Millaisia kuvia Hyvä Paimen tuo teidän mieleenne? Tuleeko mieleen vanha pyhäkoulutaulun tai koulun ensimmäisen uskonnonkirjan kuva, siis se, jossa Jeesus seisoo hymyilevänä pitkässä viitassaan paimensauva kädessä keskellä kumpuilevaa kukkaketoa. Siinä kuvassa lampaat ovat paimenensa ympärillä erilaisina ja kenties yksi toisensa jälkeen kuvaan kiinni liimattuna.
Tämä kuva on levollinen ja kaunis. Siinä ei näy lauman välisiä jännitteitä. Mikään ei näytä uhkaavan laumaa. Päivä on kaunis ja huolet ovat poissa. Levosta ja turvallisuudesta puhuu tuttu paimenpsalmikin: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Mutta siinäkin psalmissa kiitos hyvälle paimenelle nousee keskeltä elämän vaaroja ja taisteluita, pimeydestä ja vihollisten keskeltä.
Kuulimme vanhan testamentin lukukappaleena jakson siitä, miten hyvää paimenta kuvataan profeetta Hesekielin kirjassa. Tässä kuvauksessa paimenen lauma on monenkirjava. Lampaat ja vuohet ovat yksi, mutta ei yhtenäinen lauma. Tämän lauman suurin uhka löytyy sen sisältä. Vahvat ovat vallanneet parhaat niityt ja tallanneet jäljessään kelvolliset juomapaikat. Nuo pässit ja pukit ovat sarvillaan karkottaneet pienet ja heikot pois ravinnon äärestä ja häätäneet ne sivuun. Monet ovat pilvisenä ja pimeänä päivänä joutuneet eksyksiin ja loukanneet itsensä pahoin vuorten louhikossa.
Profeetta paljastaa tässä kansansa rakkaudettomuuden ja ankaruuden niin maallisena kuin hengellisenäkin yhteisönä. Siitä on tullut vahvojen yhteisö – asemaltaan, taloudeltaan, henkisiltä voimiltaan ja hengelliseltä vaellukseltaan vahvojen ja heidän silmissään kelvollisten yhteisö. Ne, joiden lähtökohdat ovat vaikeat ja joita elämä on kolhinut, ovat jääneet elämän ankarassa taistelussa tappiolle. Heitä ei ole kelpuutettu joukkoon. Heidät on tuomittu ja karkotettu sivummalle. He ovat elämän ja ihmisten sanojen haavoille lyömiä.
Jumala sanoo profeetan suulla olevansa hyvä paimen, joka etsii eksyneet kaikkialta, minne ne ovat joutuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Hän sitoo heidän haavansa, vahvistaa uupuneita ja kantaa ne takaisin laumaansa. Mutta vahvat ja lihavat hän lupaa pitää kurissa. Hän on siis heikkojen ja arkojen puolella, että niilläkin olisi raikasta vettä ja hyvällä laitumella tilaa, eikä niiden tarvitsisi enää haavoitettuna ja peloteltuina joutua ulkopuolelle ja kadoksiin.
Mikä olikaan alun pitäen erottanut ihmisen Jumalan yhteydestä? Minkä tähden ihminen pakeni Jumalan edestä ja piileskeli paratiisin puiden seassa. Synti, ylpeys, omavaltaisuus, rakkaudettomuus ja sitä seuraava syyllisyys erotti hänet Luojastaan. Synnin maailma on pilvinen ja pimeä. Pilvi on peittänyt hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan kasvot. Tässä maailmassa ihminen ei tunnista todellista vihollistaan. Hän kokee pahimmaksi uhkaksi toisen ihmisen, synnin haavoille lyömän ihmisen. Siksi hän torjuu toisen syntisen, mielestään itseään suuremman syntisen, luokkaa ja tuomitsee häntä sanoillaan, ja karkottaa sieltä, mistä itse etsii itselleen hengellistä ravintoa.
Evankeliumit kertovat, kuinka Jeesus kulkiessaan pysähtyi erityisesti niiden ihmisten kohdalle, jotka oli hylätty ja tuomittu syntisinä muiden ulkopuolelle. Hän paransi heidän haavansa ja kutsui heidät muiden joukkoon. Sen sijaan kansansa hengellisiä johtajia hän moitti ankarasti siitä, etteivät nämä puolustaneet heikkoja vaan vahvoja. He olivat jättäneet lauman ilman paimenta. He olivat itse noita Hesekielin kuvauksen vahvoja pässejä ja pukkeja tai vielä pahempaa: Heistä oli tullut lammasten vaatteisiin pukeutuneita raatelevia susia.
Hyvä paimen tuntee lauman viholliset. Hän tietää, että vihollisia eivät ole toiset ihmiset. Vihollisia eivät ole ne, jotka ovat erilaisia kuin toiset, eivät ne, joiden sielu on pahimmin haavoilla ja elämä rikki revitty. Varsinainen vihollinen on synti ja kuolema. Ne uhkaavan laumaa ja saavat sen vauhkoksi, asettumaan toisiaan vastaan ja kulkemaan kohti tuhoaan.
Palkkapaimen kaipaa valtaa. Hän saa valtansa asettumalla toisten puolelle toisia vastaan. Hyvä paimen on valmis kohtaamaan ihmisen varsinaisen vihollisen. Hän antaa itsensä alttiiksi. Hän on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.
Jeesus sanoo juutalaisille kuulijoilleen: Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta. Hänet oli lähetetty paimeneksi kaikille kansoille. Siksi hän ylösnousseena Vapahtajana lähetti opetuslapsensa julistamaan ilosanomaa kaikille kansoille aina maan ääriin saakka.
Hyvällä paimenella on vain yksi lauma. Se seuraa hänen ääntään. Lauman hajaannus, toisten torjuminen ja välttely, tuomitseminen ja arkailu kuuluu tähän maailmaan. Se kuuluu pilviseen ja pimeään päivään. Mitä enemmän tarkkaamme hyvän paimenen ääntä ja mitä lähempänä häntä olemme, sitä lähempänä olemme myös toisiamme. Kristukselle itselleen lauma on jo nyt yksi. Kun pimeys ja hämärä väistyy, laumaa halkoneet rajat ovat lopullisesti poissa.
Itämailla saattaa edelleen nähdä paimenen, joka johtaa laumaansa vuorilla, tai joskus jopa kylän katuvilinässä. Kaiken hälinän keskellä kuuluu paimenen levollinen ääni. Tuntuu kuin lampaat eivät muuta kuulisikaan. Niin levollisesti ne seuraavat paimentaan kovaäänisten autojen ja mopojen ja niiden äänimerkkien keskellä, keskellä itämaisen kylän meteliä ja sekasortoa. Joskus paimenella on soitin, heillä on aina ollut. Sen ääni kokoaa lauman ja vie johtaa sen suojaan.
Hyvä paimenemme on aina käyttänyt sanoja, mutta myös musiikkia. Samoin on käyttänyt käsiään ruokkiakseen nälkäisiä, hoitaakseen haavoittuneita ja kantaakseen väsyneitä. Hän tarvitsee seurakunnassaan monenlaisia armolahjoja. Meiltä kaikilta Kristus kysyy yhä uudestaan, niin kuin ensimmäisen pääsiäisen jälkeen Pietarilta: Rakastatko minua?Ja sitten hän sanoo: Kaitse minun lampaitani! Ruoki minun karitsoitani! Tällaiseen palvelutehtävään meidät kutsuttu seurakunnassa, Kristuksen kirkossa.