Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Jeesuksella oli jano. Tämä on tietenkin aivan normaali ilmiö. Jokainen terve ihminen tulee janoiseksi käveltyään pitkän matkan kuumassa ja kuivassa maastossa.
Mutta toisaalta tämä on jotain ennenkuulumatonta. Jeesushan on Jumlan poika ja jopa ihmisenä syntynyt Jumala. Kuinka Jumalalla voi olla jano? Voiko Jumalalta puuttua jotain? Voiko Jumala kaivata jotain?
Ilmeisesti voi. Puhuessamme ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta ajatuksemme kääntyvät ensin kysymykseen, mitä me haluamme Jumalalta. Me tarvitsemme voimaa, lohdutusta, suojelua ja toivoa. Tätä kaikkea saamme ammentaa niistä lähteistä, jotka Jumala Jeesuksen kautta on meille avannut: saamme juoda virvoittavaa vettä Raamatusta, jumlanpalveluselämästä, kasteesta ja ehtoollisenvietosta, rukouksesta, kristillisestä yhteisöstä ja yleensäkin meitä auttavista kanssaihmisistä.
Juokaa tästä, te kaikki – näin pappi Jeesuksen sanoin lausuu ehtoollisvieton asetussanoissa. Ehtoollisessa meillä on yhteys kuolemattomuuden lähteeseen. Astumalla alttarin eteen ja polvistumalla ottamaan vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren me otamme riskin: samalla kun tulemme osallisiksi elävästä vapahtajasta, me saatamme muuttua, ja me saatamme muuttua myös tavoilla, joita emme ole osanneet odottaa.
Tämän päivän epistolatekstissä meidät kehotetaan vastaavalla tavalla juomaan Jumalan lähteistä: ”Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Joka tämän kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.” (Ilm. 22: 17)
Lähetystehtävä on annettu meille kaikille, ei vain niille, jotka ovat lähdössä ulkomaille työhön. Tämän työn yhtenä tärkeänä tavoitteena voidaan pitää juuri tätä tehtävää rohkaista ihmisiä tulemaan elävän veden äärelle. Vesi on tässä yhteydessä harvinaisen osuva vertauskuva, koska puhdas, liikkuva vesi on elintärkeä jokaiselle ihmiselle. Kun puhumme elävän veden tarjoamisesta mahdollisimman monelle ihmiselle, puhumme samalla lähetyksen kokonaisvaltaisesta päämäärästä: antaa ihmisille ravintoa ja nestettä sekä ruumiille, sielulle että hengelle.
Epistolateksti Ilmestyskirjasta tuo tähän vielä yhden ulottuvuuden lisää. Siinä puhutaan Hengestä ja morsiamesta. Kuka tämä morsian on, joka pyytää sulhastaan tulemaan? Yleensä ajatellaan että on kyse kirkosta, jonka sulhanen on Kristus. Tämä rakkaus- ja suhderetoriikka ammentaa rikkautensa Laulujen laulusta, jossa mystisellä tavalla kuvataan yhtäaikaa sekä kahden nuoren rakkaustarinaa että Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.
Näin rohkean ja elämänläheisen vertauskuvallisen kielen käyttäminen herättää meissä jokaisessa tiettyä vastarintaa. Eikö tämä ole rienausta? Eikö tämä merkitse ihmisen nostamista Jumalan rinnalle? Ei. Jumala pysyy toisenlaisena kuin me. Jumala on ja tulee aina olemaan suurempi, voimakkaampi ja tutkimattomampi kuin mitä me pystymme ymmärtämään.
Mutta Jumala tarvitsee meitä. Jumala kaipaa meitä. Eikä vain meitä. Kun Jeesus tekstissä keskustelee samarialaisen naisen kanssa hän osoittaa, että Jumalan kutsu ylittää kansojen ja uskontojen väliset rajat. Jumala haluaa elää yhteydessä meihin kaikkiin. Ei siksi, että olisimme tämän jollain tavalla ansainneet. Ei siksi, että olisimme niin rakastettavia ja fantastisia. Vaan siksi, että olemme hänen lapsiaan. Luomiskertomuksessa sanotaan ihmisestä, tai oikeastaan miehestä, että hänen ei ole hyvä olla yksin. Ja jollain mystisellä tavalla tätä samaa voi sanoa myös Jumalasta.
Sanon tämän tietyllä varauksella, koska tiedän puhuvani asioista, joista me ihmiset ymmärrämme hyvin vähän. Mikä on Kaikkivaltiaan kaipuu? Minkälainen on Jumalan yksinäisyys?
