Armollisuutta Jumalalta ja ihmisiltä
Iltapäivälehden liitteessä jokin aika sitten oli kolmikymppisen Sannan kertomus. Siinä hän kuvasi kokemuksiaan työssä ja työyhteisössä näin:
”Mieskollegani kiusasi minua nuoresta iästäni, älykkyydestäni, vaatteistani, hiuksistani, työnteostani. Hän takertui kaikkiin niihin seikkoihin, joita ei itse ollut.
Uskon, että hankala elämän tilanne – avioero ja talousvaikeudet – ajoi hänet kiusaamaan muita. En ollut kuulemma ainoa, vaan hän on kiusannut muitakin naisia.
Siedin hänen käytöstään tiettyyn pisteeseen asti. Kun kerroin luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle, kiusaaminen loppui siihen. Tein selväksi, että jos kiusaaminen jatkuu, hän ei pääse niin helpolla kuin edellisellä kerralla. En kanna kaunaa, ainoastaan säälin tätä reppanaa.”
Näin Sanna. Hänen kohdallaan tilanne päättyi onnellisesti. Hän ei suostunut kiusattavaksi vaan vei asian eteenpäin. Kiusaaminen loppui.
Sannan tarina ei ole mitenkään harvinainen. Kiusaamista, loukkaamista ja tahallista tai tahatonta toisen yli kävelemistä tapahtuu työpaikoilla, kouluissa, harrastusryhmissä ja kurjaa kyllä, ehkäpä etenkin kotona lähipiirissä.
Tilanteet voivat olla selviä ja ratkaistavissa kun niihin puututaan heti. Mutta usein ne ovat monimutkaisempia kuin Sannan kohdalla.
Toisinaan on vaikea ottaa selvää, kuka on kiusaaja ja kuka on kiusattu. Ongelmilla saattaa olla pitkät juuret. Vaikeneminen ja se että ongelmiin ei heti tartuta voi johtaa syyttelyn ja syyllistämisen kierteeseen, kyräilyyn ja katkeruuteen. Sellaisesta ulos pääsemiseen tarvitaan nöyryyttä, viisautta ja rohkeutta – ja toisinaan myös ulkopuolista apua. Työpaikalla
esimiehen ja työtovereiden on puututtava tilanteeseen. Lähi-ihmissuhteissa välittäminen on jokaisen vastuulla.
Evankeliumiteksti kuvaa yhdenlaista työyhteisöä, siinä ilmennyttä kiusaamista ja kyseenalaista vallankäyttöä. Teksti alkaa: ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset.” Kertomus on vertaus. Vertaus on kuin lahja jonka voi avata ja tutkia. Mitä sanottavaa tällä vertauksella on meille?
Ajattelen että vertausta voimme tarkastella tänään ainakin kolmesta näkökulmasta. Vertauksen kuningas on Jumala. Kertomus kuvaa sitä, miten Jumala kohtelee ihmistä.
Kertomus on myös kuvaus yhdestä työpaikkakiusaamistapauksesta. Vielä kolmanneksi vertaus ohjaa meitä oikeudenmukaisuuteen ja myötätuntoon ihmissuhteissamme.
Jumala on antanut elämän meille lahjaksi. Hänelle vastaamme siitä miten tämän lahjan ja lainan käytämme. Olemme kaikessa riippuvaisia Jumalasta. Usein käy niin että velkaannumme. Tuhlaamme elämämme turhaan. Kuvittelemme että voimme tehdä lahjalla, elämällämme, ajallamme, kyvyillämme ja ihmissuhteillamme mitä vain. Lopulta olemme korviamme myöten velassa.
Emme tee sitä hyvää minkä tiedämme oikeaksi. Sisällämme herää joskus pikkupiru joka pistelee toista, loukkaa, kiusaakin. Rakkauden velka Jumalan edessä kasvaa korkoa korolle. Jumalan edessä olemme ylivelkaantuneita.
Raamatuntutkijoiden mukaan yhden talentin arvo nykyrahassa olisi huimat yhdeksän sataa tuhatta euroa. Vertauksen palvelijan velka kuninkaalle oli kuitenkin kymmenentuhatta talenttia – eli käsittämättömät yhdeksän miljardia euroa. Eihän tuollaisesta velasta kukaan voi selvitä!
Joudumme polvistumaan Jumalan edessä kuin palvelija ja pyytämään armoa. Mutta Jeesus kertoi tämän yliampuvan vertauksen jotta me ymmärtäisimme tämän: Jumala on äärettömän armollinen ja hyvä. Ei ole sellaista velkaa jota hän ei ole valmis pyyhkimään pois. Jumalan anteeksianto on rajaton, miljardivelka deletoidaan yhdellä napinpainalluksella.
Kuningas ymmärsi että mahdotontahan velan takaisin maksaminen olisi palvelijalle ollut. Mutta eikö tuon palvelijan olisi pitänyt iloiten puolestaan unohtaa työtoverinsa ripponen sadan denaarin kulutusluotto?
