Uskonto ja huumori ovat sisaruksia toisilleen. Molemmat katsovat maailmaa erikoisesta näkökulmasta ja vapauttavat yllättävän käänteen kautta umpikujaan joutuneen ihmisen.
Silti päivän evankeliumista on vaikea löytää huumoria. Siinä ei ole mitään kevyttä, hilpeää tai vekkulia. Päinvastoin evankeliumi on tänään kuoleman vakava ja sellaisena se on luettava. Eli se on juuri omiaan saattamaan kuulija siihen umpikujaan, josta omin keinoin ei pääse vapaaksi. – Tarvitaan Jumalan ihme vapauttamaan ihminen hersyvään nauruun.
Kuulijan hymy hyytyy evankeliumissa heti alkuunsa, kun Jeesus kertoo seuraamisestaan. Hän ei motivoi tähän tehtävään kovinkaan innostavalla tavalla – esimerkiksi tähän tapaan: ”Seuraa minua niin pääset toteuttamaan itseäsi.” Hän ei pyydä meitä elämään täysillä ja etsimään unelmiamme. Hänen sanansa tuntuvat murskaavan myös kaiken uskonnollisen elämöinnin: ”Kiellä itsesi, ota ristisi ja seuraa minua.” Hänen seurassaan edessä oleva tie ei vaikuta houkuttelevalta. Voisi jopa kysyä, haluaako Jeesus oikeasti seuraajia, sillä tällaisella markkinointipuheella ei luulisi ihan jonoksi asti ihmisiä tuppautuvan hänen seuraansa, varsinkaan jos viereisellä kojulla kuulutetaan heleästi: ”Osta omaksesi koko maailma – saat niitä kaksi yhden sielun hinnalla.”
Maailman omistaminen toki houkuttaa, mutta lähdetäänpä nyt kuitenkin Jeesuksen seuraan kieltämään itsemme. Itsensä kieltäminen on erikoinen pyyntö. Mitä siinä oikein tapahtuu? Oletko sinä kieltänyt itsesi – oletko koskaan kieltänyt – ei siis että kiellät itseäsi vaan itsesi? Pyyntöhän on aivan äärimmäinen. Pyynnön mittasuhteet voi käsittää hyvin vertaamalla sitä samantyyppiseen lauseeseen. Siis vertaa lausetta ’kieltää itsensä’ lauseeseen ’kieltää lapsensa’. Ei kiellä lastaan vain tekemästä jotakin tyhmää vaan kieltää lapsensa niin, ettei tunnusta häntä omakseen. Kieltää itsensä tässä valossa ei ole vain sitä, että pitää itsensä kurissa, että ei lankea kiusauksiin. Vaan kieltää oman minuutensa ja tahtonsa. Itsensä kieltäminen on sitä, että vaihdat oman tahtosi Jumalan tahtoon. Et etsi enää mitään omaa. Sinua ei ole itsellesi.
Jostakin hyvin voimakkaasta asiasta on joka tapauksessa kysymys, sillä – kun Jeesus pyytää meitä kadottamaan elämämme, hän käyttää sanaa, joka käytetään toisessa yhteydessä tarkoittamaan perinpohjaista tuhoutumista.
Tässäkö on tämän elämän valinnat? Vastakkain näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa, joissa molemmassa tavalla tai toisella tuhoutuu. Joko voitat omaksesi koko maailman, mutta menetät sielusi ja taivaan ilon tai voitat omaksesi taivaan, mutta menetät myös itsesi kun luovut tahdostasi. (jätät hyvästit oikeudellesi maanpäälliseen onneen). Aikamoiseen puristukseen Jeesus meidät asettaa.
Nyt voisi tietysti yrittää lieventää Jeesuksen sanoja, että ei hän ihan sitä tarkoittanut. Mutta en tee sitä. Annetaan Jeesuksen sanat olla sellaisenaan, vaikka ne ahdistavat meidät nurkkaan.
Jeesus muuten oli kerran samassa puristuksessa, saman valinnan edessä kuin me. Se tapahtui autiomaan kiusauksissa, kun Paholainen houkutteli Jeesusta puolelleen. Hän tarjosi Jeesukselle koko maailman, jos saisi hänestä liittolaisen. Jeesuksen tarvitsisi vain kumartaa häntä ja kaikki olisi hänen. Jeesus kieltäytyi vedoten ensimmäiseen käskyyn: vain Jumalaa tulee palvella ja häntä kumartaa.
Joka vaihtaa katoamattoman sielunsa maalliseen katoavaan onneen, tekee äärettömän huonon kaupan. Se on sama kuin myisi Leonardo da Vincin maalauksen parilla eurolla. Jos myöhemmin haluat-kin ostaa sen takaisin, huomaat sen mahdottomaksi. Pari euroa ei riitä. – Raamatussa on kuvattu vastaa-va kohtalokas kauppa, kun Eesau myi esikoisuuten-sa Jaakobille. Hänellä oli kiljuva nälkä ja hän myi tulevan onnensa, esikoisen perintöosuutensa, hetkellisen tarpeen tyydyttämiseen: hernekeitosta ja palasta leipää. Kauppaa ei voinut perua.
