Päivän perinteinen aihe on kertomus Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä. Nyt kuultu evankeliumi on kovasti toisenlainen. Jeesus ei ole lapsi, vaan aikuinen mies.
Jeesus oli salaa tullut Jerusalemiin lehtimajajuhlaan. Juhla on viikon kestävä pyhiinvaellusjuhla, jolloin juutalaiset tulivat eripuolilta maata Jerusalemiin sitä viettämään. Juhlan aikana ihmiset nukkuvat ulkona lehtimajoissa ja syövät ruokansa niissä – näin he muistelevat 40 vuotta kestänyttä erämaavaellusta, jonka aikana he asuivat teltoissa.
Jeesus tuli näihin juhliin salaa, koska viime vierailu Jerusalemissa oli saanut aikaan kohun eikä hänen ollut turvallista esiintyä julkisesti. Hänen tempauksista puhuttiin ja kohistiin. Puolessa välin juhlaa hän kuitenkin alkoi opettaa temppelissä ja jälleen jännitys tiivistyy välittömästi.
Jeesuksen opetuksen ylle heitettiin epäilyksen varjo, kun hänet todettiin koulutukseltaan epäpäteväksi. Vähän kuin meidän valelääkärijupakkamme. Häneltä puuttui virallinen tutkinto. ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Heidän huomionsa oli aiheellinen. Jeesukselta puuttui asianmukainen korkeampi koulutus. Ei kenellä tahansa ollut lupa kutsua itseään opettajaksi. Siihen tehtävään oli olemassa koulutuspolku.
Kun pojat tulivat äidin helmasta isän opetukseen viisivuotiaina, he oppivat häneltä vähitellen ammatin. Jeesuksen aikana juutalainen kulttuuri oli siinä suhteessa poikkeuksellinen, että lapsille oli olemassa yleisiä kouluja. Siellä he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan ja ymmärtämään jumalanpalvelusta ja sitä mitä on olla juutalainen.
Mutta päästäkseen kirjanoppineeksi nuoren täytyi kouluttautua jonkun tunnetun rabbin ohjauksessa 15 vuotiaasta alkaen. Paavali oli tällaisessa opissa kuuluisan Gamalielin jalkojen juuressa, kuten sanonta kuuluu (Apt 22:3). Nuoresta tuli siis rabbin opetuslapsi. Hän opiskeli ja tutki opettajansa ohjauksessa yli kymmenen vuotta Raamatun kirjoituksia, lakitekstejä ja niiden tulkintoja eli perinnäissääntöjä, joita oli sekä kirjallisessa että suullisessa muodossa. Hänen tuli oppia ulkoa kirjoituksia ja oppia ulkoa opettajansa suulliset opetukset ja välittää se eteenpäin. Opetuslapsen ihannetta kuvasi sanonta: ”En ole puhunut sanaakaan, mitä en ole kuullut opettajan suusta.” Heidän piti olla kuin vesisäiliö, josta ei tippaakaan vuotanut maahan.
Vasta 40 vuotiaana hän saattoi itse opettaa muita. Koska opetustyöllä ei hankittu elantoa, he harjoittivat myös jotakin tavallista ammattia.
Opettaja siis kokosi ympärilleen opetuslapsia, jotka elivät hänen lähellään, tarkkailivat häntä ja oppivat eivät vain sanoja, vaan opettajan elämäntavan. Oppi ei ole vain mielipiteitä, vaan miten se näkyy koko elämässä. Opin ei pidä kestää vain nokkelia vastaväitteitä, vaan koko olemassaolon paino. Sen varassa on pystyttävä elää ja kuolla. Opetuslapsten oli määrä tulla kunnioittamansa opettajan kaltaiseksi.
Jeesuksen oppimattomuus tarkoitti sitä, että hän ei ole itse ollut kenenkään opetuslapsena. Hän ei ollut viettänyt aikaa kenenkään tunnetun lainopettajan jalkojen juuressa. Tämä on oikeastaan aika tärkeä huomio. Se ilmenee myös hyvin hänen opetuksessaan. Kaikki muut opettajat kertovat jotakin, mitä ovat kuulleet opettajaltaan tai muilta tunnetuilta opettajilta. ”Bet Shammai sanoi tästä näin, mutta Bet Hillel sanoi tästä taas päinvastoin.” Jeesus puhui suoraan. Hän ei viitannut auktoriteetteihin ja vanhoihin rabbeihin. Hän aloitti sanomalla: ”Jumalan valtakunta on kuin siemen tai kuin peltoon kätketty aarre.” Tai hän sanoi: Totisesti, totisesti, minä sanon teille…” Näin ei puhunut kukaan muu kuin Jeesus. Hän ei pohtinut eri tulkintavaihtoehtoja, joita rabbit olivat sanoneet.
Vaikka Jeesus ei vedonnut aikaisempiin auktoriteetteihin, hän sanoi, että hän ei julistanut omaa oppiaan. Hän on ollut myös opissa, opettajan jalkojen juuressa, jos tätä vertausta käyttää. Hän kertoo hyvän oppilaan tavoin vain sen, minkä on lähettäjältään saanut. Sen minkä Isä antoi hänelle puhuttavaksi. Tämän evankelista Johannes sanoo useasti. Jeesus puhuu Isän suulla ja arvovallalla, hän tietää kuka hän on ja hän tuntee asiansa – kun hän puhuu lähettäjänsä viestin, siinä ei ole astian makua.