Denaari oli työmiehen päiväpalkka. Sadan denaarin velka vastaisi nyt noin 15 000 euron vaikkapa autolainaa.
Jeesus siis vääntää, kuten sanotaan, rautalankamallia meille siitä, miten rajattoman armollinen Jumala on ihmistä kohtaan, rajattoman armollinen. Repikää siitä, sanoisivat nykynuoret.
Vertauksella on sanottavaa myös ihmisten väliseen kanssakäymiseen, siihen miten meidän olisi hyvä elää yhdessä, miten kohdella toisiamme.
Jumala odottaa että kohtelemme toista armollisesti kuten hän kohtelee meitä. Tämä kaunis ja ylevä periaate onkin aika vaikea käytännössä.
Mitä armollisuus tarkoittaa kotona, työssä, lähi-ihmissuhteissa? Miten paljon tulee antaa anteeksi toiselle? Anteeksiantaminen kun näyttää olevan altis väärinymmärtämiselle ja väärinkäyttämiselle.
Anteeksiantaminen ei tarkoita vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden hyväksymistä tai villaisella painamista. Se ei myöskään ole vaikeista asioista vaikenemista. Anteeksiantaminen on tie jolle meidät kutsutaan kun kohtaamme itsessämme tai toisessa väärintekijän. Väärintekijä kaipaa hyväksyntää, väärä teko ei.
Mutta anteeksiantaminen on vaikeata. Muuan rukous kuvaa tuota vaikeutta:
Annan anteeksi, mutta en voi unohtaa.
Annan anteeksi, mutta en kykene olemaan kanssasi tekemisissä.
Annan anteeksi, mutta haluaisin sinun joutuvan kärsimään.
Annan anteeksi – heti kun voin.
Hyvä Jumala, minun anteeksiantoni on niin vajaa.
Vaikka sinun haavasi vuotaa yhä!
Ole minulle anteeksiantamattomalle armollinen.
Heti kun voit.
Kuuluuko armollisuus työelämään? Tätä kysymme tänään, kun vietämme työhyvinvoinnin kirkkopyhää.
Ajattelen että Jeesuksen vertauksella on jotain sanottavaa myös työelämään ja sen ihmissuhteisiin.
Työssä hoidamme Jumalan meille antamaa tehtävää. Työ tuo mielekkyyttä elämään. On tärkeää että esimies ja työtoverit arvostavat työtämme. Jos näin ei tapahdu, työyhteisön ongelmat heijastuvat muuhunkin elämään. Jos ilmapiiri on kova ja armoton, työn ilo katoaa. Armottomuus voi ilmetä kiusaamisena. Se haavoittaa ja murentaa itsetunnon. Voiko sen yli koskaan päästä saatikka antaa sitä anteeksi?
Vertaus antaa meille mallin siitä kuinka huonosti kohdeltua puolustetaan ja puututaan tilanteeseen. Kuninkaan palvelijat eivät jääneet kohtuuttomuuden ja kiusaamisen sivustaseuraajiksi. He panivat näkemänsä armottomuuden pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. He eivät vaienneet vaikeaa asiaa. Onko meillä rohkeutta toimia näin työpaikan, kodin tai muiden lähi-ihmissuhteiden ristiriidoissa? Uskallammeko nostaa kissan pöydälle?
Alussa kerroin Sannan kiusaamiskokemuksesta. Saman lehden liitteessä nelikymppinen Keijo kertoo omasta kokemuksestaan kiusaajana:
”Olin osana kiusaajaryhmää. Meillä oli aina joku, jota porukalla sätimme, naureskelimme ja arvostelimme.
Näin jälkeenpäin ajateltuna toimintamme oli niin typerää kuin vain voi olla.
Enää en menisi moiseen mukaan. Silloin se oli niin sanottu työpaikan tapa. Porukassa oli yksi kovaääninen, joka sai kaikki muut jotenkin mukaansa. Nykyään käytökseni hävettää.”
Onneksi armollisuutta ja toisen huomioon ottavaa asennetta on monilla työpaikoilla. Vaikeista tilanteista voidaan päästä eteenpäin kun asiat nostetaan avoimeen keskusteluun ja käydään läpi.
”Antakaa toisillenne anteeksi” on pyhän aihe. Evankeliumitekstissä se tarkoittaa sitä, että laitetaan kiusaajille rajat ja rakennetaan reilua yhteistyötä. Luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri ihmisyhteisöissä edellyttää myös paljon anteeksiantoa – vaikkei se aina helppoa olekaan.
Päivän psalmissa kuvataan sitä mitä me kaipaamme ja tavoittelemme.
Ps. 133:
”Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä!”
Tähän Jumala armossaan meitä miljardivelkaisia palvelijoitaan auttakoon.