Tämän pyhän nimi on ”reminiscere” eli ”muista minua”. Se tulee päivän psalmista 25:6. ”Muista minua, Jumala, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi ole minulle laupias.”
Luulen, ainakin toivon, että lähes jokainen ihminen jossakin vaiheessa elämää rukoilee näin, huutaa näin Jumalalle.
Tärkeintä elämässä on –ei se että kaikki menee aina juuri niin kuin me itse toivomme ja että selviämme mahdollisimman vähillä koettelemuksilla, vaan se että opimme turvautumaan Herraan hädässämme ja pysyttelemme lähellä häntä hyvinäkin aikoina.
Tämä on avuksi huutamisen sunnuntai: ”Muista minua Jumala!” Martti Luther kirjoittaa: ”Sinun pitää oppia huutamaan! Älä istu paikallasi itseksesi, älä makaa penkilläsi. Älä itseäsi pure ja jäydä turhilla ajatuksillasi. Älä kulje pää kallellasi. Älä huolehdi siitä miten pääsisit pälkähästäsi. Älä ajattele sitä miten sinun käy tai mikä onneton ihminen sinä olet. Älä tee noin, vaan nouse reippaasti paikaltasi, sinä laiska. Laskeudu polvillesi tai kohota kätesi ja silmäsi kohti taivasta. Lue joku virsi tai Isä Meidän ja tuo hätäsi julki Jumalalle. Huuda hänelle ja anna asiasi hänen haltuunsa, vaikkapa kyynelin jos niin on sinulle parempi.”
Olemmeko oppineet huutamaan Jumalaa avuksemme ? Jos ihminen on vaikkapa vaarassa veden varassa, hän huutaa apua, ei vain kerran , vaan jatkuvasti, niin kauan kuin hän saa avun. Niin meidänkin täytyy oppia huutamaan Herraa avuksi. Niin kauan kuin saamme vastauksen, niin kauan kuin saamme rauhan ja levon.
On sanottu että surut ja murheet ovat kuin räkyttävä paimenkoira, joka ajaa meitä ihmisiä, meitä Jeesuksen lauman lampaita Paimenen luokse.
Tämä pyhä on avuksi Jeesuksen huutamisen sunnuntai, mutta tämä pyhä on myös syntisen naisen sunnuntai. Tämä on juuri se pyhä, kun tapaamme sen syntisen naisen siellä fariseuksen kodissa. Hän on juuri se nainen, jota muistelemme, kun rukoilemme vanhassa kirkkorukouksessa ja synnintunnustuksessa: ”Oi, sinä kaikkein armollisin ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus, armahda minua vaivaista syntistä ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, niin kuin sinä katsoit katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla. Ja me pyydämme samaa armoa ja samaa rakkautta: ”Anna minulle pyhä armosi, että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaassa iankaikkisesti.
Eli tämä on sen syntisen naisen sunnuntai, hänen joka on meille esimerkkinä. Me rukoilemme siis että Jeesus katsoisi meihin niin kuin hän katsoi häneen sen itseriittoisen Simon-nimisen fariseuksen kotona ja rukoilemme että rakastaisimme Jeesusta niin kuin hän.
Niin, Jeesus oli saanut kutsun illalliselle Simon -nimisen fariseuksen kotiin. Mutta vain ruumis sai ruokaa. Sydämen lämpöä tai edes kohteliasta, muodollista vieraanvaraisuutta Simon ei osoittanut, päinvastoin. Simon näytti selvästi, mitä Jeesuksesta ajatteli. Oliko vierailukutsu hänelle vain keino koettaa loukata Jeesusta muiden illallallisvieraiden läsnä ollessa.
Siihen aikaan illallisille saivat ja saattoivat kerjäläiset ja muut kulkijat tulla pyytämään almuja. Niin tuo nainenkin tuli. Hän tuli heti Jeesuksen vanavedessä. Mutta ei hän tullut pyytämään almuja. Siihen aikaan tapana oli aterioida lattialla, toisella kyljellä maaten. Näin nainen pääsi helposti tekemään sen, miksi hän oli tullut: voitelemaan Jeesuksen jalat kallisarvoisella tuoksuvoiteella.
