Riemuissaan ja peloissaan. Näin kuvaa Matteus haudalle tulleiden naisten tuntoja, kun he olivat saaneet enkelin viestin Herransa kuolleista nousemisesta. Murhe, pettymys ja epätoivo olivat luonnollisesti hetkessä poissa, kun tappio oli kääntynyt voitoksi, kuolema elämäksi, kaiken loppu uuden aluksi. Mielen täytti ilo ja riemu.
Mutta yhtä luonnollista oli pelko. Jotakin niin järisyttävää, niin ennenkuulumatonta ja mahdotonta oli tapahtunut. Jumalan vallan majesteettisuus ja käsittämätön voima häkellyttivät. Hänen pyhyytensä ja rakkautensa suuruuden tajuaminen valtasi koko olemuksen. Tämän todellisuuden pysäyttämänä ihminen tuntee itsensä pieneksi, vähäiseksi ja kelvottomaksi. Pelko on syntiin langenneen ihmisen terve reaktio hänen havahtuessaan siihen, että kaikkivaltias, kaikkitietävä, pyhä ja rakastava Jumala on läsnä. Mieleen nousee Aadamin vastaus paratiisissa: Minä kuulin sinun äänesi ja siksi pelkäsin.
Naiset eivät jää puntaroimaan asiaa, tutkimaan tyhjää hautaa tai miettimään, mitä tästä pitäisi ajatella ja mitä pitäisi tehdä. Riemu ja pelko ajaa heidät liikkeelle, jakamaan sitä, minkä he ovat kokeneet. Samassa Jeesus itse tulee heitä vastaan. ”Shalom, Rauha teille”, sanoo Jeesus naisille, joiden mieli oli levoton ja kiihdyksissä.
”Älkää pelätkö, minä se olen.” Näinhän Jeesus oli sanonut kerran Gennesaretin järven myrskyn keskellä pelkääville opetuslapsille, kun nämä luulivat näkevänsä aaltojen keskellä aaveen. Yhtä hyvin olisivat naiset pääsiäisaamuna voineet luulla näkevänsä aaveen, kun heidän ennen sapattia hautaan laskemansa mestari tulee heitä vastaan ja tervehti tutulla äänellä.
Pelko, syvä kunnioitus pyhän edessä heijastuu naisten käytöksestä. Eivät he rohkene tarttua mestarinsa käteen, puhumattakaan rakkaan ystävän jälleennäkemisen halauksesta. He näkevät Herransa uudessa valossa, entistä rakkaampana, mutta samalla jumalallisen pyhyyden salaisuuteen kätkettynä. Kunnioituksesta he heittäytyivät maahan ja suutelivat ylösnousseen Vapahtajansa jalkoja.
Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta lähti liikkeelle. Se lähti liikkeelle muutaman, ihmisten silmissä vähäisen, jopa kyseenalaisen naisen kertomana. Nainen ei siinä yhteiskunnassa muutenkaan todistajaksi kelvannut. Keksityssä tarinassa ei tällaisia todistajia olisi laitettu asialle.
Ei näilläkään todistajilla varmaan ollut muille kerrottavaksi yksityiskohtaista kuvausta tapahtumista ja tilanteesta, vielä vähemmän järkeen käypiä selityksiä. Heillä oli vain vahva kokemuksensa, kokemus siitä, että Jeesus oli kohdannut heidät ja puhutellut heitä. Heidän murheensa oli muuttunut iloksi, epätoivonsa toivoksi, lamaantumisensa toiminnaksi. He olivat kohdanneet sen, mikä kristillisessä uskossa on keskeistä: Jeesus elää. He tajusivat ja tunsivat, että heidän Herransa on voittanut kuoleman ja antanut heillekin uuden elämän, ihmisen arvon, elämän tarkoituksen, toivon ja ilon, rohkeuden kaiken sen keskellä, mikä ihmistä pelottaa ja ahdistaa.
