Evankeliumitekstissä Jeesus kuvaa itseään kahdella eri tavalla. Ensinnä hän ilmoittaa olevansa hyvä paimen. Toiseksi hän sanoo olevansa lammastarhan portti.
Joitakin vuosia sitten tiedusteltiin pääkaupunkiseudun koululaisilta eräiden Raamatun sanojen merkitystä. Kysely paljasti, että vain harvat ymmärsivät sanan paimen. Monille meistä Jeesuksen vertaus itsestään hyvänä paimenena on tuttu. Itse muistan pyhäkoulutaulun, jossa Jeesus oli kuvattuna paimenena ja jokaisesta pyhäkoulukerrasta sai yhden lampaan laumaan lisättäväksi. Ehkä monille kuva Jeesuksesta paimenena voi olla liiankin tuttu, loppuun kaluttu. Siksi sen sanoma menee helposti ohi. Tyydymme vain sellaiseen pyhäkoulun kiiltokuvatunnelmaan Jeesus-paimenesta.
Jeesuksen ajan ihmisille puhe paimenesta oli elävää. Se oli tuttua niin jokapäiväisestä elämästä kuin pyhistä kirjoituksista. Joka päivä he näkivät paimenten liikkuvan laumoineen laitumilla ja juottopaikoilla, olivat ehkä itsekin paimenia. Ja jokainen heistä epäilemättä tunsi psalmin 23: ”Herra on minun paimeneni.” Kun Jeesus vertaa itseään paimeneen, hän ei tarkoita vuosikymmenten takaista suomalaista lehmipaimenta. Hän ei tarkoita myöskään elokuvista tuttua amerikkalaista cowboyta. Jeesus puhuu vertauksessa itämaisesta lammaspaimenesta. Palestiinassa paimentava mies ei kulkenut hätistellen laumansa perässä, vaan johti laumaa kulkien sen edellä, toki tarpeen vaatiessa myös sivulla tai takanakin. Poikia ei lähetetty paimeneen, siihen tarvittiin vahvoja miehiä. Paimenen oli pystyttävä puolustamaan laumaa sitä uhkaavilta vaaroilta, pedoilta, varkailta ja vihollisilta. Paimentaminen oli karua ja kovaa työtä, joka vaati rohkeutta, lujuutta ja voimaa. Tämä kaikki oli hyvin tuttua Jeesuksen kuulijoille.
Paimenet eivät olleet arvostettuja. He kuuluivat joukkoon, josta käytetään nimeä syntiset. Heidän asemaansa kuvaa se, etteivät he voineet toimia oikeudessa todistajina. Samaan porukkaan kuuluivat myös aasinkuljettajat ja verojen kerääjät. Paimenet olivat syntisiä erityisesti siksi, että he paimentaessaan laumojaan vuorilla tulivat kulkeneeksi monien epäpyhien paikkojen kautta. Näin he saastuivat kelpaamattomiksi jumalanpalvelusvieraiksi. Heistä tuli syntisiä, joiden kanssa oikealla juutalaisella opettajalla ei olisi tullut olla mitään tekemistä. Tämä ei estänyt Jeesusta vertaamasta itseään paimeneen.
Mitä Jeesuksen vertaus paimenesta puhuu meille, joille paimen on vain kuva menneisyydestä ja kadonnut ammatti?
Evankeliumitekstistä välittyy vahva turvallisuuden tunto. ”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.” Tässä on suuri lupaus. Jeesus tuntee oman laumansa. Meidät on jo lapsuudessa pyhässä kasteessa liitetty tähän hyvän paimenen laumaan. Jeesus tuntee meidät nimeltä. Siksi tärkeintä elämässä on pysyä Jeesuksen laumassa. Jos kuulut tähän laumaan, niin saat olla siitä iloinen ja kiitollinen. Se on parasta, mitä sinulla voi olla. Mutta jos olet kadonnut lammas, joka on lähtenyt omille teilleen ja sanonut hyvästit Jeesukselle, niin muista, että Jeesus etsii sinua. Hän etsii kadonnutta kunnes sen löytää. Vertaus kadonneesta lampaasta ja etsivästä paimenesta paljastaa tämän: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?” (Luuk. 15:4) Jeesuksessa toteutuu se, mitä Vanhan testamentin profetiassa sanotaan: ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa” (Hes. 34:16) Tällainen on hyvä paimen, Jeesus Kristus.
Miten kuva laumaansa kaitsevasta paimenesta sopii nykyaikaan? Aikamme ihminen ei juuri välitä paimennettava olemisesta. Hän tahtoo olla täysi-ikäinen, riippumaton, itsenäinen. Hän haluaa pysyä vapaana, omana herranaan eikä alistuvana lampaana. Äkkiseltään näyttäkin siltä, että paimen joutaa sinne, minne se on maassamme ammattinakin siirtynyt: historian romukoppaan.
Kuitenkin ajatus itsenäisestä, täysi-ikäisestä ihmisestä on näköharhaa. Se joka irtisanoutuu kaikista paimenista, pettää vain itsensä. Paimenista me olemme pääsemättömissä. Aina on joku paimen houkuttelemassa meitä oman aatteensa tai elämäntapansa laitumelle. Olemmeko esimerkiksi tajunneet, miten meitä muokkaavat nykyajan sähköpaimen: televisio ja Internet sekä koko media? Entä mainonta ja markkinointi tai yleinen mielipide? Omaperäisinkin yksityisajattelija on ollut jonkun paimenen johdateltavana.