Mikä oli saanut hänen rakastamaan Jeesusta niin paljon?
Nainen oli selvästi ennestään tuttu Jeesukselle. Jeesushan viittaa siihen, että koska hän oli saanut syntinsä anteeksi, koska hän oli kokenut Jeesuksen rakastavan ja hyväksyvän hänet, siksi hän itsekin rakasti paljon. Tämä jalkojen voitelu on naisen kiitollisuuden-ja rakkaudenosoitus Jeesukselle.
Tässä meillä on siis Jeesuksen lähellä kaksi ihmistä.
Ei voi kaksi ihmistä kauempana olla toisistaan olla kuin tuo nainen ja Simon- illan isäntä. Toinen silmät kyynelissä, katse täynnä rakkautta Jeesukseen. Toisen katse oli kylmä ja arvosteleva.
Niin erilaiset taustat ja elämät heillä oli. Toinen oli yhteiskunnan pohjasakkaan kuuluva, halveksittu, Todellakaan ei ollut naisen elämä mennyt niin kuin hän pienenä tyttönä oli toivonut ja unelmoinut. Epäonnistunut hän oli, pilannut elämänsä, rikkonut itsensä.
Toinen oli uskonnolliseen ylimystöön kuuluva, arvostettu hurskas mies, varakas Simon. Hän ei ollut tottunut pyytelemään anteeksi.
Mutta ei voi kaksi ihmistä olla myöskään enemmän erilaisia suhteessa Jeesukseen. Naisen elämän synti ja surkeus ajoi hänet Vapahtajan luo. Mutta Simonin petti hänen elämänsä hyvät ulkoiset olosuhteet, hän arvioi itsensä ja Jeesuksen aivan väärin.
Toisin kuin Simon, nainen tietää olevansa hukassa elämässään, ja hukassa ja eksynyt ilman Jeesusta. Ja siksi hän on oppinut huutamaan. Huutamaan armahdusta ja apua Jeesukselta: Muista minua, osoita rakkauttasi.
Ja niin hän saa kokea Jeesuksen rakastavan ja hyväksyvän katseen, joka paransi hänet, muutti hänet ja joka sai hänet rakastamaan Jeesusta.
Tuolla katseella Jeesus olisi halunnut Simoniakin katsoa ja hänetkin armahtaa, mutta Simonin sydämen ympärillä oli muuri. Simon ei tahtonut, hän halveksi tuota naista ja torjui Jeesuksen.
Tuota Jeesuksen rakastavaa katsetta mekin odotamme ja kaipaamme ja pyydämme: Jeesus, katso minuun laupeutesi silmin! Jeesusta me huudamme, että alkaisimme rakastaa häntä niin kuin syntinen nainen.
Syntisen naisen elämän rikkinäisyys kääntyi Jeesuksen käsissä voitoksi. Elämän rikkinäisyys teki hänen sydämensä herkäksi ja avoimeksi Jeesuksen rakkaudelle.
Jos Herra suokin sairautta ja vastoinkäymistä meille, hän haluaa opettaa meidät huutamaan häntä avuksi, painautumaan hänen syliinsä ja saamaan siinä rauhan.
Jos hän joutuukin sallimaan elämässämme ikäviä ja surullisiakin asioita ja tapahtumia, hän niiden kautta kuitenkin pystyy synnyttämään hyvää ja kaunista.
Jos onkin murhetta, kipua, niin ne ovat kiitoksen arvoisia, jos niiden kautta Herra johtaa meidät kerran taivaaseen.
Siellä saamme ylistää häntä kerran, täysin terveinä, ehjinä ja autuaina.
Laulun Kaipaan päästä rantamille rauhan maan sanoin:
”Vaivain valjaat riemupukuun vaihtuu, onnellisten osan sielu saa. Siksi onkin määränpääni kaunis maa missä ikirauha asustaa.”