Päivän evankeliumi vie meidät syksyistä lehtimajanjuhlaa viettävään Jerusalemiin. Juhla oli yksi juutalaisen kansan merkittävimmistä juhlista, viimeinen kolmesta vuosittaisesta pyhiinvaellusjuhlasta. Juhla kesti kokonaisen viikon. Iloittiin vuoden sadosta, sukulaisten ja ystävien tapaamisesta, Jumalan hyvyydestä. Temppeli, Herran huone, oli juhlan keskuspaikka.
Jeesus oli edellisen kerran käynyt temppelissä vuotta aikaisemmin. Väliaikana hän oli kulkenut ympäri maata, opettanut ja parantanut ihmisiä. Nyt hän tuli juhlille yksin, muiden perässä juhlaviikon puolivälissä. Hän opetti temppelissä ja herätti huomiota raamatuntuntemuksellaan. Kuulijat kysyivät hänen opetuksiensa arvovaltaa ja takeita sille, miksi niihin saattoi luottaa.
Jeesus ei ollut kenenkään tunnetun rabbin oppilas. Sen vuoksi häntä pidettiin itseoppineena, ja se merkitsi hänen puheensa ja opetuksiensa kyseenalaistamista. Jeesus ei kuitenkaan suostunut hänelle tarjottuun itseoppineen osaan. Hän ilmaisi saaneensa oppinsa itse Jumalalta, joka oli lähettänyt hänet maailmaan. Jumala osoittaisi, puhuiko hän omiaan.
Puheet testataan aina käytännössä. Niin on niiden sanojen laita, jotka puhutaan täällä Herran huoneessa kuin muuallakin. Elämä ja sen todellisuus testaavat puheitten sisällön. Katteettomat sanat ja lupaukset osoittautuvat turhiksi. Oikeat sanat kestävät elämän testin ja antavat voimaa paitsi käsillä olevaan hetkeen joskus myös pitkäksi aikaa sen jälkeenkin.
Jeesuksen sanat kestävät. Jumalan lupaukset kestävät. Ne ovat sanoja, joihin saamme luottavaisesti turvautua kaikissa elämämme vaiheissa. Jumalan lupaukset syntien anteeksiantamuksesta, kuoleman voittamisesta ja iankaikkisesta elämästä Jeesuksessa antavat meille turvan syyllisyyden, kuolemanpelon ja surun hetkinäkin. Jumalan läsnäolo kestää kaiken.
Tästä kiitämme Jumalaa tänäänkin. Olemme saaneet Jumalalta suurenmoisen lahjan Jeesuksessa, hänen sanoissaan ja hänen läsnäolossaan. Jeesuksen tähden taivas on jo avoinna meille, näkymätön on totta tämän näkyvän keskellä. Jeesuksen tähden Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Jeesuksen tähden meillä on toivo ja tulevaisuus, turva Jumalassa nyt ja aina.
Temppeli, jossa Jeesus opetti ja jota hänkin sai katsella, oli yksi antiikin ajan ihmeellisimmistä rakennuksista. Sitä hämmästelivät niin maailmaa kiertäneet katselijat kuin opetuslapsetkin. Temppelin kohtalo oli kuitenkin karu, se hävitettiin maan tasalle vuonna 70. Roomalaiset sotajoukot toteuttivat se, minkä Jeesus oli opetuslapsilleen sanonut: ”Tähän ei jää kiveä kiven päälle.”
Herran huoneiden tuho on tuttua muuallakin. Myös täällä Kokkolassa on jouduttu kokemaan se. Tälle paikalle toisena rakennettu kirkko paloi loppiaisyönä 1958. Vasta valmistuneet urut, arvokkaat kynttiläkruunut, lampetit ja kirkonkellot menetettiin lähes kokonaan. Muistoja vanhasta kirkosta on yksittäisinä kappaleina kirkkomme takaosassa tai muualla kirkossa.
Herran huoneetkin ovat ajallisia. Ne kestävät aikansa ja saattavat kadota kokonaan. Kaipaus rakentaa ne uudelleen tai tarve säilyttää ne on suuri, sillä Herran huone on tärkeä. Se on Jumalan kohtaamisen paikka, jonne kokoonnumme iloinemme ja suruinemme, juhlan ja järkytyksen hetkinä. Se on identiteetin luomisen paikka, jonne saamme tulla sellaisina kuin olemme ja tulla siksi, mitä olemme.
Tänäänkin olemme saaneet tässä Herran huoneessa tunnustaa syntimme ja uskoa kaiken Kristuksen tähden anteeksi. Ehtoollispöydässä Jumala vahvistaa uskoamme. Rukouksessa saamme tuoda elämämme ja kaikki asiamme Jumalan eteen. Virsien ja liturgian kautta ylistämme Jumalan suuria tekoja yhdessä taivaan enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Saamme olla yhtä aikaa syntisiä ja vanhurskaita.
Jumalan kohtaamisen paikan lisäksi Herran huone merkitsee hengellistä rakennusta, Kristuksen ruumista. Paavalin Roomalaiskirjeessä käyttämä kielikuva korostaa elävää kokonaisuutta, jossa jokaisella on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Yksittäiset ihmiset ovat eläviä kiviä rakennuksessa, jossa Jumala asuu ja jossa hän toimii.
Tässä kokonaisuudessa erilaisuus on erilaisten tarpeellisuutta ja rikkautta. Herran huoneessa ja Kristuksen ruumiissa tarvitaan erilaisia ihmisiä. Siinä tarvitaan tavallisia ihmisiä, jotka antavat itsensä, tietonsa ja taitonsa Jumalan ja lähimmäisten käyttöön. Meillä jokaisella ja kaikella, mitä meille on uskottu, on paikkansa Herran huoneen rakentamisessa.
Tämä koskee paitsi meitä kirkossa nyt olevia myös kaikkia, jotka eivät tänään ole kirkkoon päässeet. Jokaista tarvitaan. Jumalalla on jokaiselle meille käyttöä. Hänen huoneensa rakentamisessa ei kysytä sitä, mitä meillä ei syystä tai toisesta ole. Se, mitä on, riittää. Sen Herra ottaa käyttöönsä ja sillä hän itse rakentaa huonettaan. Siunaus ja yhteys lisääntyvät keskellämme, Kristuksen valo ja joulun lahja leviävät Jumalan työnä laajemmalle. Siinä luottamuksessa saamme elää ja iloita.