Viime viikolla oli TV 2:ssa homoilta, jonka tuoreena seurauksena väitetään lähes 5000 ihmisen eronneen kirkosta. Arkkipiispakin on katsonut aiheelliseksi lähettää tiedotusvälineiden välityksellä tyynnyttävän viestin, ja kehottaa vaikuttamaan kirkossa sisältäpäin, eikä ulkoa protestoiden.
En katsonut tuota ohjelmaa, niin kuin en ole katsonut mitään muutakaan TV:stä pariin vuoteen. Mutta netistä YLE areenalta katsoin jälkikäteen osan ohjelmasta, ja ihmettelen, mikä siinä katsojia niin ärsytti. Jotain johtopäätöksiä voi vetää tosin siitä, että homoliittojen eräs puoltaja väitti, että kirkon pitäisi modernisoida raamattunäkemystään. Hänen mielestään kukaan ei enää oikein usko siihen, mistä kirkko pitää kiinni. Kirkon pitäisi siis sovittaa Raamatun tulkintansa moderniin yhteiskuntanäkemykseen ja hylätä kaikki se, mitä enemmistö ihmisistä ei noudata tai ei pidä uskottavana. Jos näin ei käy, ne kirkon jäsenet jotka uskovat toisin kuin kirkko opettaa, vetävät asiasta omat johtopäätöksensä ja hylkäävät kirkon jäsenyyden. Minulle tuli mieleen, että mitähän Raamattuun tämäntapaisen karsinnan jälkeen enää jäisi jäljelle.
Tänään meille kerrotaan eräs Jeesuksen vertauskertomus. Kertomus on monivaiheinen mutta sen viesti on yksi ja sama. Jumala on valmistanut juhlat, mutta alun perin juhlaan kutsutut eivät saavu. He eivät halua. Edes kehotettuina he eivät tule, vaan pahoinpitelevät ja surmaavat kutsun välittäjiä. Tämä ei jää vaille rankaisua. Murhamiehet saavat tuomionsa. Mutta Herra ei peruuta juhlia. Kutsuttujen sijasta juhlaan saavat nyt tulla kaikenlaiset katujen kulkijat, joita kutsujat vaikka ihan sattumalta tapaavat. Sukulaisuudella, ansioilla tai syntyperällä ei ole mitään merkitystä.
Mutta tarinassa on vielä jatko-osa. Juhlakansaa katsastava kuningas huomaa juhliin saapuneen vieraan, jolta puuttuu asiallinen juhla-asu. Ja tämä onneton heitetään ulos käsistä ja jaloista sidottuna.
Kertooko vertaus julmasta jumalasta. Jumalasta, joka ensin kutsuu köyhät, raajarikot, rammat, ja ryysyläiset pitoihin, mutta sitten heittää tylysti ulos sen, joka ei ole huomannut asiallista asunvalintaa? Tämä vertautuu menneen viikon homokeskusteluun. Joidenkin homojen mielestä he ovat mitä ovat Luojan luomina ja sellaisiksi tarkoittamina. Eikö heillä siis ole oikeus samoihin juhliin kuin muillakin Luojan luomilla, vajavaisilla, puutteellisilla, katujen tuulipukukansalla? Miksi heille osoitetaan ulko-ovea, ja jotkut mieluusti vielä sitoisivat jalat ja kädet yhteen ennen ulos heittämistä, tai sinne kuuluisaan kaappiin työntämistä?
Päivän evankeliumi kertoo Jumalasta, joka kutsuu omiaan – sitkeästi ja toistuvasti. Mutta hänkään ei siedä mitä tahansa vastustelua. Juutalaiset tiesivät, että Jumalan profeettoja oli kivitetty ja pahoinpidelty, kun profeetan viesti ei ollut kuulijoiden mieleen. Kutsu parannuksen tekemiseen ei koskaan miellytä, paitsi jos sen voi kohdistaa naapuriin.
Jumala muistaa omaa kansaansa, mutta kun kansa ei muista Jumalaansa, Jumala päättää kutsua kaikki. Ja monet lähtevät liikkeelle. Jumalan tavoite toteutuu. Juhlat täyttyvät väestä, sillä monet kutsutut ymmärtävät, että kutsun vastaanottaminen ja siihen reagoiminen on parasta, mitä heille voi koskaan tapahtua.
Miksi sitten tuo viimeinen onneton näytös – sopimattomaan asuun pukeutuneen häävieraan ulosheitto.
Itämaisiin juhliin kuului sellainen erikoisuus, että suurten juhlien järjestäjänä kuningas lähetti kutsun mukana kutsutuille juhlapuvun. Juhlavaatteet olivat tavalliselle kansalle harvinaisia. Joissakin kylissä saattoi miehillä olla yksi yhteinen juhlapuku, jota sitten tarpeen tulleen lainattiin. Meillä on täällä Vahdolla papin juhlapuvun kanssa samanlainen käytäntö. Se, että juhlissa löytyi joku, jolla ei ollut asiallista juhlapukua oli osoitus siitä, että tämä ei ollut huolinut lahjaksi saamaansa asua. Ja sillä teolla hän halveksi lahjan antajaa. Tämä selittää kuninkaan jyrkän reaktion.
Jeesuksen vertaus kertoi taivasten valtakunnasta.
Kun apostoli kehottaa, pukekaa yllenne Jeesus Kristus, hän viittaa siihen, että Kristuksen sovitustyö on meidän juhlapukumme, ja ilman sitä ei taivaaseen mennä.
Tänään tuunaus on ajan ilmiö. Ennen puhuttiin räätälöinnistä. Kun valmisasuista ei löytynyt sopivaa, puku räätälöitiin juuri omiin mittoihin sopivaksi. Tänään moni on valmis panemaan viralta sellaisen Jumalan ja sellaisen Raamatun, joka ei vastaa juuri minun käsitystäni siitä, minkälainen Jumalan tulee olla, ja minkälaisista asioista Raamatun sopii minulle puhua. Ehkä löytyy pappejakin, jotka ovat valmiit pitämään vihkipuheen, jossa puheessa ei Jeesuksesta puhuta sanaakaan ja Jumalastakin ihan vain sen verran, että ”Jumala on rakkaus”.
Elämäänsä itselleen räätälöivä erehtyy niin kuin lahjaksi saamansa puvun hylännyt häävieras. Oma voi olla minulle hyvä ja sopiva, mutta Jumalan valtakuntaan mennään vain Kristuksen ansion ja vanhurskauden varassa. Se on päivän viesti meille kaikille riippumatta siitä mikä on seksuaalinen suuntautumisemme, pankkitilimme saldo, ihonvärimme, syntyperämme, koulutuksemme tai älykkyysosamäärämme. Paavali lienee oivaltanut tämän, sillä hänen kirjoittamansa teksti Timoteukselle voisi olla vaikka jokaiselle meidän aikamme kirkon työntekijälle suunnattu: ” Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. ”(2 Tim. 4)