Kerron teille esimerkin siitä, miten vaikeasta asiasta on kyse. Kun kirkkomme nykyiseen ruotsinkieliseen virsikirjaan haluttiin sisällyttää Ylva Eggehornin virren ”Var inte rädd”, yksi säkeistö pudotettiin siitä pois. Siinä säkeistössä puhutaan nimenomaan Jumalan rakkaudesta, kodittomuudesta ja kaipuusta, ja siitä, miten Jumala ikävöiden odottaa vihdoin kuulevansa meidän askeleemme lähestyvän: ”Han älskar dig, han väntar dig i kväll; en kväll när du förstår hans hemlöshet, och hur han längtar efter dina steg: från evighet har han stämt möte här.” (Ruotsin kirkon vk 256:2)
Can God be lonely? Is it possible that God could be in any kind of need? Our first answer is probably ”no”. The almighty cannot need anything beyond His control. But… the Bible tells us something else. In the stories of Jesus there are several passages where his physical needs are expressed, concerning for example food, water, company and consolation. In the text I read a few minutes ago Jesus asked the woman to give him water, and in the garden Gethsemane he asked his disciples to stay awake and pray with him; and on the cross he said: ”I’m thirsty.”
But God is in need also in another sense. Jesus said, that we encounter him in every little brother and sister that we meet. Jesus is hungry and thirsty still today; Jesus is sick, Jesus is in prison; he is unemployed, homeless or persecuted; his possibilities to survive are threatened by the climate change. Jesus needs the hope and the courage that the Gospel can give to people. Therefore, dear friends, when you embark on your journey to other countries, Jesus is already there, waiting for you. Waiting, both as the one that will help you, and as those you will be able to help. But Jesus is of course in the same sense present also here among us in Finland
Ihmeellisellä tavalla Jumala on siis sekä se, joka auttaa, että se joka tarvitsee apuamme. Hän on se, joka kaipaa, ja se, jota kaipaamme. Mustasukkaisen rakastajan tavoin Jumala ei hyväksy kilpailijoita. Suhteemme Jumalaan kilpailee eri luokassa kun suhteemme perheeseen ja ystäviin, työhön ja vapaa-aikaan – ei välttämättä niin, että meidän aina tulisi valita niiden välillä, mutta niin, että meidän tulisi ymmärtää, että elämän perusturvallisuus ei synny monen yksittäisen luottamuuksellisen ihmissuhteen summasta, vaan ainoastaan Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta meitä kohtaan. Tämän Jumalan meille osoittaman ja lahjoittaman rakkauden me voimme sitten puolestamme kehittää ja jakaa suhteessa kanssaihmisiimme. Tästä syntyy ristin kuivio: Jumalan rakkaus kohdistuu meihin, ja me saamme jakaa siitä eteenpäin muille ihmisille, yhteiskuntaan, luontoon
Tyypillistä meille ihmisille on, että haluamma pelata varman päälle. Haluamme pitää monta mahdollisuutta auki, jotta me sitten kriisin kohdatessa voisimme valita niistä juuri silloin meille sopivimman vaihtoehdon. Emme halua sitoutua vain yhteen tekijään, koska jos se pettää, olemme todellisissa vaikeuksissa. Päivän tekstissä kerrotaan, että naisella oli ollut viisi miestä. Hän oli pistänyt luottamuksensa peliin uudelleen ja uudelleen, mutta joka kerta joutunut pettymään. Miehet olivat saattaneet vain käyttää hänet hyväkseen, ja sitten jättäneet hänet. Tämä oli hyvin tavallista kulttuurissa, jossa naiselle ei oikeastaan annettu mitään aktiivista roolia avioliiton solmimisessa ja ylläpitämisessä.
Tätä naista Jeesus nyt kutsuu toisenlaiseen hääjuhlaan. Hän kutsuu naista suhteeseen, jossa ketään ei petetä eikä ketään syrjitä. Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteisessä hääjuhlassa on erityinen paikka niille, jotka kamppailevat syyllisyyden ja syrjäytymisen kanssa sekä uskonnollisessa että yhteiskunnallisessa mielessä. Heille on erityinen paikka, koska ihmeellisellä tavalla Kristus asuu juuri heissä, asuu juuri meissä, jotka usein tunnemme olevamme arvottomia epäonnistujia Jumalan ja ihmisten silmissä. Tässä rajattomassa armossa ja rakkaudessa, mutta samalla myös tässä rajattomassa inhimmillisessä heikkoudessa, Jeesus ilmaisee jumallallisen voimansa.