Oletko koskaan ollut pilkkopimessä huoneessa, hapuillut valokatkaisijaa, muistellut huoneen järjestystä ja kävellyt varovasti, jotta et törmäisi mihinkään? Tai oletko ollut ulkona ihan pimeällä, ilman taskulamppua, ilman katulamppujen, tähtien ja kuun valoa, miettinyt mihin suuntaan pitäisi mennä? Jos olet, voit ehkä aavistaa, miltä evankeliumin miehestä oli tuntunut. Hän oli ollut syntymästään asti sokea. Kulkenut pilkkopimeässä, joutunut kerjäämään tienatakseen leipänsä, saanut osakseen ihmisten paheksuvia katseita. Ja kaiken muun lisäksi juutalaiset ajattelivat, että sokeus oli peräisin synnistä.
Jeesus paransi tämän sokean kerjäläisen. Sokea sai näkönsä, mutta se ei ole päivän evankeliumin keskeinen sanoma meille. Evankeliumitekstissä on kyse kahdenlaisesta sokeudesta: fyysisestä ja hengellisestä. Jeesus paransi miehen fyysisestä sokeudesta antamalla tälle näön. Mutta mitä on sitten hengellinen sokeus?
Evankeliumissa kuvataan, kuinka fariseukset kiistelevät parannetun sokean kanssa. Sokean mukaan Jeesus oli Jumalan mies ja profeetta, koska tämä oli parantanut hänet- Fariseukset eivät voineet hyväksyä tällaista näkemystä. He pitivät Jeesusta syntisenä, muun muassa siksi, että Jeesus rikkoi heidän näkemyksensä mukaan sapattikäskyä. He etsivät jatkuvasti syytä, jolla saada hänet tuomiolle. Itse asiassa he vastustivat Jeesusta niin paljon, kuten Johanneksen evankeliumissa vähän aiemmin todetaan, että he olivat päättäneet erottaa yhteydestään jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi.
Tässä ovat hengellisen sokeuden oireet: hengellinen sokeus on sokeutta nähdä, että Jeesus on Messias, Kristus, Vapahtaja. Hengellinen sokeus on epäuskoa. Se ei näe eikä halua nähdä sitä, kuka Jeesus todella on. Sen vuoksi evankeliumitekstin fariseuksia voidaan pitää hengellisesti sokeina.
Jos epäusko on sokeutta, silloin usko on näkemistä.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» Ihmisen poika oli arvonimi, jolla Jeesus viittasi itseensä ja asemaansa Jumalan valittuna. »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.
Sokeudesta parannetussa miehessä tapahtui siis myös hengellinen muutos. Hänen silmiään eivät enää peittäneet hengellisenkään sokeuden siteet, koska hän uskoi Jeesukseen. Usko on näkemistä. Usko on sen näkemistä, että Jeesus on Kristus, Messias, Jumalan Poika, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Usko on sen näkemistä, että Jumala antoi poikansa maailmaan, jotta ihmiset voivat saada synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Siitä kristillisessä uskossamme on kyse.
Mutta onko niin, että meidänkin on ensin nähtävä, vasta sitten voimme uskoa. En usko ennen kuin näen. Jeesusta emme samassa hahmossa voi enää nähdä. Hänen aikansa maan päällä päättyi taivaaseen astumiseen 40 päivää ylösnousemuksen jälkeen. Mutta Jumala ei jättänyt meitä yksin. Hän lähetti Pyhän Henkensä meidän luoksemme. Kasteessa jokainen on saanut Pyhän Hengen. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on synnyttää meissä usko. Usko on luonteeltaan lahjaa, eikä kukaan voi itse saada sitä aikaan. Se on Jumalan työtä meissä. Ja kuten apostoli Paavali kirjoittaa: Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen. Meidän tehtäväksi jää hoitaa sitä kuin ruukkukasvia. Uskoa pidetään kunnossa rukouksen, Raamatun lukemisen, seurakuntayhteyden ja ehtoollisen avulla. Ne ovat uskon ravintoaineita, jotka vahvistavat uskoa hyvään, kolmiyhteiseen Jumalaan.
Usko on näkemistä, mutta välillä on jaksoja, jolloin usko horjuu, silmät tuntuvat sidotuilta ja on vaikea nähdä edessään ja ympärillään muuta kuin pimeää. Kun katselemme maailmaamme tänä päivänä, näemme paljon toivottomuutta. Kauhajoen traagiset tapahtumat herättävät inhimillisen kysymyksen: kuinka on mahdollista, että rakastava Jumala sallii tällaisen pahan tapahtua?
Tällaisten tapahtumien äärellä on vaikea löytää sanoja ja vastauksia. Mutta uskon silmillä kärsimyksen synkkyyden seasta voi nähdä pilkahduksia toivosta. Uskon silmillä voi nähdä, että kaikesta, aivan kaikesta huolimatta Jumala pysyy meidän kanssamme, hän kantaa meitä, kun emme itse jaksa kulkea eteenpäin.
Tällaisinakin aikoina saamme pyytää uskollemme vahvistusta. Tänäänkin olet tervetullut ehtoollispöytään, jossa Jeesus lahjoittaa itsensä sinulle. Uskosi vahvistukseksi saat omin silmin nähdä Kristuksen ruumiin ja veren ja ottaa ne vastaan. Näkeminen voi olla uskomista ja saat maistaa sen, että syntisi on annettu anteeksi.
Tänäänkin saamme ihmetellä sitä, kuinka Jumala näkee meidät. Jumalan edessä olemme kaikki syntymästämme syntisiä, syntiä täynnä. Olemme langenneita Jumalan kuvia. Mutta Jeesuksen tähden Jumala ei näe enää meidän syntiämme, vaan katsoessaan meitä Hän näkee syntiemme sijasta Jeesuksen, joka on kuolemallaan syntimme sovittanut. Synti ei erota meitä Jumalasta, koska Jeesus on Kristus, syntiemme sovittaja.
Hän on maailman valo, jonka paisteessa hengellisesti sokeat saavat näkönsä, toivottomat saavat toivon ja syntiset saavat rauhan Jumalan luona.
– – –
Saarna julkaistu myös blogissa: ”Pidin tänään (20. sunnuntai helluntaista: Usko ja epäusko) ensimmäisen saarnan uudessa virassani Orimattilassa. Seurakunta otti minut vastaan kukkasin ja suurella joukolla. Saarna oli myös laatuaan ensimmäinen, jonka pidin perinteisestä saarnatuolista, ylhäältä.”