Viime sunnuntaina saimme kuulla evankeliumin kertomusta Jeesuksen kasteesta.
Kirkkovuodessa olemme nyt siirtyneet lapsuusajasta Jeesuksen julkisen toiminnan
alkuaikoihin. Jeesus palasi Nasaretiin, kotikaupunkiinsa ja osallistui
synagogajumalanpalvelukseen. Luukkaan kertomus on itseasiassa varhaisin
historiallinen kuvaus synagogajumalanpalveluksen kulusta.
Vanhan testamentin lukukappaleena saimme kuulla jakeita Jesajan kirjasta. Päivän
evankeliumissa myös Jeesus lukee profeetta Jesajan kirjaa. Tämä hetki oli todellinen
ohjelmanjulistus. Silloin kävivät toteen profeetta Jesajan ennustukset. ”Tänään,
teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Tämä toteamus saattoi
närkästyttää juutalaiset oppineet. Jeesushan julisti itsensä messiaaksi. Jeesus tuli
julistamaan hyvää sanomaa: sokeille näkönsä saamista ja sorrettujen vapautusta.
Julistuksessa on sekä hengellinen että yhteiskunnallinen taso.
Hengellisestä sanomasta viestii erityisesti julistus sokeille näkönsä saamisesta. Kuten
evankeliumeissa myöhemmin kerrotaan, Jeesus paransi kyllä sokeita myös ihan
fyysisesti. Silmien avautuminen voi olla kuitenkin myös hengellistä avautumista ja
heräämistä, kykyä nähdä maailma uudella tavalla. Jolla on korvat, se kuulkoon ja
jolla on silmät, se nähköön. Jeesus julisti parannuksen tekemistä, vapautumista
synnin orjuudesta ja henkisistä kahleista.
Hengellisen ulottuvuuden lisäksi evankeliumin jakeissa on hyvin voimakas
yhteiskunnallinen sanoma jota ei voi olla sivuuttamatta: Herran riemuvuoden
julistus. Sen historiallisen tradition tunteminen auttaa ymmärtämään jakeita
laajemman. Herran riemuvuoden viettäminen oli kirjoitettu Mooseksen lakiin.
Riemuvuotta kehotetaan viettämään joka 50. Vuosi. Tämä käytännössä tarkoitti sitä,
että riemuvuosi osui kohdalle ehkä kerran elämässä. Riemuvuosi alkoi suuresta
sovituspäivästä. Riemuvuoden aikana orjat saivat vapautuksen, maat palautuivat
takaisin omistajilleen ja velat annettiin anteeksi. Riemuvuosi oli myös lepovuosi
maalle, karjalle ja ihmisille.
Tätä taustaa vasten sorrettujen ja vangittujen vapauttaminen saa myös hyvin
konkreettisen merkityksen. Julistus on hyvin ajankohtainen tänä aikana. Päivittäin
kuulemme uutisia sodista ja väkivaltaisuuksista. Ihmisistä, vähemmistöryhmiä ja
kokonaisia kansakuntia sorretaan. Meillä on eriarvoistavaa politiikkaa. On
mielipidevankeja. On taloudellisia kriisejä ja ihmisiä jotka uhkaavat hukkua raskaan
velkataakkansa alle. Tässä mielessä politiikka ei ole muuttunut vielä tänäkään
päivänä noista ajoista. Voisi vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos riemuvuotta
vietettäisiin nyt.
Jeesus ei herättänyt närkästystä vain kirjanoppineissa, vaan myös vallanpitäjissä.
Jeesuksen ollessa vasta vauva, kuningas Herodeskin halusi raivata hänet tieltään.
Jeesus ei ollut hempeä hymistelijä, hän ei jättänyt sanomisillaan ketään kylmäksi.
Hän ei yrittänyt miellyttää. Jeesus ilmoitti, kenelle hän oli tullut julistamaan
evankeliumia: köyhille, sokeille, vangituille ja sorretuille.
Jeesusta pidettiin myös hyvin ristiriitaisena henkilönä. Edes kristikunnan
keskuudessa ei vallitse täydellistä yksimielisyyttä hänen olemuksestaan tai
sanomastaan. Tästä sunnuntaista alkaa ekumeeninen rukousviikko. Viikon aikana
rukoillaan kristittyjen ykseyden puolesta. Kristittyinä meitä kutsutaan myös
yhteiskunnalliseen työhön, heikoimmassa asemassa olevien puolustamiseen ja
auttamiseen. Että emme kristittyinä olisi hyväksymässä eriarvoisuutta,
tuomitsemassa väärintekijöitä, laskemassa velkoja tai sortamassa jo sorrettuja. Se,
mikä pitäisi olla kaikille kristityille selvää, on rakkauden kaksoiskäsky, käskyistä
suurin. Kun lainoppineet kysyivät Jeesukselta, mikä on lain suurin käsky? Jeesus
vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat”.
(Matt.22:34–40) Käsky, joka ei tarvitse enempää selityksiä.