”Kuin paimen kantaa ollaan pienintä karitsaa, niin Jeesus seurakunnassaan myös kantaa horjuvaa.” Näin kuuluu virren 498 toinen säkeistö – virren, jonka tänään laulamme messun päätteeksi. Tuo säkeistö varmaankin sanoittaa parhaiten niitä mielikuvia, joita tämän pyhän aiheemme – hyvä paimen – meissä herättää. Pyhäkoulu taulunomaisesti se piirtää eteemme kuvan Jeesuksesta vihreällä vainiolla lammaslauman keskellä; lauman, jonka kaikkein pienin ja heikoin karitsa on päässyt Mestarin syliin – parhaaseen turvapaikkaan. Se on kaunis ja tosi mielikuva Jeesuksesta pienimpien ja heikoimpien, kuten myös kaikkien muiden – niidenkin, jotka ovat hieman suurempia ja voimakkaampia – ystävänä, suojelijana ja pelastajana. Kaikille omilleen Jeesus hyvänä paimenena on juuri sitä, mitä sanapari ”hyvä paimen” mielissämme herättää. Siksi Hyvän paimenen sunnuntai onkin suosittu perhejumalanpalveluksen ajankohta.
Olemme tottuneet näin Hyvän paimenen sunnuntaina myös kuulemaan evankeliumin, jossa Jeesus puhuu itse itsestään hyvänä paimenena ja sanoo olevansa laumalleen turva ja suoja. Tämän, kirkkokäsikirjan toisen vuosikerran, mukainen evankeliumi onkin erilainen – niin kuin evankelista Johannekselta sopii odottaa; onhan hänkin evankeliumissaan erilainen kuin muut evankelistat. Evankeliumiteksti on suoraa jatkoa edellisen sunnuntain tekstille – Jeesuksen ja opetuslasten kohtaamiselle Tiberiaanjärven rannalla. Viime sunnuntain teksti kertoi Jeesuksen ja opetuslasten olleen yhteisellä aterialla ja tuon hetken olleen jo kolmas kerta, kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi omilleen.
Tämän päivän tekstissä Jeesus aterian jälkeen kiinnittää huomionsa Simon Pietariin, ja kysyy häneltä kolmeen kertaan samaa asiaa: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” Pietarin vastaus Herralleen on joka kerralla niin ikään sama: ”Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Miksi Jeesus kysyy tätä asiaa juuri Pietarilta ja vielä kolmeen kertaan? Yhtenä vastausvaihtoehtona mieleen nousee seikka, että juuri Pietari oli opetuslapsista se, joka Jeesuksen kärsimyksen aikaan kielsi Mestarinsa, ja juuri kolmeen kertaan. Olisiko Jeesuksen kysymysten taustalla juuri tämä hänen ja Pietarin yhteinen kokemus? Kokemus, joka aivan varmasti on kummitellut Pietarin ajatuksissa pitkään. Olihan hän se, joka suureen ääneen vannoi, ettei koskaan jätä Mestariaan. Ehkäpä tässä Pietarin ja Jeesuksen kysymys-vastaus-kysymys-vastaus – varmennuksessa on ituja saada viimeinenkin ahdistava ajatus pois Pietarin mielestä -osoitus siitä, että Jeesus on antanut anteeksi niin tuon kuin kaikki muutkin synnit.
Todennäköisempää kuitenkin on, kun ajattelemme juuri evankelista Johanneksen tapaa kuvata Jeesus kaikkitietävänä ja oman tehtävänsä kirkkaasti tuntevana, että Jeesus tähtää kysymyksillään kohti tulevaisuutta. Sillä Johanneksen Jeesus on oppilaineen jo käynyt ristin tien loppuun asti. Jeesus on kuollut ristillä omiensa ja koko maailman puolesta. Oppilaat ovat todistaneet pääsiäisaamuna tyhjän haudan ihmettä. He ovat kohdanneet ylösnousseen Vapahtajan, ja evankeliumin, ilosanoman syntien anteeksiannosta ja kuoleman voittamisesta, eteenpäin kertominen on jo annettu opetuslasten tehtäväksi. Seuraavaa askelta opetuslapset eivät vielä tiedä, mutta Jeesus tietää, ja hän haluaa valmistaa heitä, ja erityisesti Pietaria, tulevaisuutta varten. Johanneksen Hyvä paimen -kertomus tähtää nimittäin siihen tulevaisuuteen, joka koittaa Jeesuksen taivaaseenastumisen ja helluntain jälkeen – seurakunnan aikaan; pelastushistorian näkökulmasta Pyhän Hengen aikaan.
Jeesus itse ylimmäisenä pappina ja parhaimpana paimenena tahtoo varmistaa seurakunnan elämän ja seurakunnan laajenemisen olevan vakaalla pohjalla – kalliolla – opetuslapsi Pietarin tehtävänä. Pietarille, hänelle, joka kaikista puutteistaan huolimatta rakastaa Jeesusta koko sydämestään, Jeesus antaa tehtäväksi Kristuksen kirkon luotsaamisen ajassa, jossa hän itse ei enää näkyvänä ole läsnä. Pietarille ja kaikille muille, jotka ovat saaneet tehtävän kertoa Jeesuksesta, annetaan vahvistukseksi ja puolustajaksi Pyhä Henki, jonka kautta Jeesus itse vaikuttaa heidän keskellään. Jeesuksen ”rakastatko minua”-kysymykset ovat siis tulevaa varten. Samoin kuin myös kolmeen kertaan Pietarille annettava kehotus pitää kaikella tavalla huolta Jeesuksen lauman lampaista. Pietarista tulee ensimmäinen paimen Jeesuksen laumalle ajalla, jolloin Hyvä paimen itse ei enää ole maan päällä, vaan taivaissa, Jumalan oikealla puolella.
Pelastushistorian näkökulmasta katsottuna tuo aika – Pyhän Hengen ja kirkon aika – on sama kuin meidän aikamme juuri nyt. Pietarista lähtien kirkko on yli kaksituhattavuotisen historiansa ajan kaitsenut ja ruokkinut – pitänyt kaikella tavalla huolta Jeesuksen lauman lampaita, paimenien, seurakunnan palvelijoiden avulla. Vapahtaja itse on tämän tehtävän antanut meille, Pietarin tavoin, vajavaisille ja syntisille ihmisille. Antaessaan tehtävän hän on antanut työohjeeksi ja voimaksi luottamuksen syntien anteeksiantoon, rukouksen avun, seurakuntayhteyden virkistyksen sekä ehtoollisen lahjan. Kaikessa tässä Jeesus, paras paimenemme, kertoo, ettei ole jättänyt, eikä jätä, laumaansa ja sen paimenia koskaan yksin. Hän on meidän kanssamme ja keskellämme, koska hän läsnä lähimmäisissämme ja meissä itsessämme – ja me saamme olla hänen laumansa ruokkijoita ja kaitsijoita toinen toisillemme hänen armollisen ja rakastavan paimenen katseensa alla.