On asioita joita voi menettää vain kerran. – luottamus, kunnia, viattomuus, rehellisyys, henki. Sen jälkeen asia ei ole enää sinun käsissäsi, sinun korjattavissa. – Edes katumuksesi ei korjaa sitä. Se osoittaa vain surua ja tietoisuutta menetyksestäsi. Jos olet myynyt sielusi, sinulla ei ole enää oikeuksia esittää vaatimuksia sen suhteen. On täysin sinusta riippumatonta armoa, jos Jumala pelastaa sinut. Tämän kysymyksen Jeesus nostaa esille. Millä ihminen voi ostaa menetetyn sielunsa takaisin. Ei hän voi. Onneksi Jeesus voi. Hän on maksanut meistä äärettömän hinnan.
Sen sijaan, että kulkisimme tuhoon seuraamalla maallisia himojamme, Jeesus pyytää meitä seuraamaan itseään. Hän itse näyttää mallin siitä, mitä on elää Jumalan tahdon mukaan. Hän kulkee ristin tietä. Hän luopuu omastaan, hän suostui Isänsä tahtoon, kärsi maailman synnin tähden. Hän odottaa seuraajiltaan samaa sitoutumista ja yhtä ehdotonta rakkautta: Rakkautta Jumalaan yli kaiken. Se tarkoittaa, että rakastat Jumalaa enemmän kuin itseäsi – että mikään ei voi tulla sinun ja Jumalan väliin erottamaan teitä.
Nyt puhutaan siis rakkauden kieltä – rakkaudesta, joka on valmis uhrautumaan – sitä todellinen rakkaus on. Tämä on myös se käsky jonka olemme saaneet: Rakkauden käsky. Rakastammeko Jumalaa vai ainoastaan hänen lahjojaan? Rakastammeko silloinkin, kun uskollisuutemme joutuu koetukselle ja se merkitsee suostumista ristiin. Rakkauden vaatimus on lakia kirkkaimmillaan. Mutta tuo rakkauden vaatimus on vain niin käsittämättömän suuri että sen alla nääntyy ja kuolee. Ei kukaan pysty sitä täyttämään.
Kuten sanoin, Jeesus asettaa meidät puristukseen. Niin Jumalan laki aina tekee – se kuristaa eikä hellitä otetta. Löydämme itsemme samasta tilanteesta kuin orjuudesta vapautettu Israelin kansa Punaisen meren rannalla: Meri oli heidän edessään ja Egyptin sotajoukot lähestyivät heitä takaa.
Kuollako egyptiläisten miekkaan vai hukkuako Punaiseen mereen – siinä oli vaihtoehdot? Muistat että tässä umpikujassa avautui kolmas tie. Jumala halkaisi meren ja kansa pääsi sotajoukkoja pakoon kuivaa maata myöten.
Olemme puristuksessa Jeesuksen sanojen äärellä samanlaisessa tilanteessa. Punaisena merenä on Jeesuksen seuraaminen, rakkauden lain täyttäminen, mutta se tietää omien toiveiden kuolemaa, niin kuin Jeesus sanoi: itsensä kieltämistä ja elämänsä kadottamista, oman hurskauden alas ampumista. Mutta vielä varmemmin ihminen kuolee valitsemalla vastakkaisen tien: hylkäämällä Jumalan ja himoitsemalla maailmaa.
Jeesuksen seuraamisen ihannetta, itsensä kieltämistä ei kukaan pysty täyttämään. Kolmas tie avautuu tästä umpikujasta ja se on nimeltään armo ja anteeksiantamus Jeesuksen tähden. Hän on täyttänyt lain puolestamme, hän on hankkinut meille pelastuksen. Siksi kuljemme Jeesuksen suuntaan mutta ikään kuin meren läpi. Ei syöksytä Jumalasta poispäin, synnin syövereihin, vaan Jeesusta kohti vaikka lankeamme, emmekä kykene täyttämään rakkauden lakia. Meri ei hukuta meitä, sillä siitä on tullut meille armon meri. Siinä kohtaa, mistä Jeesus on mennyt edellä, meri avautuu valtatieksi edessämme – valtatie jolla löydämme todellisen elämän.
Ja kun evankeliumi iskee tajuntaasi et lopulta voi muuta kuin nauraa: Kun olet nääntynyt lain vaatimukseen, vihannut Jumalaa ja hänen ärsyttävää rakkauden lakia, mikä aina uudestaan osoittaa sinut tekopyhäksi narriksi. Mitä voit muuta sanoa kuin: ”Jumala. Sinä olit taas oikeassa ja minä väärässä. Hävisin 6-0. Siitä huolimatta rakastat minua ja annat minun periä taivaan. Voisi asiat huonomminkin olla.”
Nousemme laulamaan uskontunnustuksen