Meillekin Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuus on uskomme ja kristittynä elämisemme perusta. Meidät on kastettu hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osallisuuteen. Ylösnousemuksen tähden kokoonnumme juuri sunnuntaisin, ylösnousemuksen päivänä pyhään messuun, ylösnousseen puhuteltaviksi, jakamaan ehtoollisessa elämämme hänen kanssaan. Hänen lähettäminään, hänen armonsa ja voimansa varassa palaamme keskelle omaa elämäämme häntä palvellen. Häneen luottaen me toivomme voivamme lähteä tästä elämästä ja hänen armonsa varassa me siunaamme läheisemme odottamaan hänen paluutaan ja ylösnousemuksen aamua.
Ihminen on aina kaivannut uskolle todisteita, selityksiä, loogisia perusteluja. Uskossa ei kuitenkaan ole kysymys niistä. Ne eivät viime kädessä vakuuta eikä niihin nojautuva usko edes uskoa olisi. Usko on elävän Kristuksen kohtaamista, hänen puhuteltavana olemistaan, hänen kanssaan ja kannettavanaan kulkemista. Se on rakkauden ja pyhyyden tuntoa hänen lähellään. ”Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme”. Näin ilmaisi Paavali oman uskonsa ylösnousseeseen Kristukseen, häneen, johon uskovia hän oli aluksi vainonnut.
Matteus kertoo, että kaikki ylösnousemuksen todistajat eivät suinkaan poistuneet tyhjältä haudalta riemuiten ja pyhän koskettamina. Jeesuksen hautaa vartioineet roomalaiset sotilaat olivat ymmällään tapahtuneesta. Heidän oli pakko purkaa hämmennystään juutalaisille ylipapeille, jotka vaativat selitystä tyhjästä haudasta.
Epäusko on aina kaivannut järjellisiä selityksiä sille, miten usko ylösnousseeseen Jeesukseen oli syntynyt. Loogisia nuo selitykset eivät toki aina ole olleet. Jo Matteus tunsi tällaisia selitysyrityksiä. Kovin johdonmukainen ei ollut hänen mainitsemansa juutalaisten ylipappien vartiomiesten kanssa sopima selitys tapahtumista. Vartijat olivat muka nukkuneet ja sillä aikaa Jeesuksen seuraajat olivat varastaneet haudasta opettajansa ruumiin. Sikeäuninen oli haudalle komennettu roomalainen vartio-osasto ollut, jos suuren kiven pois vierittäminenkin onnistui yhdenkään heistä heräämättä. Ja jos uni oli niin sikeää, mistä he tiesivät, ketkä haudan olivat tyhjentäneet. Ja kuinka pelkkä ruumiin pois vieminen olisi muuttanut Jeesuksen seuraajien murheen iloksi ja helluntain jälkeen arkuuden rohkeudeksi ja lamaannuksen rohkeaksi toiminnaksi.
Paljon on täytynyt roomalaisille valiosotilaille maksaa moisesta selityksestä. Nukkumisesta vartiopaikalla tuskin kovin pienellä rangaistuksella selvisi. Epäilemättä tarvittiin melkoista esimiestenkin voitelua sellaisten rangaistusten välttämiseksi. Tuskin riittivät noihin tarkoituksiin kolmekymmentä hopearahaa, jonka samat toimeksiantajat olivat maksaneet Juudakselle Jeesuksen kavaltamisesta.
Kalliiksi tuli myös usko ylösnousseeseen Kristukseen apostoleille ja lukemattomille muillekin heidän ja seuraavien sukupolvien kristityille. Se ei maksanut heille rahaa vaan usein oman aseman, turvallisuuden, ystävyyssuhteita, monille myös elämän. Kalliiksi usko ylösnousseeseen Kristukseen tulee monelle yhä tässä maailmassa.
Mutta sille, joka on kohdannut elävän Vapahtajan ja löytänyt hänessä elämän, mikään ei riitä maksuksi tästä aarteesta luopumiseen. Kaikki muu osoittautuu vähäarvoiseksi elävän Vapahtajan tuntemisen rinnalla. Sen myötä kun löytyy toivo, vapaus, ilo, elämän tarkoitus. Jokainen tällaisen aarteen löytäjä on uusi ylösnousemuksen todistaja, joka vie eteenpäin hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta.