Joulu on jo kaukana takana. Loppiainen, itämaan tietäjineen, on ohi. Vielä viime sunnuntain evankeliumeissa seurattiin Jeesuksen lapsuuden kertomuksia. Nyt katselemme hänen julkisen toimintansa alkua. On kulunut noin kolme kymmentä vuotta Marian ja Joosefin matkasta Juudean Betlehemiin. Eläinten tallissa syntynyt poika oli varttunut mieheksi Galilean Nasaretissa, oppinut Joosefilta rakentajan taidot. Mutta hänestä ei tullut kirvesmiestä. Hänestä oli tullut ihmisen kauan sitten rikki menneen ja yhä uudelleen särkyvän Jumala-yhteyden uudelleen rakentaja. Hänessä Jumala itse tuli rakentamaan uudelleen sen, minkä synti oli särkenyt ja tuhonnut.
Markus, Jeesuksen elämän ja opetusten kirjoittajista ensimmäinen kertoo lyhyesti ja samalla oleelliseen keskittyen. Kun Johannes Kastajan, tien raivaajan aika oli ohi, oli Jumalan Pojan itsensä määrä astua esiin. Niin oli Jumala itse aikojen alussa säätänyt. Mikään ei tapahtunut omia aikojaan, ikään kuin tapahtumien vyörynä eteenpäin, ei edes Jeesuksen omana suunnitelmana. Jeesus tiesi täyttävänsä Isän hänelle antamaa tehtävää.
Muutenkaan mikään ei tapahdu tässä elämässä omia aikojaan, sattuman oikusta, vailla mieltä ja päämäärää. Vaikka sellaiselta elämä usein tässä synnin maailmassa näyttää. Kaikki, kaikki merkittävältä tuntuva ja kaikki merkityksettömältä näyttävä, liittyy tavalla tai toisella Jumalan suunnitelmaan ja toteuttaa sitä, kansojen historiassa ja omassa elämässämme.
Jeesuksen sanat, jotka Markus kertoo lukijoilleen, ovat äärimmäisen painavia sanoja. Niihin sisältyy koko Jeesuksen tehtävä. Niihin sisältyy Jumalan suunnitelma. Niihin sisältyy se tarkoitus ja päämäärä, jonka Jumala on meidänkin elämällemme on asettanut. Niihin sisältyy kuvaus siitä, mistä Jumalan valmistamassa pelastuksessa on kysymys, mistä uskossa on kysymys.
Jerusalemissa kyllä tiedettiin, mikä on Jumalan valtakunta. Vanhan Testamentin tutkijat ja opettajat tiesivät, että Jumalan valtakunta on siellä, missä Jumalan tahto toteutuu. Se on siellä, missä Jumalalle annetaan kaikki valta ja kunnia. Se on siellä, missä ei kapinoida häntä vastaan eikä rikota hänen pyhää tahtoaan. Siellä tiedettiin, että Jumalan valtakunta on siellä, missä ei ole pakanoita eikä syntisiä. Siellä on ainoastaan Jumalan oikeudenmukaisen ja pyhän lain täyttäjiä.
Miten tällainen valtakunta olisi voinut tulla lähelle? Asiathan olivat niin huonosti kuin vain saattoivat olla. Pakanat hallitsivat maata ja monet kaupungit olivat vähitellen täyttyneet vieraasta kielestä, elämäntavoista, kulttuurista. Miten Jumalan valtakunta olisi voinut tulla lähelle ainakaan Galileassa? Siellähän vieraat vaikutteet ja välinpitämättömyys vanhoista tavoista ja säädöksistä oli kaikkein pisimmällä. Eihän täällä ollut edes niitä, jotka Jumalan lakia ahkerasti tutkimalla ja sitä noudattamalla olisivat valmistaneet tietä Jumalan valtakunnan tulolle. Ihmiset ajattelivat vain toimeentuloaan ja jaksamistaan, eikä muulla näyttänyt olevan väliä. Miten aika saattoi olla täyttynyt? Miten Jumalan valtakunta saattoi olla lähellä? Tai ehkä sittenkin! Ehkä juuri nyt Jumalan mitta oli tullut täyteen, ehkä juuri Galileaa katsellessa Jumalan kärsivällisyys oli lopussa. Ehkä hän pian tulee ja ottaa vallan. Ehkä hän tuhoaa pian kaiken epäpuhtaan, antaa vanhan maailman palaa. Tai ehkä hän ajaa pakanat pois, roomalaiset sotilaat ja kaiken maailman kauppiaat ja hävittää syntiset ihmiset. Ehkä nyt on tullut aika nostaa uskolliset lain noudattajat takaisin kunniaansa.
Sellaista oli Jumalan valtakunnan tuloa oli odotettu, toiset hartaasti, toiset pelon sekaisin tuntein. Näin näyttää Johannes Kastajakin ajatelleen. ”Jo on kirves pantu puun juurelle”, hän oli varoittanut ajatellen Jumalan valtakunnan tuloa. Mutta Jeesus ei ollut edes sellainen kirvesmies kuin Johannes ajatteli. Jeesus ei uhkaillut. Ei hän sanonut, että Jumalan valtakunta on tulossa, olkaa valmiit. Jeesuksella oli ilosanoma oman maakuntansa halveksituille ja monin tavoin ahtaalla oleville ihmisille. Hänellä oli ilosanoma ihmisille, jotka tunsivat itsensä syntisiksi, Jumalaa vastaan rikkoneiksi. Hänellä oli ilosanoma niille, jotka hurskaiden mielestä eivät kelvanneet Jumalan valtakuntaan. Hänellä oli ilosanoma niille, jotka kuitenkin kaipasivat armollista, rakastavaa ja heikkoja säälivää Jumalaa.
Jeesus sanoi: Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se on jo murtautunut esiin. Uudelleen ja uudelleen Jeesus kysyi vastakysymyksen niiltä, jotka tiedustelivat miten ja milloin Jumalan valtakunta tulee: ”Ettekö huomaa, sen merkithän näkyvät jo? Jumalan valtakunta on jo keskellänne.” Missä se siis oli, kun se ei ollut ihmisten tavassa elää, heidän rakkaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan? Jumalan valtakunta oli Jeesuksessa itsessään. Se oli jo siellä, missä hän vaikutti sanoillaan ja teoillaan, antamalla itsensä ihmisten hyväksi, välittämällä sitä Jumalan hyvää tahtoa, rakkautta, josta enkelit ylistivät Jumalaa jouluyönä.
Jumalan valtakunta ei tule meidän hyvien päätöstemme ja tekojemme mukana, emmekä me niillä raivaa omaa tietämme sisälle hänen valtakuntaansa. Jumalan valtakunta tulee rakastavan ja armahtavan Jumalan toimintana ihmisten keskellä ja ihmisissä. Alusta loppuun se on yksin Jumalan työtä, hänen armoaan syntisiä ihmisiä kohtaan. Siksi Jumalan valtakunnan tulo, se, että se on jo keskellämme, ja se, että se kerran täydellisenä toteutuu, on todella hyvä uutinen, evankeliumi.
Kääntykää ja uskokaa evankeliumi. Mitä merkitsee tuo sana, joka on käännetty vanhassa käännöksessä parannukseksi ja uudessa kääntymiseksi? Se ei tarkoita oman elämän parantelua, kulissien kohentamista, hyviä päätöksiä, omaa hurskautta. Päinvastoin se tarkoittaa koko ajattelutavan kääntämistä ylösalaisin. Minun muutokseni ja Jumalan hyväksyminen vaihtavat järjestystä. Jumala hyväksyy minut armosta Jeesuksen tähden. Näin hänen valtakuntansa, tahtonsa toteutuu minussa. Kristuksen työnä suhteeni lähimmäiseen ja omaan elämääni alkaa muuttua tämän uuden rakkauden järjestyksen mukaiseksi. Mutta vain Jumalan rakkaus Jeesuksessa on tärkeää minun pelastukseni kannalta, minun elämäni muutos on tärkeää lähimmäisteni kannalta. Kääntyminen ja hyvän uutisen vastaanottaminen kuuluvat yhteen. Jumalaan luottaminen ja hänen armoonsa turvautuminen on mahdollista vain siksi, että Jumalan valtakunta on keskellämme.
Mutta palatkaamme vielä Galileaan, Jeesuksen kotimaisemiin. Hurskaat juutalaiset ajattelivat, että he ovat ensimmäisiä Jumalan valtakuntaan kutsuttuja. Ja olihan heille kutsu jo profeettojen viestinä lähetetty. Mutta Jeesuksen tarjoama kutsu ei kelvannutkaan heille. Hurskaaksi itsensä tuntevan on vaikea kääntyä. Hän arvelee selviävänsä omillaan, ja odottaa palkkaa ansionsa mukaan.
Mutta heistäpä Jeesus ei aloittanutkaan kutsumistaan. Eikä hän mennyt ensimmäisenä synagogaan tai muualle, missä näki ihmisiä vetäytyneenä arkisesta elämänmenosta. Hän meni keskelle arkista puurtamista. Hän löysi kaksi veljestä.
Johanneksen pojat, joille isä oli antanut kreikkalaiset nimet, Simon ja Andreas, olivat ehkä köyhempiä. Ilman venettä he kaksistaan heittivät verkkoa rantavesissä. Sepedeus näytti olevan Johannesta vauraampi kalastaja, koska hänellä oli sekä vene että palkkatyömiehiä poikiensa lisäksi työssä. Markus ei kerro, tunsiko Jeesus heidät ennestään eikä sitä, miksi hän juuri heidät valitsi. Vielä vähemmän Markus kertoo nuorten kalastajien ajatuksista, syistä lähteä kutsujan mukaan. Markus kertoo vain oleellisen. Jeesus kutsui heidät mukaansa. Ja he lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jeesuksessa oli jotain, mikä veti heidän mukaan.
Tätä usko on, yhteyttä Jeesukseen, hänen seurassaan kulkemista, hänen lähellään pysyttelemistä. Se on sitä, että hänellä on lupa käyttää valtaansa meihin. Jumalan valtakunta on siellä, missä Jeesus on ja käyttää valtaansa. Me emme ole valinneet häntä. Hän on valitsi Johanneksen ja Sepedeuksen pojat ja hän kutsuu edelleen seuraansa. Kaipuu hänen lähelleen, hänen antamastaan elämästä osalliseksi, on hänen kutsunsa.
Kaikille kutsutuille, eikä vähiten Simon Pietarille, Jeesuksen seurassa kulkeminen oli kasvamista yhä pienemmäksi. Jeesuksen seurassa oppii, usein kantapään kautta, miten vähän on omassa varassamme, ja miten kaikki on Jumalan, hänen armonsa ja voimansa varassa. Saamme vain nöyrästi pyytää: Tapahtukoon sinun tahtosi, tulkoon sinun valtakuntasi. Parempaa ei voisi meille tapahtua.