevaisuus ja toivo. Juuri tästä Jumalan valtakunnan läsnäolosta aidsin runteleman Afrikan kirkoissa pastori Lusey tahtoi kertoa. Se oli se hyvä uutinen, joka häntä innosti ja josta hän halusi kertoa.
Katsommeko me kirkkoa ja seurakuntia fariseusten silmin etsien täydellisyyttä, puhtautta ja voimaa ja etsien virheitä, puutteita ja inhimillistä rajallisuutta. Vai katselemmeko Kristuksen työtä, joka kutsuu syntisiä, heikkoja, osattomiksi jääneitä ja antaa heille elämän, arvon ja tehtävän. Olemmeko me avoimia näkemään synnin sairauden itsessämme ja jättäytymään joka päivä Kristuksen hoitoon, vai näemmekö sairauden vain muissa?
Tekstimme lopussa Jeesus puhuu opetuslapsilleen toisesta tulemisestaan. Tämä Jumalan valtakunnan lopullisen ilmestymisen päivä ei jää kenellekään salaisuudeksi. Silloin Kristus kaikkeuden kuningas saapuu kunniassaan. Silloin Jumalan valtakunta saapuu koko täyteydessään. Siinä valtakunnassa synnin taakka, jota jokainen ihminen on ruumiissaan kantanut, on viimein kaikkine oireineen poissa. Kuoleman varjo on väistynyt. Se on vapautuksen päivä kaikille niille, joille Kristus on jo matkalla antanut elävän toivon. Se on vapautuksen päivä niille, joille Kristus on jo matkalla antanut vapauden ja ilon, joita hänen rakkautensa on koskettanut. Silloin toteutuu täydellisenä se yhteys ja osallisuus, jota olemme Kristuksessa saaneet jo matkalla elää todeksi ja toisille synnin vaivaamille osoittaa.