Rippikoululeirin lähes vakio-ohjelmistoon kuuluu hengellinen näytelmä: ”Kylän rikkain mies”. Myös torstaina päättyneellä Ailangan leirillä se oli yhden leiri-illan iltaohjelman lopussa hiljentävänä ja ajatuksia antavana esityksenä. Näytelmän juoni on varmaankin monelle tuttu, mutta kertaan sen varmuuden vuoksi: Suuren tilan isäntä ja emäntä ovat valmistautumassa yöpuulle, kun taloon tulee vieras mies kyselemään rengin paikkaa. Isäntä toteaa töitä kyllä riittävän niin isossa talossa, kehuu tiluksiaan, palkkaa rengin ja käy näyttämässä tälle yösijan. Yöllä isäntä itse herää jostain kuuluvaan selittämättömään ääneen: ’tänä yönä kuolee kylän rikkain mies’. Isäntä huolestuu, mutta yrittää jatkaa uniaan. Kun ääni kuuluu toisen kerran, hänen on noustava ja pohdittava tilannetta tarkemmin, onhan hän käsityksensä mukaan selvästi kylän rikkain mies. Niin ahdistavaksi isäntä kokee tilanteen, että jopa soittelee rikkaimmille naapureilleen keskellä yötä kysymystä selvittääkseen. Loppuyö kuluu levottomasti kuolemanpelon kourissa, mutta silti uni voittaa jossain vaiheessa ennen aamua. Uuteen aamuun herääminen on sitten isännälle huojennuksen ja vähän yllätyksenkin hetki. Tekee mieli jättää öinen ääni ja sen seuraukset merkityksettömien unien unohdukseen. Siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, sillä uutta renkiä töihin herätellessään isäntä kokee uuden yllätyksen. Eilen taloon ja kylään tullut vieras mies makaa vuoteellaan kuolleena. Rengin vieressä yöpöydällä on kulunut ja selvästi paljon luettu Raamattu avoimena. Isäntä poimii Raamatun käteensä ja silmät sattuvat yhteen alleviivattuun kohtaan: ’Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.’ (Matt.6:19-21). Ääni oli sittenkin ollut totta. Kylän rikkain mies oli kuollut.
Jos näytelmän rikas isäntä osasi tulkita tapahtuman oikein, hänelle tuli selväksi vielä sekin sanoma, joka tämän päivän evankeliumissa on edessämme. Kun Jeesus puhuu seuraamisestaan ja kehottaa ottamaan ristin kantaakseen, hän tietysti voi tarkoittaa sitä, mitä me useimmiten ristillä tarkoitamme, sitä vaivaa ja vastusta, jota joudumme kestämään maailmassa pysyessämme uskollisina Kristuksen sanalle. Kuitenkin tässä yhteydessä viesti voi olla toisenkinlainen. Juuri edellä Jeesus oli aloittanut puhumisen omasta kuolemastaan tehden selväksi sen, että hän joutuu julkisesti teloitettavaksi. Ristiinnaulitseminen oli silloin yleinen teloitusmuoto, johon lisärangaistuksena oli liitetty vaatimus kantaa itse ristin poikkipuu teloituspaikalle. Kutsu ristinkantajaksi sisältää kutsun valmiuteen menettää kaiken, jopa oman elämänsä, Kristuksen tähden. Isännän oli tarkoitus oppia yksi asia: vaikka renki oli kuollut, ei hän ollut menettänyt rikkauttaan. Sen sijaan hänen oma rikkautensa olisi jonain päivänä hänen saavuttamattomissaan. ”…joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”.
