Vertauskuvat ja -kertomukset ovat mielenkiintoisia. Niiden avulla voidaan kuvata jopa sellaista, mikä ei ole näkyvää mutta kylläkin todellista.
Eräässä seurakuntatilaisuudessa kysyin kuulijoilta: millainen kertomus on vertaus?Vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen joku sanoi puoliääneen:”Onko kissa kielenne vienyt …?”
Olimme juuri kuulleet vertauksen, joka kuvasi tilannetta jossa olimme. Kaikki hymyilimme hyväksyvästi. Vanhan sananparren avulla tilanne laukesi ja me ymmärsimme miten hienoja vertauskertomukset voivat olla.
Vertausten kautta voidaan saattaa näkyväksi jotain, joka on kätkössä. Paljastaa jotain sellaista joka sitoo meitä tai vertausten kautta voimme avata myös ilon ja turvallisuuden lähteitä.
Kuningas järjestää pojalleen hienot häät. Näin kerrotaan tämän pyhäpäivän evankeliumikertomuksessa. Palautetaan tämä kertomus mieleemme.
Moneen kertaan kutsutut arvovieraat kieltäytyvät mikä milläkin tekosyyllä. He jopa pahoinpitelevät ja surmaavat kuninkaan kutsuntuojia. Kuningas suuttuu. Hän tuhoaa murhaajat ja heidän kaupunkinsa. Hän päättää lähettää palvelijansa kutsumaan häihin ihmisiä kaikkialta; teiltä ja toreilta. Hääjuhlassa ei ole nyt puute vieraista: siellä ovat hyvät ja pahat.
Matteuksen kertomus ei kuitenkaan pääty onnellisesti. Kuningas näkee
juhlaväen joukossa miehen, jolla ei ole hääpukua. Hämillään oleva mies ei osaa antaa
mitään selitystä käytökseensä. Kuningas määrää ilman juhla-asua olevan miehen heitettäväksi pimeyteen.
Asetutaan vielä kuuntelemaan tämä kertomus Raamatun sanoin!
Kuulostele missä sinä olet tässä kertomuksessa!
Vertaus kantaa mukanaan eri historian vaiheita. Raamatun historia on tärkeää, koska se paljastaa meille Jumalan ikiaikaisen tahdon. Hän tahtoo pitää luomansa ihmisen yhteydessään ja pelastuksen osallisuudessa. Vertaus kuvaa myös ihmisen suhtautumista Jumalan hyvyyteen ja armokutsuun.
Miten Israelin kansa suhtautui Jumalan esittämään kutsuun?
Kutsujana olivat olleet Vanhan testamentin monet profeetat. Myöhemmin aivan erityisellä tavalla kutsujana oli Nasaretin Jeesus. Kutsujat surmattiin, vieläpä Jeesuskin. Matteuksen evankeliumin ensimmäiset kuulijat ymmärsivät hyvin, että Taivaallisen kuninkaan viha toteutui konkreettisesti ja historiallisesti juutalaissodan aikana noin vuonna 70 jKr. Tuolloin Rooman valtakunnan legioonat tuhosivat useimmat juutalaiskylät ja kaupungit. Lopulta hävitettiin pyhä kaupunki Jerusalem ja sen temppeli.
Varhaiskirkko ymmärsi Jeesuksen vertauksen siten, että juutalaiset kuulivat evankeliumin, Jumalan kutsun ensimmäisenä, mutta hylkäsivät sen.
Teiltä ja toreilta kutsutut olivat ensimmäisiä kristittyjä, useimmat pakanuudesta kääntyneitä. Heitä pidettiin juutalaisuuden piirissä roskaväkenä. Häähuone täyttyi heistä, joita ei alun perinkään ollut ajateltu kutsua juhliin.
Puhuuko tämä kertomus jotain myös meidän aikamme kristillisistä kirkoista?
Perinteisen kristikunnan alueella kirkot pikemminkin kuihtuvat kuin kasvavat. Näin ei ole kaikkialla maailmassa. Näyttää siltä, että kutsun ottavat vastaan köyhät etelän vakirikkaissa maanosissa – idässä ja lännessä.
Onko Kutsuja tänä aamuna meidänkin keskellämme?
Kuulitko kertomuksessa Hänen äänensä?
