Tieteellinen totuus nykyaikana on sitä, että jokin tiedemiehen kehittelemä teoria voidaan missä päin maailmaa tahansa toteuttaa ja lopputulos on aina sama. Satuin lukemaan japanilaisesta tiedeihmisestä, joka oli kehitellyt helpomman tien ihmisen kantasolujen ja pitkällä tähtäimellä ihmisen varaosien tuottamiseen. Hänen mukaansa ihmisen soluja saattoi muuttaa kantasoluiksi uittamalla niitä happamassa liuoksessa. Yksikään laboratorio ei kuitenkaan ympäri maailmaa eikä hän itsekään pystynyt toteuttamaan tätä mullistavaa teoriaa uudelleen. Tuloksella oli traagiset seuraukset tutkijalle ja se oli japanilaisessa kulttuurissa kohtalokas myös hänen ohjaajalleen.
Tämän päivän evankeliumista voi sanoa, että nykyajan tieteellisestä näkökulmasta katsoen Jeesus siinä asettaa itsensä ja asiansa alttiiksi tutkinnalle ja kritiikille. Kun hän sanoo: ”joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville, onko opetukseni Jumalasta vai puhunko omiani”, hän väittää, että kristillisen uskon salaisuus on ratkaistavissa käytännön kokeen kautta aivan samoin kuin nykyaikana tieteellinen teoria testataan ja saadaan lopputulos. Jos löytyisi joku, joka tätä systeemiä haluaisi kokeilla, täytyisi käytännössä ruveta elämään Jumalan tahdon mukaisesti ja kaiken tämän jälkeen hän löytäisi varmistuksen Jumalasta, hänen ajatuksistaan, tahdostaan, totuudesta jne. Jeesuksen metodi on tässä mielessä nykyaikaisen tiedekäsityksen mukainen – siis sangen moderni.
Vielä ei ole löytynyt sellaista ihmistä, joka olisi pystynyt elämään täydellisesti Jumalan tahdon mukaan ja joka voisi tyytyväisenä esittää tuloksensa joko myönteisenä tai sitten kielteisenä vastauksena. Ei ole ketään, joka tämän menetelmän kautta olisi todistanut Jeesuksen puhuneen omiaan niin, että hän olisi paljastunut huijariksi ja että hänen oppinsa olisi ihmisestä eikä Jumalasta.
Myönteisiä ja vilpittömiä yrityksiä Jumalan mukaiseen elämään on maailman sivu ollut: äärimmäisinä esimerkkeinä voidaan mainita eräs pylväspyhimys, joka istui pylvään nokassa vetäytyen maailmasta ja tekemästä syntiä. Samalla he sulkivat itsensä uskon hedelmien, mm. laupeuden harjoittamisen ja lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle. Toisella äärilaidalla olivat Korintin alkuseurakunnan intomieliset jäsenet, jotka innostuivat hurmoslahjoista, kielillä puhumisista, profetioista ja muista henkilahjoista. Näin toimiessaan he sulkivat ns. heikommat ja vähemmän henkilahjaiset, heikot sisäpiirinsä ulkopuolelle. Liian kovassa hengellisessä vauhdissa hitaat eivät ehtineet mukaan, heikot sortuivat ja monet viimeiset jäivät viimeisiksi, leirin ulkopuolelle. Tämä voi olla tuttua myös nykyaikana.
Kolmas esimerkki ovat Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet, jotka lankesivat lain tielle ja käyttivät lakia vallan välineenä oman edun ja aseman turvaamiseksi. Jeesus oli huomannut, että fariseukset ja kirjanoppineet olivat puhuvinaan kansalle Jumalan sanaa, mutta puhuivatkin omiaan. He lähestyivät Raamatun sanaa, eivät oppilaina, kuten olisi pitänyt, vaan mestareina pakottaen sanan palvelemaan mielijohteitaan. ”He sitoivat kokoon raskaita taakkoja ja panivat ne ihmisten hartioille, mutta eivät itse tahtoneet niitä sormellakaan liikuttaa. Matt. 23.:4 Me nykyajan kristityt pyydämme entisaikojen tapaan liikaa ihmiskiitosta ja joskus lain ihannointi voi hämärtää armon sanomaa. Monia meitä nykyajan pappejakin on haukuttu fariseuksiksi perinteisen avioliittokäsityksen puolella olemisesta. Ja puolestaan toista näkökulmaa on kritisoitu antinomismista eli lain hylkäämisestä ja Jumalan ahtamisesta maallisen tasajakoajattelun muottiin. Näistä tullaan kiistelemään pitkään, vaikka ne eivät kuulu uskon ytimeen. Ydin on Kristus. Demokratialla on puutteensa kirkollisessa hallinnossa, mutta parempaakaan mallia ei ole tähän mennessä löytynyt.
