Tänä päivänä puhutaan paljon yhteisöllisyydestä – näin erityisesti myös seurakunnissa. On kuitenkin ehkä periaattellisempaa puhua yhteydestä. Ihminen on tarkoitettu yhteyteen ja myös kaipaa sitä. Mitä yhteys lopultakin on? Miten se voidaan saavuttaa? Mistä siihen voima ja viisaus? Voiko se olla tilana täydellinen? Kenen tai keiden ehdoilla sitä rakennetaan? Onko se kestävää ja mitä siitä seuraa?
Tyvestä puuhun! Aloitetaanpa kahden muodostamasta yhteisöstä. Yksi kristitty ei vielä muodosta seurakuntaa, mutta kaksi voi. Tai kolme. Silloin voi jo olla olemassa näkyvää yhteyttä kristittyjen välillä. Tässä on yleensä kyse jossakin paikassa koolla olevasta osasta seurakuntaa. Tämähän toteutuu kahdenkeskisissä kohtaamisissa, erityisesti ripissä ja muussa sielunhoidossa ja sulkee sisäänsä myös mahdollisen neuvomisen tai nuhtelun – rakkauden hengessä tietenkin. Viimeisen sanan näissä kohtaamisissa sanoo evankeliumi. Sitominen ja vapauttaminen – Kristus on luvannut olla läsnä.
Perhe on niin yhteiskunnan kuin seurakunnankin perussolu. Maailmanlaaja Kristuksen kirkko on Jumalan suuri perhe, jossa Jumala on isä – Taivaallinen Isä – ja uskon kautta me olemme hänen lapsiaan. Seurakunta on äiti, jonka helmaan Jumalan lapset syntyvät hoivattaviksi. Ja sitten meillä on – uskomme perustajana ja täydelliseksi tekijänä – uhrautuva isoveli, Jeesus.
Perheen ihmissuhteet on tarkoitettu heijastamaan Jumalan rakkautta niin perheessä kuin sen ulkopuolellakin. Tämän pyhäpäivän aiheen ja isänpäivän tiimoilta palautamme mieleen jo synninpäästössä kuullut sanat: ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä” (Ps. 103:13). Vanhemmat on tarkoitettu edustamaan lapsilleen Jumalaa ja toimillaan kirkastavan hänen rakkauttaan. Psalmissa on isän lastaan kohtaan osoittamaan rakkauteen sisältyvä elävä malli Jumalan armahtavasta rakkaudesta.
Onko helppoa? Joskus kuulee sanottavan: anteeksi voin antaa, mutta en unohtaa. Onko silloin antanut anteeksi koko sydämestään? Ihmisten välinen anteeksianto onkin usein vaikeaa – koko sydämestä se onkin mahdotonta. Kuitenkin Jumala tahtoo, että antaisimme toisillemme anteeksi kokemamme vääryydet. Emme saa tehtyä tekemättömäksi, eikä ihmisten välinen täsmällinen hyvitys ole mahdollinen. Mutta anteeksi voi antaa.
Kuinka monesti? Pietari ehdotti seitsemää, arvellen senkin jo olevan yläkanttiin arvioidun. Jeesus pani paremmaksi: seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Lukumäärä voidaan kääntää Uuden testamentin alkukielestä myös: seitsemän kymmentä kertaa seitsemän kertaa. Huikea määrä! Mutta entäpä jos toinen tekee minulle vääryyttä vielä yli tämän määrän – saisiko silloin sulkea anteeksiannon hanan? Kysymys on kaiketi valmiudesta antaa anteeksi loputtomiin. Näinhän Jumalakin toimii. Jeesus ei puhu tässä lukumäärästä, vaan tarkoittaa luvuillakin jotakin. Näin on muutenkin hänen opetuksissaan ja ihmeissään.