Jos me tänäpäivänä näkisimme Jeesuksen opettamassa kansaa, se olisi varmasti hyvin vaikuttava kokemus – sanat tunkeutuisivat luihin ja ytimiin tavalla jota emme ole kokeneet aikaisemmin. ”Hän opetti niin kuin se, jolla on valta eikä niin kuin kirjanoppineet.” Tällaisen arvion aikalaiset hänestä antoivat. Tai mitä sanoivat hänestä Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet, kun tulivat takaisin tyhjin käsin: ”Yksikään ihminen ei milloinkaan ole puhunut niin kuin hän.”
Jeesuksen sanaoissa oli voimaa, joka nosti ihmisen uuteen elämään, uskoon, iloon ja toivoon. Sama voima on niissä edelleen.
Millä hän perustelee väitteensä? Miten hän voi todistaa olevansa Jumalan lähettämä ja puhuvansa Jumalan sanoja? Väite on vähintääkin uhkarohkea.
Jeesus antaa kaksi kriteeriä – noudattamalla Jumalan tahtoa selviää sanojen aitous. Toinen: Hän ei hae kunniaa itselleen. Kristittynä voin lisätä kolmanneksi sen, että hän seisoi sanojensa takana henkensä uhalla ja henkensä antaen; ja neljänneksi, että hän nousi kuolleista kuin pisteenä i:n päälle, että kuolemakaan ei tehnyt tyhjäksi Jeesuksen sanomaa. Viidenneksi: niitä jotka uskovat hänen sanomansa on miljoonia.
Jos nyt ajattelee näitä kriteereitä, tietää hyvin etteivät ne tee tyhjäksi epäuskoa. Joka on valmiiksi Jeesusta vastaan, on sitä näiden perusteluiden jälkeenkin. Oleellista eivät ole perustelut. Jeesus kulki oman ristintiensä. Se oli perusteluita tärkeämpää.
Jumala itse vetää ihmisiä hänen puoleensa – ihmisen osa on rimpuilla vastaan. Mutta sitten heidän pimeyteensä tulee valoa ja he huomaavat, että koko olemisen painon kantaa vain kuoleman läpi kulkenut ristinmies.
Ja heitä jotka ovat eläneet tämän todeksi on jo paljon. Jeesuksella ei ollut ketään maanpäällistä opettajaa, mutta hänellä oli paljon opetuslapsia. Kaksitoista heistä hän nimitti apostoleiksi. He olivat opetuslapsia juutalaisen perinteen mukaan. He luopuivat kaikesta ja seurasivat Jeesusta. He kuuntelivat ja tallettivat Jeesuksen sanat ja esimerkin tunnollisen opetuslapsen tavoin, sillä Jeesuksen sanat ovat uusi laki, uusi toora seurakunnalle. Kolmen vuoden koulutuksen jälkeen Jeesus uskoi Jumalan valtakunnan viemisen heidän vastuulleen. Tai oikeastaan Pyhä Henki oli heidän kanssaan ja johdatti heitä, kulki heidän edellään.
Jeesus antoi apostoleilleen tehtävän saada Jeesukselle lisää opetuslapsia. Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (Matt 28:19)
Jeesuksen opetuslapsiksi ei kutsuta vain joitakin harvoja. Kaikki jotka vastaanottavat kasteen, ovat Jeesuksen opetuslapsia. Sinä olet siis Jeesuksen opetuslapsi. En tiedä oletko tällä sanalla asiaa ajatellut.
Tämä tieto on myös vapauttavaa (ainakin meille papeille), että opetuslapsia on vain Jeesuksella. Vain Jeesus on Mestari ja Opettaja ja me olemme opetuslapsia hänelle. Papeilla tai piispoilla ei ole opetuslapsia. Opetuslapseus on kristityn suhdetta Jeesukseen. Älä siksi koskaan sido itseäsi yhteenkään ihmiseen ja opettajaan: meillä on vain yksi Paimen, yksi Opettaja.
Kun luet evankeliumia tai kun osallistut messuun, olet Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän opettaa sinua, hän ruokkii ja hoitaa sinua ja sinun on kätkettävä sanat sydämeesi, tutkittava niitä ja seurattava häntä.
Jeesuksen opetuslapsena oleminen on hänen seuraamistaan. Olisi aika-ajoin tarpeellista nähdä, että opetuslapseus vaatii meiltä enemmän kuin mitä me elämässämme oikeasti olemme hänelle antaneet. Kuinka paljon oikeasti olemme kiintyneet häneen ja viettäneet aikaa hänen jalkojensa juuressa. Enemmän olemme ehkä kiintyneet maailman asioihin ja viettäneet aikaa turhuudessa. Tärkeintä seuraamisessa on kuitenkin säilyttää yhteys häneen.
Vaikka aina uudestaan huomaat, että huonosti oppilaan osaa on hoidettu – tiedät kuitenkin että elämän ja kuoleman tosiasioita vasten, vain Jumalan armo Jeesuksessa kantaa ja kestää.