Olivatpa tähänastiset yritykset hyviä tai vielä parempia Jeesuksen menetelmän testaamisessa, ne ovat tähän asti kaatuneet ihmisen vallankäytön, ahneuden, kapeakatseisuuden, sanalla sanoen ihmistekoisen, ihmiskiitosta ja omaa kehua etsivän kristinuskon tulkinnan rauniolle. Se on ollut niin pappien kuin kaikkien muidenkin kiusaus.
Vaikka ihmisen yritys elää Jeesuksen mallin yleensä epäonnistuu, se ei vähennä Jeesuksen antamaa ihannetta. Haaste on edelleen olemassa. Kristinuskon sanoma on syytä laittaa kokeeseen, vaikka se veisi koko ihmiselämän – ei hassumpi sanoitus elämän tarkoitukselle. Nykyajan ateistit voivat teoriassa todeta Jeesuksen opin huonoksi, epäuskottavaksi ja ei-uskottavaksi, mutta eivät lähde sitä käytännössä kokeilemaan, koska se veisi liian pitkän ajan – koko elämän.
Jeesuksen oppi vei hänet itsensä tappioon, hän luopui kaikesta menestyksestä ja valitsi tappion harjoittamalla laupeutta, uhrautumista äärimmäiseen ristinkuoleman häpeällisyyteen saakka. Jos hän olisi omalla asiallaan etsimässä suosiota tai menestystä ihmisten silmissä, hän olisi tullut toimeen fariseusten kanssa ja pelastanut nahkansa. Hän valitsi uhritien meidän puolestamme ja meidän iankaikkiseksi onneksemme. Parasta kristinuskossa on se, että silloinkin, kun Jeesuksen mallin mukainen elämä on epäonnistunut, kun on huono omatunto ja häpeällinen olo, on vielä armon näkökulma olemassa. Totuus ei löydy ihmisestä itsestään vaan Jumalan armollisuudesta syntistä kohtaan.
Kriteeri: etsinkö omaa kunniaani, omaa mukavuusaluettani vai Jumalan tahtoa. Kaikessa kirkon toiminnassa, julistuksessa, opetuksessa päätöksenteossa jne. tulisi kuulua isännän eli Jumalan ääni enemmän kuin ihmisen ääni. Kirkon elinehto on juuri tuo Jeesuksen malli: etsiä enemmän lähettäjän kuin lähetetyn kunniaa, etsiä enemmän Luojan kuin luodun tahtoa, välittää vapauden sanomaa enemmän kuin kahlita ihmisiä omalla vallankäytöllään.
Isännän – siis Jumalan äänen etsiminen on oleellista ja tärkeää myös seurakunnan hallinnossa. Luottamushenkilöt seurakunnassa edustavat äänestäjiään, seurakuntaa ja palvelevat seurakuntaa juuri tästä näkökulmasta. Siinä ei etsitä omaa kunniaa, omaa tai sukulaisen etua eikä aina tutunkaan etua. Tällaisissa tilanteissa valtuutettu, kirkkoneuvoston jäsen tai luottamushenkilö joutuu punnitsemaan sitä, mikä on kokonaisuuden kannalta Kristuksen kirkon ja Virtain seurakunnan etu. Joskus joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia. Se on myös luottamushenkilön taakka. On helppoa tehdä päätöksiä lihavien vuosien aikana, mutta laihojen vuosien koittaessa kysytään selkärankaa ja rohkeutta punnita, vertailla vaihtoehtoja, etsiä hyviä ja huonoja puolia ja harkinnan jälkeen tehdä harkittuja päätöksiä, vaikka ne eivät miellyttäisi joita kuita.
Etsikäämme siis Jumalan kunniaa, julistakaamme lakia ja evankeliumia, pyrkikäämme elämään Jumalan tahdon mukaan. Jälki voi olla inhimillistä taaperrusta, mutta lopputulos on Jumalan kädessä ja varassa.