Pietarin antama luku viittaa Jumalan täydellisyyteen. Mutta Jeesus avaa tätä: Kymmenen viittaa kymmeneen käskyyn. anteeksiantamattomuus toiselle ihmiselle luetaan meille synniksi. Koko sydämestä tapahtuvassa anteeksiannossa on siis Jumalan lain täytyttävä. Tämä puolestaan on mahdollista vain uskon kautta Kristukseen. Kaksi numeroa peräkkäin viittaa hänen kahteen luontoonsa – jumalallinen ja inhimillinen. Ristinuhrillaan Jumalan Poika, Marian poika on täyttänyt lain puolestamme. Jeesuksen tähden Jumala näkee uskovan niin kuin hän ei olisi rikkonut lain käskyjä. Synnit ovat anteeksi annetut, pois pyyhityt, eikä Jumala niitä muistele. Mutta samalla hän antaa Pyhän Hengen voiman ja rakkauden antaa toiselle anteeksi ehdoitta, koko sydämestä, ilman määrää, yhä uudelleen.
Miten tämä soveltuu erityisesti isän ja lapsen väliseen suhteeseen – nimenomaan silloin, kun isä on kohdellut lastaan nurjasti? Huomattakoon, että ei tämä ole vain niiden perheiden asia, jotka ovat lastensuojelun asiakkaita! Lapsi tarvitsee ja kaipaa isän rakkautta, läsnäoloa, rajoja ja ehdotonta hyväksyntää rikkoneenakin – anteeksiantoa siis. Lapsi saattaa kuitenkin kokea, että hänen on jollakin tavoin ansaittava isän hyväksyntä.
Lapsenkin osa on antaa anteeksi, jopa omalle isälleen tämän kasvatuspuutteet. Vahvemman osapuolen syyttely ei auta mitään. Anteeksiantamaton mieli voi katkeroitua ja kantaa sisällään vihaa pitkälle aikuisikään, jopa vanhuuteen saakka. Väärä elämän malli voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Toisaalta sitten isä saattaa murehtia kasvatuksensa laiminlyöntien vuoksi ja kantaa huonoa omaatuntoa. Miten löytyisi uusi yhteys isän ja lapsen välille? Tai jos kohtaamista ei voi syystä tai toisesta tapahtua, miten löytäisi rauhan sydämeen?
Malakian kirjasta luemme lupauksen: ”Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen” (Mal. 3:24). Kysymys on siis molemmista, lapsista ja isistä. Lapsen osa on tunnustaa Jumalalle oma anteeksiantamattomuutensa ja pyytää Jumalalta anteeksiantoa, Jeesuksen tähden. Uskon myötä omatunto puhdistuu, löytää levon ja rauhan. Lapsi löytää uutta, anteeksiantavaa rakkautta isäänsä kohtaan. Jos kohtaamista oman isän kanssa ei voi tapahtua – jos tämä on vaikkapa kuollut – lapsi voi kuitenkin löytää rauhan. Kristus täyttää sen, mitä isän rakkaudesta on ehkä jäänyt puuttumaan. Hän voi antaa lapselle uutta rakkautta kaikkia vanhuksia kohtaan.
Niin myös isä saa tunnustaa Jumalalle kasvatuksensa puutteet, erheet ja laiminlyönnit ja pyytää Jumalalta anteeksiantoa, Jeesuksen tähden. Uskon myötä hänenkin omatuntonsa puhdistuu, löytää levon ja rauhan. Isä löytää uutta rakkautta lastaan kohtaan. Jos kohtaamista lapsen kanssa ei voi syystä tai toisesta tapahtua – isä voi kuitenkin löytää rauhan ja uutta rakkautta kaikkia maailman lapsia kohtaan.
Jumalan armon voimassa anteeksiantaminen toiselle tapahtuu täydestä sydämestä. Kristus kääntää lasten sydämet isien puoleen ja isien sydämet lasten puoleen. Yhteys on armahdettujen syntisten välistä, niin kuin keiden tahansa kristittyjen kesken. ”Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa” [Ef. 3:14-15]. Saamme kuulla Jeesuksen sanan: ”Poikani / tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38).