Vertaus kuvaa millainen on Jumalan todellisuus. Se on kuin iloinen hääjuhla, jossa syödään ja juodaan hyvin, nautitaan elämästä ja toisten ihmisten seurasta. Kristillinen seurakunta on siis perimmältään iloitsevien ihmisten joukko. Sillä Jumalan valtakunta on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä!
Ei siis mitä tahansa riehakasta hauskanpitoa, vaan syvää iloa ja kiitollisuutta Jumalan läsnäolosta elämän kaikissa vaiheissa. Vertaus on väkevä kuva Jumalan ansaitsemattomasta armosta. Kutsujan tahto oli ja on yhä ratkaisevaa.
Vertauksessa ei kuvailla erityisemmin Jumalan kutsun torjuneiden saamaa rangaistusta. Pääpaino on siinä mitä he jäävät ilman. He jäävät osattomiksi todellisesta ilosta. He menettävät tilan tai osallisuuden Jumalan yhteydessä, jota kuvataan iloiseksi hääjuhlaksi.
Surullista on panna merkille, että ulkopuolelle jääneiden kohdalla elämän toiseksi paras sulkee ulkopuolelle kaikkein parhaimman.
”He menivät muualle, kuka pelloilleen, kuka kaupoilleen …”
Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jääneet eivät olleet erityisen moraalittomia tai pinnallista väkeä. Päinvastoin – he vain omistautuivat työlle ja elämän muille velvollisuuksille niin intensiivisesti, että unohtivat ikuisen elämän arvot.
Jeesuksen kertoman vertauksen lopussa on merkillinen episodi. Jo sisään päässyt poistetaan hääjuhlasta. Mitä tämä häkellyttävä tapahtuma kuvaa?
Kaikki pääsivät juhlaan mukaan yksin Kutsujan tahdosta. Tämä kuvaa Jumalan ansaitsematonta armoa. Häävaatteet olivat vertauskuva armosta. Hän joka oli päässyt sisään muiden tavoin yksin armosta, ei halunnut käyttäytyä tämän armon arvon mukaisesti. Yrittikö hän omillaan tulla toimeen Jumalan valtakunnassa?
Tämä on vakava viesti meille, jotka uskomme olevamme sisällä Jumalan valtakunnassa. Apostoli Paavali haastaa meitä tarkistamaan suhdettamme Jumalan ansaitsemattomaan armoon: Jokainen, joka seisoo, katsokoon ettei lankea!
Olemme matkalla valmiiseen hääjuhlaan. Meillä on täällä ajassa vielä paljon tehtävää. Tänäänkin me rukoilemme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi
Mutta Isä meidän rukous huipentuu ylistykseen: sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti!
Huomaamme jännitteen näiden kahden tilan välillä – nyt ja ei vielä.
Jumalan valtakunta ei ole yksinomaan sen odottamista, että ”pääsisimme sinne”.
Me odotamme, että Jumalan valtakunta ”tulee tänne!”
Jeesuksen mukaan Jumalan kuninkuuden ja hallintavallan hyväksyminen tarkoitti sitä, että meidän tulee omistautua kokonaan toisenlaiselle; vaihtoehtoiselle elämäntavalle, jossa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Jeesus kuvaa vuorisaarnassaan juuri näitä ihmisiä: hengessään köyhiä, murheellisia, kärsivällisiä, niitä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, armahtavaisia, puhdassydämisiä, rauhantekijöitä, niitä, joita vanhurskauden tähden vainotaan, ”sillä heidän on taivasten valtakunta!” (Matt.5:3-10).
Edelleenkin
on kysymys Jumalan valtakunnan toteutumisesta jo täällä maan päällä.
Mutta miksi me Jeesuksen seuraajat, kirkot ja kristityt, kannamme siitä niin vähän huolta ja teemme vielä vähemmän tekoja sen toteutumiseksi?
Sen sijaan siitä, mikä on jo valmiina – hääjuhla pukuineen – siitä me huolehdimme ja väittelemme keskenämme juhlan eri yksityiskohdista. Ei Kristuksen sovitustyön tähden ansaittuun armoon tarvitse mitään lisätä. Kaikki on jo täytetty.
Kun me käymme Ehtoollispöytään, saamme olla varmoja Kristuksen sovitustyön voimasta. Maistamme jo uuden elämän voimia ja kuulemme toisen maailman äänen! Tämä on sinun edestäsi annettu ja vuodatettu, syntiesi anteeksi antamiseksi!
Tunnustaessamme yhteisen uskomme; sitoudumme Kristuksen seuraajaksi omassa arkielämässämme!