Kypsyyttä on tiedostaa paimenensa ja viisautta on valita hyvä paimen. Hyvän paimenen ääni ei vaienna ajattelua eikä johda älylliseen epärehellisyyteen. Päinvastoin se antaa meille kyvyn suunnistaa oikein tämän maailman monien äänien joukossa ja arvojen sekamelskassa. Hyvän paimenen laumassa on turvallista olla.
Joudun toisinaan vastaamaan kysymykseen, miksi uskon Jeesukseen. Mitä usko Jumalaan antaa? Minulle se merkitsee turvallisuutta, perusluottamusta siihen, että Jumala on läsnä elämässäni, en ole yksin. Hän on ottanut minut yhteyteensä. Kuulun hyvän paimenen laumaan, kristilliseen kirkkoon. Oikea paimen kohtaa jokaisen lampaan yksilönä, hän ei unohda laumastaan ketään. Mutta samalla hän johtaa yksilön laumaan, yhteisöön. Paimen haluaa hoitaa ja ruokkia lampaitaan seurakunnassa. Tässä mielessä lammas laumaeläimenä on kristityn esikuva, sillä yhteys seurakuntaan on Jumalaan uskovan elinehto. Olen iloinen siitä, että täällä Savitaipaleella kirkon jäsenyys on arvossa. Pitäkää huoli siitä, että myös tulevat sukupolvet ymmärtävät seurakunnan merkityksen ja tahtovat siihen kuulua.
Toiseksi Jeesus sanoo evankeliumitekstissä olevansa lammastarhan portti. Yöksi lampaat vietiin usein aitaukseen, johon koottiin useiden paimenien laumat. Yksi paimenista asettui oviaukkoon vartioon. Hänen ohitseen ei mikään eikä kukaan päässyt huomaamatta tai ilman lupaa. Paimen oli kuin ovi. Jeesus tarkoittaa, että pelastukseen on vain yksi tie ja portti, Jeesus itse. Hänen kauttaan, hänen sovitustekonsa kautta ihminen pelastuu ja pääsee taivaaseen. Ilman Jeesusta joutuisimme itse vastaamaan pahuudestamme. Sitä emme kestäisi. Turvautuminen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen on ainoa mahdollisuutemme.
Huhtikuun puolivälissä 1865 kajahti eräässä Washingtonin teatterissa laukaus, jota on kutsuttu Yhdysvaltain sisällissodan viimeiseksi. Se surmasi presidentti Abraham Lincolnin. Hän oli halunnut lopettaa orjuuden ja presidentti vaikuttikin mustan väestön myöhempään asemaan. Lincolnin ruumis toimitettiin hautajaisjunalla Washingtonista 2700 kilometrin päähän Illinoisin valtion Springfieldin kaupunkiin, jossa hän oli toiminut suurimman osan elämäänsä. Surusaaton edetessä matkan varrella ihmiset lopettivat työnsä, laskivat kuokkansa ja kunnioittivat suurta vainajaa. Albanyssä seisoi väkijoukossa vanha musta nainen, joka veti poikansa lähelleen ja sanoi tälle: ”Rakkaani, katso tarkkaan! Hän kuoli edestäsi!”
Yksinkertaisen naisen sanoissa on jotain puhuttelevaa. Hän tajusi, ettei tuon miehen kuolema ollut tarkoitukseton. Jeesusta ajatellen me voimme erityisesti näin pääsiäisen jälkeen sanoa: ”Rakkaani, katso tarkkaan! Hän kuoli edestäsi!” Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Me olemme niitä lampaita, joiden syntien puolesta Jeesus on kuollut. Kukaan muu ei olisi siihen pystynyt eikä edes halunnut kuin Jeesus. Mutta Jeesus sen teki ja siksi meillä on mahdollisuus pelastukseen ja iankaikkiseen elämään Jumalan luona. Siksi hän on portti iankaikkiseen elämään.
Hyvä paimen antaa henkensä lammastensa edestä. Juuri tässä näkyy Jeesuksen ainutlaatuinen rakkaus. Hän on erilainen paimen ja johtaja kuin kaikki muut. Perinteisesti paimen-nimitystä ovat käyttäneet hallitsijat, kansanjohtajat ja uskontojen perustajat. Jeesus poikkeaa kaikista muista. Hän ei ainoastaan paimenna ja johda laumaansa, vaan hän on myös valmis puolustamaan sitä. Hyvä paimen uhrasi oman elämänsä laumansa pelastamiseksi. Vain Kristus on kärsinyt syyllisyyden ja rangaistuksen laumansa puolesta. Tällainen paimen on Jeesus.
Tällainen on meidän hyvä paimenemme, Jeesus Kristus. Hän on antanut henkensä meidän puolestamme. Hän on siksi arpinen paimen. Hän ei ole paennut vaaraa, ei petoja, ei vihaa, ei kuolemaa. Siksi hän kantaa käsissään, jaloissaan ja kyljessään arpia. Ne todistavat, että hän on hyvä paimen. Ne ovat merkkinä hänen rakkaudestaan. Hän lupaa: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Tämän paimenen seurassa on turvallista olla, kun saa jättää itsensä elämässä ja kuolemassa hänen käsiinsä.