Tälle ajalle on ominaista toimia korostetusti toisin kuin Jeesus kehottaa. Jeesus sanoo: ”…joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadotta sen.” Siitä huolimatta me keskitämme yhä enemmän ja enemmän voimavaroja elämän ulkonaisen turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseen. Rippikoulun pidossakin se on selkeästi näkyvissä. Muistelen lämmöllä 70-luvun viimeisiä rippikoulukesiä täällä Kemijärvellä, kun leirejä pidettiin Hyypiön koululla ja Ristilammella, Rovajärven alueella. Silloin eivät leiritoimintaa rajoittaneet ne kymmenet ja taas kymmenet säädökset, jotka nyt on otettava huomioon. Ensiapu- ja palontorjuntakoulutukset on oltava ajan tasalla, hygieniakysymykset ovat aivan eri tasolla, leiritoimintaan on valmistauduttava perusteellisella ennakoivalla turvallisuussuunnittelulla, josta on myös oltava kirjalliset dokumentit. Yksittäisinä asioina kaikki ovat varmasti aivan oikeita ja hyviä, mutta kokonaisuutta katsellessa tulee helposti mieleen kysymys: kuvittelemmeko me selviävämme tästä elämästä hengissä? Onko elämän pelastaminen täysipainoiseksi, kiinnostavaksi, turvalliseksi ja mahdollisimman kivuttomaksi koko olemassaolomme tarkoitus? Suomirockin nyt jo vanha toteamus pitää yhtä Jeesuksen sanan kanssa: ”ei elämästä selviä hengissä…”. Elämää ei saavuteta varmistelemalla ja sen pelastamiseen keskittymällä, vaan aivan päinvastaisella tavalla: suostumalla sen menettämiseen Kristuksen tähden.
Äsken päättynyt rippikoulu on ollut sen lahjan tutkimista ja toivottavasti myös käyttöön ottamista, jonka Jumala on jo kasteen hetkellä lahjoittanut jokaiselle omakseen ottamalleen. Pyhän kasteen yhteydessä, ristin merkillä siunaamisen jälkeen, voidaan lukea: ”Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle.” Syntiä vastaan meille on annettu kasteessa syntien anteeksiantamus, kuoleman tilalle uudestisyntyminen iankaikkiseen elämään ja pahan, siis saatanan, vallan tilalle Jumalan lapseus ja osallisuus Jumalan valtakuntaan. Loppukokeessa kasteen lahjaa kysyttäessä rippikoululaiset onneksi osasivat kohtuullisen hyvin näitä asioita. Nyt viimeistään on syytä painaa mieleen ja jäädä pohtimaan, kuinka valtavan suuresta lahjasta onkaan kysymys. Lahjan omistamisen ohje kasteen hetkellä on aivan sama kuin tämän päivän evankeliumissa: kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle!
Konfirmaatiossa kysytään oikeastaan juuri Kristukselle elämistä. Hetken päästä konfirmoitavat saapuvat tänne alttarille ja tunnustavat yhdessä seurakunnan kanssa uskonsa sen uskontunnustuksen sanoin, jonka he ovat ulkoa opetelleet, ja jonka sisältöä on monin tavoin tutkittu kuluneen rippikoulujakson aikana. Uskontunnustuksen jälkeen kysytään: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?” Tämän päivän evankeliumin mukaan myöntävä vastaus ei lupaa ruusuista, virtaviivaista ja helppoa elämää, mutta yhden se lupaa, elämän. Eikä ole kysymys vain yhdestä valinnasta monien muiden joukossa, vaan tarjouksesta, joka hylättynä johtaa vääjäämättä koko elämän kadottamiseen.
Jeesus kysyy meille kaikille tärkeän kysymyksen: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” Oikea vastaus on: ei millään. Kristus on ostanut meidät omikseen kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Hän tarjoaa tänäänkin ruumiinsa ja verensä elämää antavana ateriana jokaiselle kastetulle, joka sen uskossa tahtoo ottaa vastaan. Jos haluat varmistella ja pelastaa elämäsi tämän maailman silmissä, älä toki vaivaudu ehtoollispöytään. Mutta jos Kristuksen rakkaus on saanut sinua koskettaa ja sinulle sopii jättää kaikki sen vuoksi, tule silloin ja syö ja juo elämä itsellesi.